sunnuntaina, syyskuuta 20, 2015

Amerikassa - Pacific Beah vol.13

Ja näitä biitsejä riitti koko reissun ajan, piti jo ihan isännältä kysyä että missäs nyt ollaan.
Tässä postauksessa saatte nauttia vain kuvista, Pacific Beahcilta.
Pikkumiehet aalloissa surffipuvuissa :)
Ja me aikuiset istuimme välillä rantabaarissa.
Ei kun vaan seuraavaan kohteeseen!

torstaina, syyskuuta 17, 2015

Amerikassa - San Diego ja USS Midway vol.12

Matka jatkui isäntäperheen isän suosikkikohteeseen, San Diegoon. Ajoimme vuokra-autolla kohteeseen ja kurkkaappa kuva alla. Lentokenttä on aivan kaupungin sisällä ja koneet liippasivat todella läheltä moottoritietä, upeaa!
Isäntäperhe oli varannut meille liput USS Midwaylle ja kun mies sai tietää tästä eihän millään malttanut odottaa pääsyä sinne. Sisäänpääsy maksu oli aikuisilta $20, netin kautta $18. Lentotukialus on otettu käyttöön vuonna 1945 ja se poistettiin käytöstä vuonna 1992. Alus osallistui mm. Persianlahden sotaan.
Huikean kokoinenhan se oli, empä olisi osannut aavistaa.
Yläkannelta löytyi jos jonkilaista helikopteria ja hävittäjää.
Ja tietenkin pikkumiehen & miehen piti saada kuva istumassa yhdessä.
Tämä tyyppi osoitti aikanaan mihin mennään ja minne tullaan. Siinä ei passannut käden täristä.
Siis mieshän olisi ollut tuolla koko päivän varsinkin kun paikalla oli aluksella palvelleita miehiä sekä lentäjiä jotka kertoivat töistään. Jaa-a….minusta oli ihan kiva nähdä mutta en olisi kyllä jaksanut koko päivää koluta mutta ymmärrän että miesten mesta.

Näkymät alukselta olivat upeat ja tosi-tosi harmi ettei ehditty käymään tuolla lätäkön toisella puolella.
Vastarannalla olevat lentotukialukset ovat muuten edelleen aktiivisia.
Lentotukialukselta lähdettiin meksikolaiseen kaupunginosaan. Aivan upean näköistä!
Ja Cafe Coyotessa isännän mukaan oli pakko maistaa rouvien paistamia tortillalättyjä. Vähän jäin miettimään että pelkkä tortillalätty salsalla tai voilla. What? Mutta voi jösses!
Söisin vaikka sata! Niin, niin, niin ja niin hyviä! Ja siinä ihan kadun varressa nämä herkuteltiin.
Aivan ihana välipala!
San Diego oli kyllä aivan upea kaupunki ja oikein harmitti että ei ollut enempäänsä aikaa tutustua kaupunkiin.
Tänne kyllä tekisi mieli palata uudelleen!


maanantaina, syyskuuta 14, 2015

Mexican patonki

Sain jälleen GoGreen tuotteita testattavaksi tuotteita, tällä kertaa erilaisia papuja. Mietin hetken mitä pavuista keksin ja jotenkin mielessä pyöri koko ajan leipä.
Idea jalostuikin sitten meksilolaistyyppiseksi patongiksi.

Annoksesta valmistat kaksi isoa patonkia.
Mexican patonki:
  • 2,5 dl lämmintä vettä
  • 1/2 pakettia hiivaa
  • 2 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • 1 dl rypsiöljyä
  • noin 6-7 dl vehnäjauhoja
  • 1 jalapeño
Liota lämpimään veteen hiiva. Pilko jalapeno pieneksi ja lisää joukkoon.
Lisää myös suola, sokeri ja rypsiöljy. Lisää taikinaan jauhoja ja alusta taikinaa kunnes se irtoaa kulhon reunoilta ja käsistä.
Anna taikinan kohota lämpimässä noin 15 minuuttia.

Täyte:
  • 1 pakettia GoGreen Luomu Papumixiä
  • 8 rkl salsakastiketta
  • 2 valkosipulin kynttä puristettuna
  • 2-3 dl keltaista cheddarjuustoa raasteena
Jaa taikina kahteen osaan.
Kaulitse taikina levyksi ja levitä pinnalle salsakastiketta. Lisää valkosipuli ja huuhdellut pavut.
Ripottele päälle raastettu cheddarjuusto.

