torstaina, toukokuuta 04, 2023

Ylioppilasjuhla -seisova herkkupöytä

Poikani Yo-juhlia vietettiin jo viime toukokuussa mutta nyt onkin sopiva aika tehdä postaus.
Tällä kertaa en leiponut ja valmistanut kaikkea yksin, kuten rippijuhlissa, vaan tilasin osan valmiina. Näin sain itsekin nauttia päivästä vaikka aikaa kuluikin keittiössä.
Kahvi- ja ruoka-astiat ostin tällä kertaa Ikeasta, vuokraukseen heräsin liian myöhään. Edullisesti astioita kyllä sain Ikeasta kun suunnittelin hyvin kaiken. Mikään ei satu silmääni niin kuin täysin eriparit astiat, jotain punaista lankaa täytyy esillelaitossa olla. Tosin nyt sitten mietin mitä niillä Ikean astioilla tekisi😅.
Järjestin juhlat kotonani ja olihan sitä taas jos jonkinlaista herkkua tarjolla. Tarjolla oli:

  • Mansikkakakkua
  • Tiikerikakkua
  • Pikkuleipiä
  • Mokkapaloja
  • Maisemakahvilan omenapiirakkaa
  • Kinkkuvoileipäkakkua
  • Minicroisantteja ja -pasteijoita
  • Kana-pastasalaattia
  • Vihreää salaattia ja salaatinkastikkeita
  • Savustettua lohta
  • Kylmäsavulohta
  • Palvattua possua ja omenasosetta
  • Juustotarjotin
  • Makeisia ja sipsejä
  • Mehua, limua, kuohuviiniä (myös 0%), olutta ja lonkeroa
Kaikki tarjottavat toteutin niin, että poika sai toivoa mitä haluaa ja sitten siihen päälle ideoin itse.
Kattauksen väreiksi valitsin valkoisen, kevään vihreän sekä koivun sävyt rippijuhlan mukaisesti sekä vähän kultaa.
Paperiset lyyra-koristeet ostin ihan marketista, samoin kuin kullan sävyisen serpentiinin, puiset koristeet tilasin Olen loistava.fi verkkokaupasta ja painetut servetit Juhlax verkkokaupasta. Molemmissa toimitus oli nopeaa ja tuotteet saapuivat hyvin pakattuna ja ehjinä.
Pojan yksi toive oli mokkapalat, ne tilasin kakkujen tekijältä ja maisemakahvilan omenapiirakan leipoi äitini.
Poika toivoi myös lusikkaleipiä ja hänen suosikkejaan Ässiä. Nekin tilasin kakun tekijältä.
Tulostin muuten paikkakortteihin kaikkien tarjottavien nimet. Ruokarajoitteisia ei vieraissa ollut mutta kaikki tarjottavat oli laktoosittomia.

Kinkkuvoileipäkakku oli hurjan iso, näitä olisi yksi riittänyt. mutta tilasin kaksi😇. Jäipähän itselle syötävää😂.
Poika halusi välttämättä, että tarjolla oli myös minikokoisia pasteijoita ja croisantteja, joten niitä oli myös paistettava.
Kana-pastasalaatin tein itse, se onkin ollut aina takuuvarma suosikki juhlissa! Vihreän salaatin koristelin syötävillä orvokeilla. Aivan ihania😍.

Isäni savusti lohta ja sitä tarjoilin kylmänä ja lämpimänä.
Äiti ja isä toivat Kajaanista mukanaan palvattua possua ja sen kaveriksi tarjosin oman puun omenoista tehtyä omenasosetta.
Kokosin itse juustotarjottimen mm. Jukolan juustoista ja seurana sinihomejuustoa sekä erilaisia leikkeleitä. Tämä vati tyhjeni myös aika pikavauhtia! Aito cheddarit on kyllä meidän suosikkeja, jääkaapista löytyy aina ainakin yksi paketillinen.

Kokosin astiat kauniisti eri pöytään ja juomapöydän vielä erillisen senkin päälle. Näin vierailla oli hyvin tilaa, eikä tarjoilupöytään syntynyt hässäkkää. No, eipä siinä hirveästi olisi ollut tilaakaan😅

Pojan lempiherkkuja; Pringlesejä ja Oreoita olin tilannut laivalta pikkupurkkeina ja myös ne tekivät kauppansa nuorten kesken.
Tuoreita kukkia minulla oli tietenkin useana kimppuna tarjoilupöydillä ja muutoin käytimme koivun kauniita oksia teeman mukaisesti.

