perjantaina, joulukuuta 29, 2017

Meidän joulu 2017

Meidän joulu alkoi skumpalla, mitenkäs muuten 😄. Olimme päättäneet jäädä kotiin kolmisteen + Penni vaikka mieli teki vähän pohjoiseen äidin ja anopin herkkujen ääreen.
Sain diagnoosin kipuihini ja minussa ei ole muuta vialla kaikkien tutkimuksien jälkeen kuin selittämätön hermokipu. Kiva.

Sain hermokipulääkityksen jonka aloitin vasta Tapanin päivän jälkeen koska en halunnut jouluksi mahdollisia sivuoireita....ja nyt kolmatta päivää olen kipulääkkeitä syönyt, väsymys on valtava ja yritän pysyä väkisin hereillä. Onneksi ei päänsärkyä tai pahoinvointia ole tullut. Kivut ei tietenkään ole minnekään vielä hävinneet mutta jaksan odottaa josko nyt nämä auttaisi mutta en siis kipujenikaan takia halunnut lähteä pohjoiseen koska yöt on aina mitä on. Parempi olla kotosalla.
Leivoin ystävälle ja naapurin emännälle & isännälle kahvikakut ihanalla Lotus kahvikakkuvuoalla, yhtä ihana on Solera.
Minulle joulu ei tule ilman äidin murokeksejä, niitä on joka joulu leivottava ja nämä syödään kyllä lähinnä teinin kanssa 😁.
Aaton aattona aloin jo valmistelemaan joulupöytää. Minulle on tärkeää että jokaiselle ruoalle on oma astiansa ja merkkaankin kaikki astiat valmiiksi - mitä mihinkin tulee. Näin itse aattona ei tarvitse alkaa miettimään ja etsimään astioita.
Myös muut kattausastiat laitan valmiiksi. Joulupuuron jälkeen on sitten vain helppo kattaa pöytä.
Aaton aattona laitoin Atrian viljaporsaan juhlakinkun uuniin ja kun näytti siltä että paistoaikaa ei enää ole kauaankaa aloin puikuloimaan karjalanpiirakoita.
Riisipuuron olin tehnyt jo edellisenä päivänä. Rypytys alkaa jo toimia monen, monen vuoden harjoituksen jälkeen.
Ja valmistuihan se kinkkukin, paistoin 100 asteessa niin että sisälämpötila oli 75. Me tykätään mehukkaasta mutta silti kuivasta kinkusta ja tuosta kun sisälämpö nousi niin kinkku oli kyllä täydellinen.
Meille jouluaatto on vuoden päivistä tärkein. Meidän teini syntyi jouluaattona Montrealissa Kanadassa. Ennen aikojaan kun laskettu aika oli vasta 7.tammikuuta mutta kun poika päätti tulla maailmaan niin minkäs teet 😂
Juhlistamme teinin synttäreitä nykyisin jo ennen joulua, tällä kertaa kävimme hänen toiveesta Classic Pizzassa pizzalla ja hän sai toivomansa syntymäpäivälahjan - GoPro-kamera jolla hän voi kuvailla mopoilessa jahka on korttinsa saanut. Teini oli tyytyväinen.