Kääri levy rullalle ja laita patonkipellille kohoamaan noin kymmeneksi minuutiksi.

Paista patongit kiertoilmauunissa noin 175 asteessa kunnes pinta on saanut väriä ja pohjaa kopauttamalla se kumisee.
Olin kaulinnut taikinalevyn vähän turhan ohueksi ja niinhän se paiston aikana repesi pinnalta. Ensin ajattelin että voihan elämä mutta eipä mitään, näin patongin täytteet tulikin herkullisesti esille! Ja makuunhan tuo ei vaikuttanut.
Ihanan mausteisia patongit olivat ja nopeasti hävisivät parempiin suihin. Suosittelen kokeilemaan!

Yhteistyössä GoGreen ja Blogirinki

perjantaina, syyskuuta 11, 2015

Maailman parhaat karjalanpiirakat

Siis mulla on tehnyt mieli karjalanpiirakoita jo monta kuukautta vaan ei ole tullut sopivaa hetkeä tehdä.
Eilen otin härkää sarvista ja keitin parin litran riisipuuron. Helpottaa muuten piirakkaurakkaa huomattavasti kun puuro on jo valmiina.
Ja kun tänään lähdin etsimään blogista kuoriin reseptiä niin hoksasin että eihän mulla ole blogissa edes reseptiä! Supernoloa!
Kuoritaikina: 

  • 1 l kylmää vettä
  • 1,5 litraa ruisjauhoja
  • 1,25 litraa vehnäjauhoja
  • noin 0,5 dl öljyä
  • suolaa maun mukaan
Sekoita kaikki ainekset kiinteäksi taikinaksi. Lisää tarvittaessa jauhoja ja suolaa.
Taikinan tulee olla kiinteää ja pehmeää, ei liian kovaa.

Sekoita edellispäivänä keitetyn kahden litran riisipuuroon kaksi (2) kananmunaa. Näin täyte pysyy kasassa.
Vaikka puuro tuntuisi jäykältä niin älä sekoita joukkoon maitoa. Se kiehuu uunissa.
Anna puuron seistä hetken huoneenlämmössä ja sekoita lusikalla lusikoitavaksi.

Minä en tykkää tehdä piirakkakuoria valmiiksi vaan otan taikinasta aina 3-4 palloa ja teen piirakat samantien pellille. Taikinakulho kannattaa peittää kelmulla ettei taikinapallo kuivu.
Piirakat voi laittaa ihan vieriviereen koska ne eivät kohoa eivätkä tartu toisiinsa. Puikuloinnissa käytän aina ruisjauhoja.
Paista kiertoilmauunissa noin 275 asteessa kunnes saavat pintaan hyvin väriä.
Minä tykkään upottaa piirakat paiston jälkeen voi-vesiseokseen, yhtä paljon sulaa voita & vettä.

Nostele piirakat leivinpaperilla vuorattuun kulhoon päällekäin ja laita pala leivinpaperia & leivinliina päälle. Näin piirakat saavat tekeytyä ja maustua.

Aijai-jai kun olikin hyviä! Leivotaanko teillä karjalanpiirakoita?

Niin ja tästä annoksesta sain noin 45 valmista piirakkaa kun tein vähän isompia ja tykkään että on vähän paksumpi kuori. Jos teen ohuempia ja pienempiä, annoksesta tulee melkein tuplat.

Ei muuta kuin puikuloimaan!

torstaina, syyskuuta 10, 2015

Amerikassa - Manhattan Beach vol.11

Matka Californiassa jatkuu ja Santa Monicalta suunnattiin Manhattan Beachille. Surffareiden unelmakohde.
Auringonlasku rannalla oli ehkä yksi parhaimpia mitä olen nähnyt.
Niin myös pikkumiesten mielestä. "Veljekset" kuin ilvekset. Ja siis vaihtoivat keskenään lippikset :)
Päätettiin syödä illallinen täällä, Brewco.
Ja tähän kohtaan pahoittelen kuvien laatua koska kuvasin iPhonella, pimeässä pubissa. Joo, ei toimi ei. Mutta saahan tästä nyt osviittaa mitä herkkuja söimme.

Minulle Californian Chicken sub sipulirenkailla, muille halibut tacos.
Loistavaa ruokaa ja hauska pubi-ravintola. Todella täysi tosin, mekin jouduttiin odottelemaan varmaan puolisen tuntia.
Matka jatkuu….vai pitäiskö muutama resepti postailla välillä?