Yo-juhlat olivat ihanan lämminhenkiset oman suvun ja ystävien kesken. Tarjottavaa jäi, kuten yleensäkin minun juhlista mutta pakkailin näitä sitten sukulaisille kotimatkalle mukaan.

Ikimuistoinen päivä äidille, nyt meitä lakkipäitä on kaksi!

torstaina, huhtikuuta 27, 2023

Donitsit uunissa

Minun Vappuuni kuuluvat perinteisten munkkien lisäksi myös donitsipellillä tehtävät donitsit. Omat donitsipeltini; normaali kokoinen ja mini ovat Wiltonin mutta peltejä saa hyvin varustelluista marketeista (Cittari, Prisma) sekä erikoiskaupoista.

Koristelen donitsit yleensä suklaalla sekä erilaisilla nonparelleilla, strösseleillä ja koristerakeilla. Ihan pelkkä hieno sirosokerikin on hyvää, varsinkin jos sekoittaa vielä kanelia joukkoon!

Donitsit

  • 1 kananmuna
  • 1,5 dl kevyt maitoa
  • 25g sulatettua voita
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl sokeria
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 1 rkl raastettua sitruunan kuorta
Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää joukkoon kananmuna, maito ja sulatettu voi. Kääntele tasaiseksi taikinaksi.
Voitele kevyesti donitsipellin kolot. Laita taikina pursotinpussiin ja pursota taikinaa 2/3 koloihin.

Paista 200 asteessa noin kymmenen minuuttia. 
Kumoa donitsit jäähdytysritilälle ja anna jäähtyä liinan alla ennen koristelua.

Vappuun löydät täältä niiden parhaiden munkkien ohjeen, tosi hyvän kirkkaan perunasalaatin, täyteläisemmän pottusalaatin, suussasulavien rosettien reseptit ja tietenkään unohtamatta vappusimaa!

Me suunnataan Vappuaattona brunssille ja siitä katsomaan Mantan lakitusta. Vappupäivänä nuoriso saapuu meille hodari- ja munkkibuffaan...saa nähdä mitä muita herkkuja keksinkään!

torstaina, maaliskuuta 23, 2023

Inspiraatiota ja vinkkejä brunssi-kattaukseen


Viikonloppu on tulossa ja meillä herkutellaan liki joka viikonloppu brunssin äärellä. Brunssin valmistamista ei kannata mieltää hankalaksi tai aikaa vieväksi.
Brunssiin sopii niin moni tuote ja ainakin meillä hyötykäytetään jo jääkaapissa/kaapissa olevia raaka-aineita, hyvin vähän ostetaan erikseen brunssia varten.
Mutta aina valmistan jotain itse, esim. paistan croisantteja, leivon sämpylöitä, teen erilaisia leipiä, leivon makeaa, paistan kananmunia eri muodoissa jne.

Meitä kun on vain kaksi syöjää, joskus teen isomman brunssin jos nuoriso tulee kylään, niin katan brunssin tv:n ääreen olohuoneeseen, isolle tarjottimelle. Ja niin, kyllä me katsotaan brunssilla tv:tä, yleensä urheilua ja tietenkin aina yökkäreissä. Talvisin vielä takka tulen loimussa.