Jouluaattoaamuna keitin puurot ja jälleen kaivoin kätköistäni ihanan Finelin tonttukulhon ja Aarikan tonttukauhan. Nämä pitää olla joka joulu pöydässä.
Pennikin pukeutui jouluun, ei tosin ihan mielissään.
Joulupuuron jälkeen touhusin ruokia ja käytiin joulusaunassa mutta eipä teini jaksanut kauaan odottaa lahjojen jakoa. Niitä piti olla vain muutama mutta mistähän näitä taas kertyi....
Itse olin vissiin ollut kohtuu kiltti kun sain kauan haaveileman "Kurkistus" tyynyn jonka vien mökille, Glerups huopatossut, Aarikan pakkastontun, nameja ja jouluarvankin. Oli mukana myös lahjakortteja mm. teiniltä äiti-poikapäivä. Aika kiva!
Lahjojen jaon jälkeen aloin laittamaan jouluruokia ja tänä vuonna päädyin ostamaan valmislaatikot. Virhe. Vaikka nämä oli tuorelaatikoita jotka piti paistaa niin se pierujen määrä oli sanoin kuvaamaton aattona ja seuraavana yönä 😳. Itse kun olen laatikot tehnyt niin ei minkäänlaista vaikutusta ole ollut.  Huh.
Meillä oli lisäkkeinä uuniperunoita lohitäytteellä sekä Hasselbackan perunoita.
Helsingin vanhasta kauppahallista hain super rasvaista juustoa, se kuuluu joulupöytään mutta nimeä en muista. Leipävalikoimassa oli paahdettua paahtoleipää, karjalanpiirakoita sekä ystäväni tekemää saaristolaistaleipää jonka hän toi lahjaksi.
The kinkku onnistui täydellisesti.
Hunnutin kinkun konjakkisinapilla jota meni koko purkki! ja päälle paljon korppujauhoja. Oli kyllä todella onnistunut kinkku.
Tänään siitä siivuteltiinkin loput pakkaseen sekä pikkuisia herkkupussukoita Pennille. Minä en jaksa heti joulun jälkeen tehdä "jotain uutta kinkusta" tyyliin vaan reippaasti pakkaseen ja sitten talven kylminä iltoina laitan esim. pizzaan, teen kermaisen pastan tai laitan hernekeittoon.
Tässä koko joulupöytä komeudessaan....
....meillä joulukaloja ym. ei syö kuin mies joten eipä paljoa ostettu ja onneksi kaikki meni.
Ensimmäistä kertaa tein punajuuricarpacciota Aura-juustolla ja oli kyllä tosi hyvää. Päällä oli vielä murennettua saksanpähkinää sekä vähän rucolaa. Otin ensimmäistä kertaa käyttöön pitkään kaapissa lojuneen mandoliinin ja hyvin toimi pienen harjoittelun jälkeen 😊.
Ostettiin myös viherpippuripatee, ensimmäistä kertaa meidän joulupöytään ja sekin yllätti.
Jouluruokia lasketeltiin kyllä muutama tunteroinen ja olin tehnyt jälkiruoaksi suklaamousset marinoiduilla mansikoilla.
Siis äärettömän hyvää mutta kaikkien jouluruokien jälkeen aivan liian raskasta 😂.
Meidän joulu kotona oli aivan ihana. Hiljaisuutta, rauhallisuutta ja vain me.
Joulupäivänä keitettiin kahvit ja meillä oli miehen toiveesta Ellen Svinhufudin kakku sekä käpykakku, suklaapipareita naapureilta - Ph7:sta tuliaisia taannoiselta visiitiltä sekä päämieheltä saatu keksilajitelma. Kyytipoikana vielä jälkiruokaviini jonka olen saanut varmasti yli kymmenen vuotta sitten jos en kauemminkin...olihan se jo aika avata 😊.
Joulupäiväksi katoin kevyemmin mutta silti kauniisti. Söimme jouluruokia joulupäivänä vielä mutta sitten pakkailtiin kaikki pois. Tapanina oltiin jo ulkoruokinnassa 😊.
Jos joulu alkoi skumpalla niin minulla se päättyi lasilla Baileysia. Täydellistä!
Nyt sitä winter wonderland ootellaan tänne etelään ennemmin kuin tätä sadetta. Voisko toivoa 🙏
Nyt alan suunnittelemaan uuden vuoden juhlintaa. Juhlimme myös kotona kolmisteen + Penni, tosin odotettavasti teini karkaa jonnekin 😂. Menu pitäisi miettiä, vähän on jo suunnitelmia - onko sinulla?

torstaina, joulukuuta 21, 2017

Joulukotia vol3.

Minulle tärkeää on aina sytyttää adventtikynttilä, tänä vuonna shoppasin kynttilät Ikeasta. 
Yksi adventti jäi väliin kun olimme mökillä mutta mitä sitten 😀 .
No niin ja sitten paljastus, ehkä joillekin 😅. Mä olen joulukuusifriikki!
Saamme nyt neljättä joulua aivan upean, täydellisen suomalaisen joulukuusen yhteistyökumppaniltamme, joten emmepä ole panneet hanttiin. Minä taasen olen kyllä haalinut joulukuusenkoristeita jo vuosikaupalla ja minun "aarteeni" ovat Airamin vanhat kynttilävalot. Niin.
Sisko jo tiputti ne muutama vuosi sitten lattialle mutta vain muutama polttimo kärsi ja sain ihanalta siskolta postissa uudet. Ne on vähän kirkkaammat mutta who cares?
Joulukuusen sävyiksi kuten myös muuhunkin kattaukseen valitsin Suomi100 sävyt. Tummansinininen, hopea, valkoinen ja glitter. Ha-haa----voikos mulla olla liikaa blingiä?

