torstaina, toukokuuta 30, 2019

Helatorstain kakkukahvit

Tänään kahviteltiin ystäväperheen kanssa pitkästä aikaa. Miten se kahvittelukulttuuri onkaan vähän hävinnyt vuosien saatossa? Muistan lapsuudesta kun mentiin aina lauantaina mummolaan kahville, me lapset tosin saatiin porstuasta valita limukorista pullolimsat. Kuka otti päärynää, vadelmaa ja yksi omppulimsaa :)
Niin ja kyläänhän mentiin ihan muuten vaan. Ei sitä soiteltu että ootteko kotona vaan tupsahdettiin oven taakse. Ei nykypäivänä ei. Hyvä jos pari kertaa vuodessa ehtii ystäväperheitä tapaamaan ellei oikein asioikseen järjestä.

Tänään järjestin tai no, ehdotin että olisi kiva nähdä pitkästä aikaa😂.

Kerrankin osasin pitää tarjottavat inhimillisinä; metukka-pasta-juustosalaattia, foccaciaa/patonkia kaupasta, mansikka-kuohuviinikakkua ja raparperipiirakkaa oman pihan sadosta.
Mansikka-kuohuviinikakun valmistuksen aloitin jo eilen, ohjeena edesmenneen ruokatoimittajan ohje jossa pohjan vaihdoin jo toistamiseen sokerikakkupohjaksi. Tällä kertaa vielä gluteenittomaksi.
Päätin myös vuorata kakun reunat mansikan siivuilla, tykkään että tuli näyttävyyttä lisää.
Ruokaisaan salaattiin käytin salamia, paprikaa, Port Salut -juustoa, omenaa, pastaa ja majoneesia sekä mausteita. Salaatinkin tein eilen jotta sai tekeytyä rauhassa.
Aina ennen "juhlia" tykkään myös laittaa tarvittavat astiat valmiiksi, säästyy ylimääräistä aikaa ihan vaan relaamisen joten suosittelen! Nämäkin laitoin eilen valmiiksi niin ja tietty puunasin kaikki aterimet vielä puti puhtaaksi😂 .
Vieraille tarjoilin juomaksi tietenkin kahvia mutta myös kuohuvaa sekä rose Pommacia. Vaaleanpunaisista laseista tietenkin!
Raparperipiirakka oli kauden ensimmäinen, ohje on melkein 30 vuoden takaa ensimmäisestä työpaikasta lukion ohella. Vaihdan vaan marjoja/hedelmiä ja aina tulee hyvä. Kiitos Ismo reseptistä jos ikinä blogiani luetkaan!
Katoin kahvitteluhetken terassillemme, oli niin ihanan lämpöistä ja aurinkoista!
Huomenna ajattelin pitää ihan ansaitun vapaa päivän; ensi viikolla on edessä koko alku viikko töitä Saksassa joten taidan ladata akkuja....ehkä toki vähän miettiä työjuttujakin.
Ihanan aurinkoista Helatorstain iltaa kaikille🌞

tiistaina, toukokuuta 28, 2019

Minä, Me and I - Foodiesta bloggaajaksi ja Instagrammaajaksi

En tiedä onko täällä enää kävijöitä juurikaan saatikka lukijoita kun en ole aktiivisesti enää pariin vuoteen päivittänyt blogia. Jotenkin tuntuu että Instagram on mennyt koko bloggailun edelle ja siellä olenkin superaktiivinen, lähes päivitys per päivä tahdilla. Vastailen resepti- ja tuotekyselyihin jne.

Ja itse asiassa vuosi sitten pohdinkin lehtihaastattelussa tätä aihetta mm. Tasty Travellissimo blogin pitäjän kanssa sekä muiden.
Kuva: antton.soine@media.fi

Mutta en tiedä olenko juurikaan kertonut taustastani mitään joten ajattelin nyt jotakin raapustaa, jatkaapa blogini elämäänsä tai ei.

Vuonna 1993 lukion jälkeen menin Vuoksenlaakson Hotelli- ja ravintolaoppilaitokseen (muistinko kai oikein?) opiskelemaan ravintolakokiksi. Linja oli ihan uusi Suomessa ja kun en päässyt kauppatieteitä lukemaan niin valitsin sen koska ruoka oli lähellä sydäntä. Imatralla opiskeltiin pari vuotta ja sain hyvin arvosanoin paperit käsiin mutta en koskaan loppupeleissä päätynyt ravintolakokin hommiin. Tässä minä vuonna 1993.

Kuva on otettu valokuvasta joten resoluutio sekä kuva on hassu!

Veri vei kokkikoulun jälkeen myyntityöhön sekä maailmalle miehen perässä; Yhdysvaltoihin ja Kanadaan kolmeksi vuodeksi jossa perustin nettisivut mm. Montrealin suomalaisille sekä itselleni jotta sain pitää yhteyttä jotenkin kotiin. Sosiaalista mediaa ei silloin ollut. Omalla kotisivullani jaoin reseptejä sekä kuvia, harmittaa kovasti että tuhosin jostain syystä sen alkuperäisen sivun sekä osa tästäkään ei näy enää.

5. syyskuuta 2006 tämä blogi näki päivän valonsa ja hyvin aktiivisesti päivitinkin blogia yli 10 vuotta. Perustin samana vuonna Confetti Oy:n, oman leivonta- ja juhlatarvikemyymälän joka ajan saatossa kasvoi jopa ketjuksi sekä useaksi verkkokaupaksi.
Sain kunnian olla mukana Blogirinki -mediatoimistossa sen alusta saakka 2012 lähes loppuun asti. Tein reseptiikkaa niin Valiolle, Soy Appetit:lle, Suomen sokerille, GoGreenille, AGA:lle, Lanfranchille, Koffille ja monille muille mutta upeinta oli kyllä olla liki vuosi Valion "salaisena tuotetestaajana". Kiitos Jenni upeista vuosista sekä toki myös koko toimiston muulle väelle!

Yrittäjän ruusuisia vuosia, 😂, tuli vietettyä liki 13 jossa oppi jos jotakin leivonnasta ja juhlien järjestämisestä, ainiin ja yrittämisestä. Tuli hutiostoja, vääriä päätöksiä, onnistumisia, epätoivoa, kyyneleitä niin ilosta kun surustakin, kuplivia palavereja (tietenkin), naurun räkätystä ihanien työntekijöiden kanssa ja vaikka mitä!
Nyt taas on uusia haasteita edessä uuden omistajan myötä, paljon lupaavia projekteja  kehitteillä....jännittävää nähdä missä sitä ollaan taas muutaman vuoden päästä!
Minä rakastan ruokaa, leivontaa ja juhlia. Minusta sitä ei pois saa kulumallakaan!
Aina pilke silmä kulmassa!

Olen varmaan kysynyt tämän jo monen monta kertaa mutta jos Sinä seuraaja olet siellä jossain niin haluatko että blogini jatkuu vai mennnäänkö Instan/FB:n voimin eteenpäin?

Niin ja ehdottomasti, seuraathan @terhinkeittiossa Instassa sillä siellä on on paljon kuvia tietenkin ruoasta, leivonnasta, juhlien järjestämisestä, kodistani sekä matkoista. Ja myös Facebookissa Terhin Keittiössä.