Katan aina kauniit astiat, suosin Suomalaista lasia kun keräilen niitä. Onkin ihana yhdistää vanhaa ja uutta!
Ja kauniit kynttilät sekä servetit kuuluvat minulla aina brunssin kattaukseen, sesongin väreissä.
Brunssilla voit tarjoilla mm.:
  • kaurapuuroa/erilaisia puuroja (riisipuuroa joulun aikaan)
  • kananmunaa kokkelina/keitettynä/paistettuna
  • voissa paistettuja prinssinakkeja tai lihapullia
  • leipää esim. itse leivottuja sämpylöitä tai omaan ruokavalioon sopivaa
  • vasta paistettuja croisantteja/karjalanpiirakoita
  • levitteitä: voita sormisuolalla/tuorejuustoa jne.
  • leikkeleitä
  • juustoja
  • vihanneksia: kurkkua/tomaattia/paprikaa
  • maustekurkkua
  • jogurttia
  • maustettua rahkaa (kevääseen sopii mm. mandariini, jouluun luumu)
  • vispipuuroa
  • hedelmiä (sitrushedelmät kalvottomina on parhaita!)
  • kahvia
  • mehuja (Mimosa ehdottomasti, jos käytät alkoholia)
Ja ihan mitä vaan tykkäät syödä aamuisin. Brunssilla syötävää voi olla paljon enemmän kuin perus aamiaisella, koska tarkoitushan on viihtyä lautasen äärellä pitkään ja hartaasti😊.
Ja yksi brunssin idea on myös, että syöt myös silmilläsi. Kaunis esillelaitto ja kattaus on puoli ruokaa, niinhän sitä tohditaan sanoa. Voi ehkä tuntua työläältä tiskata mutta konehan sen pääsääntöisesti hoitaa ja 'trust me', se on sen vaivan arvoista kun kattaus on kaunis!

Tässä vielä muutama vinkkikuva brunssille, jos vaikka saisit ideoita!
Aurinkoista viikonloppua, joskin on luvattu pakkasta. Me suunnataan ensin Helsinkiin ja Siljan risteilyllä Tukholmaan. Tulossa siis risteilykuvia Instaan ja videota TikTokkiin, onhan sinulla jo molemmat tilit seurannassa? Tänne blogiin teen sitten reissuraporttia ensi viikolla.

Ja saa laittaa vinkkejä Tukholmaan! Siitä on vuosi kun viimeksi ollaan käyty.

Ihanaa torstaita - se on toivoa täynnä💖

torstaina, maaliskuuta 02, 2023

Voisilmäpullat


On ollut tässä pikkasen haipakkaa, enkä ehtinyt ihan niin paljon postailla reseptejä kuin olisin halunnut. Mutta ihanaa, 🌞sta maaliskuuta.

Tässä taannoin teki mieli pullaa ja nimenomaan voisilmäpullia niin nehän valmistui samalla kun tein peruspullia laskiaiseen. Pullista tuli ihanan pehmosia, kun viimeinkin "uskalsin" jättää kananmunan pois taikinasta. 

Ja muista käyttää huoneenlämpöisiä raaka-aineita, jottei hiiva pelästy ja lakkaa toimimasta😊. 

Voisilmäpullat

Taikina:

  • 5 dl täysmaitoa
  • 50 g tuoretta hiivaa
  • hyppysellinen suolaa
  • 2 dl sokeria
  • noin 13 dl vehnäjauhoja
  • 150 g voita
  • kardemummaa oman maun mukaan
  1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi (37 astetta) ja liuota joukkoon hiiva. 
  2. Sulata voi kattilassa.
  3. Lisää taikinaan suola, sokeri ja kardemumma. Pyöräytä yleiskoneessa (taikinakoukulla) muutama kierros, että ainekset sekoittuvat.
  4. Lisää taikinaan jauhoja vähitellen ja anna koneen vaivata taikinaa. Lisää sulatettua voita taikinaan ja sen verran lisää jauhoja, että taikina juuri irtoaa kulhosta. Vaivaa taikinaa koneessa noin kymmenisen minuuttia. Taikina saa olla pehmeää.
  5. Kohota taikinaa vedottomassa paikassa, liinan alla kaksinkertaiseksi.
Jauhojen määrää on jotenkin niin vaikea arvioida, ne kun vaihtelee merkeittäin ja esim. tuoreuden mukaan. Näppituntuma on paras!

Tässä kohtaa voi laittaa uunin lämpiämään noin 225 asteeseen.

Kaavi taikina kulhosta, vaivaa taikinaa jauhotetulla alustalla ja pyöritä taikinasta tasakokoisia pullia.
Kohota vielä liinan alla noin puolisen tuntia.

Täyte:
  • vehnäjauhoja
  • kylmää voita
  • hienoa sokeria
Voiteluun kananmunaa.
  1. Tee kohoneen pullan keskelle peukalolla kuoppa.
  2. Laita kuoppaan pikkuisen vehnäjauhoja, teelusikan kärjellinen.
  3. Laita kuoppaan kylmä voin palanen, koko oman maun mukaisesti😊
  4. Ripottele pinnalle hienoa sokeria
Voitele kananmunalla ja paista uunissa keskitasolla noin 10-15 minuuttia, seuraa paistoa, koska jokainen uuni käyttäytyy omalla tavallaan.