Joulukuusessa on hopeisia nauhoja, sekä tietenkin Suomen lippu-nauhaa, lumihiutaleita, isoja ja pieniä palloja, jääpuikkoja, peuroja/poroja, hileisiä lehtiä....voiko kimaltaa liikaa?
Joulupöytään löysin vihdoin hopeiset katelautaset sekä Iittalan Kartio-lasit, sävyinä ultramariininsininen. Ja ihana valkoinen Amaryllis.
Tämä joulun aika on ollut ihanaa ja vähemmän ihanaa....näitä postauksia kun jaksaa ja kaikki on hyvin, on kiva jakaa. Ne yöt kun ei voi nukkua, "nää yöt ei, anna armoo"....yrittää urheasti valvoa että muut saisi nukkua. Ne on vaikeita.
Perjantaina on lääkäri Hyvinkään sairaalassa josta toivon vastauksia. On käyty TT-scan, monet virtsa- ja verikokeet joten thumps up 👍

Tähän teinin upeaan kuvaan öitä! Aamulla tarkoitus päästä Helsinkiin herkkushoppailulle & aamupalalle.


tiistaina, marraskuuta 28, 2017

Joulukotia vol.2 ja Suomi-jälkkäriehdotus

Aika sujahtaa niin nopeaan vaikka kotosalla sairaslomalla olenkin....jaksaminen ei anna periksi vaan "hiljaa mennään". Mutta mikä upea fiilis kun olen saanut esimerksiksi leivottua, laitettua astiat koneeseen ja vihdoin innostuin joulusta!  Iso 💪 miehelle joka on pitänyt huushollia pystyssä kun itse en ole pahimmillaan päässyt edes sängystä ylös saatikka muutakaan ja vähän erakoitunutkin.

Mutta nyt katsotaan mihin mennään tosin sairasloma loppuu enkä uutta saa kun en ole käynyt kunnallisella depressiohoitajalla jolle pääsee ehkä 1x kuussa jos sitäkään, ja mitä se hyövyttää. Oikeesti? Kerrot että surettaa ja jaa-a, voisko vaihtaa nappia.... ja kun en ole syönyt mun lääkkeitä enään - juu en enkä ota. Kunnallinen psykiatri totesi myös että ei ota vastaan kun ne hänen käynnit on niin kuin kertaluontoisia 😝...että mitä! Kerralahan kaikki hoituu tässä kohtaan. Hah 😂

Joten katsotaan...mieli on virkeämpi kuin aikoihin kun jätin kaikki nappulat pois. Päivän itkut tulee, se on varma se mutta sen jälkeen helpottaa. Ahdistus jos "pitää" lähteä jonnekin, tapaan ystävän tms. Sitä on vaan niin vaikea selittää mutta onneksi se menee äkkiä ohi.  Uskaltauduin kyllä Confetin myyjäisiin viime viikonloppuna, ihan kauppareissulle sekä kylille ilman ahdistus/paniikkikohtausta jo jonkin aikaa mutta ottaahan se voimille. On nukuttava ja levättävä sitten kotona, tasaantuminen kestää. 

Mutta nyt kurkkausta keittiööni, tässä eteisestä tuleva näkymä. Saatiin vihdoin laitettua nuo Led-valonauhat keittiön kaapistojen päälle. Antaa kyllä ilmettä. Vai mitä tykkäät?
Ja muuta kotia ✨ Ensimmäiset valkoiset hyasintit löysin Kodin Terrasta.
 
Rakastan adventtikalentereita 😍, ostan joka vuosi monta, miehen mielestä aivan liikaa mutta koska pitää olla semmonen vanhan aikainen ja joko Martta Wendelinin/Rudolf Koivun.
Se Suomi-jälkkäriehdotus. Mozzarella & lakkahillo mutta ehkäpä parempana leipäjuusto & lakkahilllo.
On niin toimiva kombo että melkein tarjoaisin tätä!
Tänään piti mennä sisustuskaupoille, niin monta ihanaa uutta on auennut mutta hermokivut ei antaneet periksi vaan nukuin pitkään iltapäivään. Ehkäpä huomenna ehdin/pystyn....torstaina on luvassa ex-tempore Tallinnan reissu joten sinnekin pitää säästää voimia.

tiistaina, marraskuuta 21, 2017

Joulua kotonani sekä vadelma-mascarpone jälkkäri

Insta-tililleni laitan joka päivä jotain, aina melkein jotain kuvaa jouluun liittyvästä näin sesongin kynnyksellä. Mä olen semmoinen "jouluharakka" että kaikki siihen liittyvä ja blingbling kiinnostaa ja välillä tuntuukin että mihin minä saan taas nämä kaiket mahtumaan 😂

