tiistaina, toukokuuta 03, 2011

Keväinen parsapiiras

Viime keväänä lupasin itselleni, että seuraavana keväänä kokkaan enemmän parsaa. Vähän on hitaanlaisesti homma lähtenyt käyntiin mutta parsakeitto on jo nautiskeltu ja taannoiseen häästudioon valmistin parsasta piiraan.

Hain jonkin aikaa sopivaa reseptiä ja Valiolta löytyi passeli mutta tein siihen muutaman oman muutoksen, kuten aina.

Huom! Jos valmistat piiraan Iittalan kapoiseen Teema-vatiin niin 2/3 pohjataikinasta riittää sekä vain puolikas nippu parsaa. Tai ainakin minulla riitti :)


Pohjataikina:
  • 150 g voita
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 purkki kermaviiliä
Sekoita pehmeään voihin ja jauhot. Lisää kermaviili nopeasti sekoittaen ja anna taikinan levätä jääkaapissa sen aikaa kun valmistat täytteen.

Täyte:
  • nippu vihreää parsaa
  • 2 kananmunaa
  • 1 prk smetanaa
  • 1 tl suolaa
  • 2 rkl kokojyvä Dijon-sinappia
  • 1/2 pussia mozzarellaraastetta
  • 1/2 pussia musta leima Emmental-raastetta
  • 1/4 sitruunan mehu
Kuori parsat (nuppujen alta tyveä kohden) ja leikkaa muutama sentti puumaista tyveä pois. Puolita parsat siten, että ne sopivat vuokaan.
Sekoita täytteen ainekset.

Voitele juoksevalla margariinilla/voilla vuoka ja painele siihen taikina.
Asettele parsat ja kaada täyte päälle. Levittele tasaiseksi.
Voitele keltuaisella reunat niin saat kauniin värin piiraalle.

Paista kiertoilmauunissa keskitasolla noin 215 asteessa noin 20 minuuttia.

Vinkki! Piiras sopii loistavasti valmistujaisjuhliin suolapaloiksi kun leikkaat piiraan ensin pitkittäissuunnassa puoleksi ja sitten vaakasuunnussa pieniksi paloiksi. Tarjoile kuohuvan kera.

Piiras maistuu myös alkuruokakeiton kaverina!

1 kommentti:

Katarina kirjoitti...

Hienon näköinen piirakka!