Nauti tuoreeltaan kylmän maidon kanssa. Ai että!

Kiirusta tässä on tosiaan ollut kun olen päivittänyt cv:täni uuteen uskoon, tehnyt hakemuspohjaa, hakenut erilaisia töitä & koulutuspaikkoja, miettinyt yrittäjyyttä ym.  

Ja kotiakin olen "päivitellyt", kun tehtiin vuosikausia tekemättömäksi jääneitä hommia mm. loppuja jalkalistoja, kaakelointia, silikonien vaihtoa, keittiön kaappien ovien fiksailua ym. Oikein hävettää kun miettii miten helppoja hommia vaan eipä tullut tänne muuttaessa tehtyä loppuun.
Ja samaan syssyyn olen laittamassa kotiani, Villa Niittymäkeä myyntiin koska onhan tämä +260 neliötä meille kahdelle vähän himppasen iso😂. Aika ei varmasti ole hyvä, mutta nyt uskon, että välitystoimisto on ainaskin kohillaan. Että saapa nähdä! Ja toisaalta hoppu ei ole mihinkään.

Se ois taas rankka penkkiurheilu viikonloppu edessä ja vielä pitkä viikonloppu, kun miehellä vapaata. Jos vaan kelit sallii niin aiotaan ulkoilla ja tehdä ehkäpä mini-päiväreissu Helsinkiin...niinkin kauas😂.

Kokkailen ja kokkaillaan yhdessä (miten ihanaa se onkaan, kun toinenkin tykkää!) varmasti, joten saapa nähdä jos vaikka jotain herkullista postaankin viikonlopun aikana. Ja minulta saa toki toivoakin reseptejä! Niitä on muutaman välivuoden aikana kertynyt takataskuun aikasta lailla.

Ihanaa torstaita ja melkein viikonlopun alkua juuri Sinulle💗.

tiistaina, helmikuuta 14, 2023

Sydämelliset mokkapalat

 

Ihanaa Ystävänpäivää kaikille lukijoilleni💗

Minä olen edelleen kipeänä, en tiedä mitä tai mikä on mutta toivottavasti alkaisi kuume pysymään poissa! Empä ole siis jaksanut leipoa enkä tehdä mitään Ystävänpäivän eteen, harmittaa kyllä. Toki syötiin miehen kanssa aamupalaa yhdessä, hän toi tulppaanikimpun ja lähti töihin. Ihanaa😍

Mutta Ystävänpäivä lahjaksi teille tässä ihanien, muhkeiden mokkapalojen ohje ja vähän erilaisen kuorrutuksen pursotuksen muodossa.

Sydämelliset mokkapalat

  • 8 keskikokoista kananmunaa
  • 6 dl sokeria
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl tummaa kaakaojauhetta
  • 5 tl leivinjauhetta
  • 300g voita
Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä sulatettu voi.
Sekoittele taikina varovasti tasaiseksi. 
Paista noin 190 asteessa 20 minuuttia tai kunnes pohja tuntuu kypsältä, älä ylikypsennä niin pohja pysyy mehevänä.

Vinkki! Jos haluat mokkapaloista korkeammat niin paista pohja korkeareunaisessa, suorakaiteen muotoisessa vuoassa pellin sijaan.

Kuorrutus:
  • noin 1 pkt tavallista tomusokeria 
  • 0,5 dl kaakaojauhetta
  • 4 rkl sulatettua voita
  • 5 rkl kylmää kahvia 
  • 1 rkl vaniljasokeria
Sekoita kaikki ainekset vispilällä sekaisin pehmeäksi kuorrutteeksi.

Jos haluat tehdä erimakuisia ja -värisiä pursotuksia, käytä makutomusokeria pakkauksen ohjeen mukaan. Värjää kuorrutteesta osa haluamallasi sävyllä pastaväreillä.  Käytin tässä pinkkiä ja osan kuorrutuksesta jätin luonnonvalkoiseksi.

Laita haluamasi pursotinterät pusseihin, täytä kuorrutteella ja pursota erilaisia pursotuksia; ruusukkeita, tähtiä jne. mokkapalalevyn päälle.
Koristele halutessasi vielä nomparelleilla, koristerakeilla tai strösseleillä.


Herkullisia hetkiä!

lauantaina, helmikuuta 11, 2023

Pehmoiset suolasarvet

Tänään heräsin ja tunsin että kaikki ei ole ok. Mittasin kuumeen, näytti 38.3😪. Ja siitäpä se nousi tunnissa 40.0 asteeseen. Olin aivan tööt!
Mies toi vettä ja mustikkakeittoa, päätin jäädä "sänkyurheilemaan" eli katsomaan hiihtolajeja telkkarista.
Tässäpä onkin koko päivä luvassa Suomen Cupin hiihtoja, alppihiihdon MM-kisoja, ampumahiihdon MM-kisaa, yhdistettyä, rallia, Liiga-pelikin tulee ja halliyleisurheilua😊. Että sinällään, joutaa nyt kuumeilla vaikka suunnitelmissa oli ulkoilla kun siellä on niin ihana auringon paiste mutta eipä voi mitään.

Kuumeesta huolimatta, aion kyllä tänään tehdä näitä aivan ihania, pehmoisia suolasarvia illalla. Näiden väliin lämpöisenä kermajuustoa niin kyllä maistuu!

 Pehmoiset suolasarvet:

  • noin 10 dl vehnäjauhoja
  • 300 g voita
  • 4 dl kevyt maitoa
  • 2/3 pakettia hiivaa
  • 1 kananmuna
  • 2 tl suolaa
Nypi pehmeä voi sekä jauho ryynimäiseksi seokseksi.
Liuota kylmään maitoon hiiva. Lisää joukkoon rikottu kananmuna sekä suola. Sekoita jauho-voiseokseen nopeasti.
Anna taikinan levätä kylmässä noin 20 minuuttia.

Kaulitse taikina isoksi, suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Laskostele taikina kolmanneksen kokoiseksi (käännä vasemmasta reunasta 1/3 levyä vasten ja oikea reuna sitä vasten), käännä ja kauli jälleen isoksi levyksi. Laskostele jälleen. Toista tämä kaksi kertaa.
Anna taikinan levätä kylmässä vielä noin 2o minuuttia.

Jaa taikina kahteen osaan.
Pyöritä taikina kevyesti pallon muotoon ja kaulitse kaulimella pyöreäksi levyksi, vajaan sentin paksuiseksi. Leikkaa levy taikinpyörällä kahdeksaan osaan.
Kääri taikina rullalle aloittaen leveämmästä päästä ja taivuta sarven muotoon.
Anna sarvien kohota lämpimässä paikassa vielä noin 30 minuuttia. Voitele sarvet kevyesti vatkatulla kananmunalla ja paista noin 200 asteessa kunnes sarvien pinta on saanut väriä.

Näihin voi myös uuniin laittaa väliin mieluisia täytteitä, esim. erilaisia juustoja, nakkeja, salamia ym.
Nämä on kyllä pehmoisia ja herkullisia ihan kyllä semmoisenaankin.

Nyt onneksi näyttäisi kuume laskevan...kumpa vaan menisikin näin pikaiseen ohi!
Ihanan aurinkoista päivää juuri sinulle😘.

keskiviikkona, helmikuuta 08, 2023

Talven herkkuvohvelit

 


Kun mieli tekee oikein tuhteja vohveleita, on nämä herkkuvohvelit aivan parhaat!

Herkkuvohvelit:
  • 200 g pehmeää voita
  • vajaa desi sokeria
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • hyppysellinen suolaa
  • 4,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2,5 dl täysmaitoa
  • 6 kananmunaa
Vaahdota keskenään pehmeä voi, sokerit ja suola. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin.
Lisää taikinaan vuorotellen täysmaito, kananmunat ja jauhot. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Taikinasta tulee tosi paksua mutta niin saa ollakin.

Paista kuumalla, voilla voidellulla vohveliraudalla rapeiksi.

Nämä ovat nii-in hyviä oikein kylmänä pakkaspäivänä. Hilloa ja sokeria päälle, kyytipojaksi maitoa😋.
Kokeile myös tuoreiden marjojen & banaanin sekä vaahterasiirapin kanssa.

tiistaina, helmikuuta 07, 2023

Bloggaus jatkuu - pikku sähikäisen esittely

 


Heipparallaa! 

Blogini on ollut tauolla jo pitkän aikaa. Monesti olen miettinyt jatkamista mutta aina on ollut ns. väärä hetki tai en ole osannut sitoutua kirjoittamiseen. Elämäntilanteenikin on muuttunut, että aina jaksamista ei ole todellakaan ollut.

Ehkäpä on siis paikallaan pieni esittely minusta ja viime vuosista.

Olen, tai täytän nyt huhtikuussa 49 vuotta ja asun edelleen Tuusulassa.
2019 vuoden lopulla maailmani romahti kun yli 30 vuoden yhteiselo päättyi, mies ilmoitti lähtevänsä yhteisestä kodista. Ei tullutkaan 25-vuotis hääpäivää😔.
Ero oli shokki ja kaikkinensa ei kaunis mutta voiko ero koskaan ollakaan? Siitä toipumiseen kaikkien käänteiden jälkeen meni minulla parisen vuotta.
Perustamani yritys, Confetti Oy myytiin 2019 ja yritin siinä jatkaa vielä pari vuotta eron jälkeen, mutta kaikki rusinat eivät vaan sopineet samaan pullaan.
Olen tällä hetkellä kotona, haen aktiivisesti töitä mutta kiire minulla ei ole. On ollut ihanaa, kun on ollut aikaa itselle. Olen mietiskellyt, käynyt yksin kylpylälomilla, järjestänyt kotia ja hoitanut & hemmotellut itseäni.

Pahinta mitä erosta jäi, oli luottamuksen menetys ihmisiin. Sitä tässä parsin kasaan pikku hiljaa.
Katkeruus onneksi katosi kun ymmärsin oman arvokkuuteni ja upeuteni.
Exäni kanssa välit ovat niin sivistyneet kuin ne nyt voi kaiken jälkeen olla ja se riittää minulle.

Toisaalta oli huikeaa huomata, että eron jälkeen löysin itseni ja mm. hiukseni ovat olleet sen jälkeen punaiset. Uusin kotini sisustuksen, minä jäin Villa Niittymäkeen. Taloni tosin lähtee myyntiin, koska haluan tästäkin eteenpäin, muistot kyllä elävät mielessäni.
Uusin myös koko vaatevarastoni, laukut ja kengät. Tavallaan "synnyin" semmoiseksi aikuiseksi naiseksi kun itse nyt haluan ja minä kukoistan, niin kuin moni on sanonut. Okei, en ehken joka päivä kun olenhan sähikäinen😂.
Mutta, nyt vastaan elämästäni itse itselleni, minä saan päättää mitä haluan ja olen ylpeä liki viisikymppinen!

Muutoinkin elämäni on mennyt ihanasti eteenpäin, rinnalla on upea mies. Jo 1,5 vuotta ollaan yhteistä aikuista elämää vietetty. Rötvätään kotona, matkustellaan, käydään syömässä ulkona, penkkiurheillaan (molempien intohimo), käydään kävelylenkeillä, kokataan yhdessä ja ollaan vaan. Ihan huikeaa kun molempien lapset ovat jo aikuisia ja muuttaneet omilleen, minunkin pikkumies (täytti siis juuri 20 vuotta😊) muutti tyttöystävänsä kanssa yhteen. Hoitokoirina meillä pyörii pojan sheltti Peppi ja miehen tyttöjen Havannan koira Celma.
Tästä elämäntilanteesta haaveilin kymmenisen vuotta ja nyt se on tässä. Täydellistä!

Nyt jatkan siis bloggailua ja blogin visuaalinen ilme tulee muuttumaan vielä sekä järjestelen kategorioita uusiksi. Taustatyötä siis teen vielä ennen kuin pääsen kunnolla jatkamaan.
Blogini nimi tulee vähän muuttumaan. Jatkossa tulet vierailulle: Terhin keittiössä - Food & Lifestyle -blogiin, sillä reseptien lisäksi blogiin tulee lisää matkailua ja kotijuttuja.

Elämäni hypähti siis päälaelleen, mutta juuri nyt on hyvä näin! Tervetuloa jälleen blogiini, pian pääsen kunnolla vauhtiin😘.