Viime vuonnahan en bloggaillut ollenkaan, jaksaminen oli kortilla ja siitä voitkin lukea enemmän täältä ja joulunkin sisustus jäi olemattomiin. Viimeisiin päiviin.
Mutta nyt taas "vähän elossa" tuntuu että on ihanaa laittaa. Meidän portaikko alakertaan sai uudet led-valot kaiteisiin, aivan superiisi asentaa ja niin näyttävät!
Pentikin porot päätyi myös portaikkoon mutta empä ehken uskalla sytyttää kynttilöitä vaikka kiviseinä taustalla onkin.
Nyt kun olen jaksanut ja saanut ajaa autollakin niin olen kyllä kierrellyt sisustuskauppoja ym. ihan huolella 😂
Tämä ihana käpy, led-valoin löytyi ale-hintaan Jyskistä.
Ja mä olen aina haaveillut vanhasta ikkunanpokasta. Tämän ostin muistaakseni vitosella jostain kirpparilta ja hain Järvenpäästä. Maali oli ihanasti kulunut, just kuten halusinkin.
Ikkunanpoka pukeutuu sesongin mukaan, nyt jouluun.....ja mies ei ymmärrä ollenkaan. Kuulemma turhake josta putoaa maalinpalasia lattialle....whaa-at?
Ja kun joulufriikki olen niin arvatkaapa olenko myös "tyynynpäällisfriikki". Jep.
Viime vuonna jo jouluni oli havunvihreää, kuparia, mustaa, hopeaa ja valkoista. Tänä vuonna tuo värimaailma säilyy kuparia lukuunottamatta.

Voiko sisustustyynyjä olla liikaa?
Useampi tyynyn päällinen H&M Homesta....meinasin kuolla sinne kaiken kimalluksen ja ihanuuden keskelle 😅

Ja vähän kurkkausta vielä olohuoneeseemme. Meidän kotihan on semmoinen että eteisestä tultaessa vastassa on keittiö taikka olohuone. Kummastakin näkee kumpaankin, välissä on takka. Minä rakastan koska kokkaus on se mun juttu ja eniten vietän aikaa keittiössä. Sen pitää olla kodin sydän.

Olohuoneen toisessa nurkassa on meidän ensimmäinen oikea kaluste. Kunnon puuta oleva lipasto, puusepän käsin tekemä. Muistan, että maksoimme siitä aikanaan maltaita...enää se ei ole ehkä meidän näköinen mutta ei siitä raaskita luopuakaan.

Kiikkustuolin löysimme vanhasta mummon mökistä Espoosta kun ostimme sieltä aikanaan tontin. Kiikkustuoli oli pitkään anopilla mutta muutti meille muutama vuosi sitten. Siinä on Mademoiselle -ilmettä mutta mielestäni se ei ole se. Kopioitahan tehtiin tuohon aikaan todella paljon. Mitä luulet?
Ja vielä kurkkaus minun nurkkaani makuuhuoneessa.

Siinä se on, teos joka puhutteli ensi hetkellä kun sen näin ja oli pakko lähestyä teoksen tekijää että joskopa olisi myynnissä.  Zirbaslife on yhden taiteilijan valokuvaaja ja suunnittelija. Sirpa on ystäväni, teinin ystävän äiti ja olemme tunteneet about +10 vuotta. Yht'äkkiä Sirpa hyppäsi uraltaan taiteen pariin ja oikean ratkaisun hän teki. Olen saanut nauttia mm. Kurkistus -tuotteista joita himoitsen edelleen mökille.
Musta aurinko. Minä. Se mitä minä tunnen.

Ja lupasin helpon jälkkärireseptin. Tämä on 😋

Vadelma-mascarponemousse
  • 1 prk vispikermaa
  • 1 prk mascarponea (suosin Pirkan parhaat)
  • 1/2 rasiaa vadelmamarmeladia
  • tarvittaessa sokeria
  • tuoreita vadelmia
  • Amaretti-keksejä 
  • kimallejauhetta
Annosteluun tarvitset pursotinpusseja sekä tarjoiluun amuse-kuppeja, nämä amuse-kupit on niin hyviä sekä suolaiseen että makeaan tarjottavaan. Niin ja voit pestä ne astianpesukoneessa, ylätasanteella!

Mousseen vatkaa vispikerma vaahdoksi ja sekoita sekaan mascaponejuusto. Maista, lisää vadelmamarmelaadi ja lisää vähän sokeria tarvittaessa.
Ota pursotinpussi mutta älä leikkaa kärkeä auki jos vaikka haluat tehdä jälkkärin illalla tai seuraavana päivänä. Lapa massa pussiin ja kierrä pussi kiinni.

Kun on jälkkäriaika niin murenna amuse-kupin pohjalle vähän Amaretti-keksiä, leikkaa pursotinpussin kärki ja pursota moussea, muutama puolitettu vadelma, murua, moussea ja vadelmaa. Päälle vielä moussea sekä yksi vadelma ja Amaretti-keksi.
Koristele koristejauheella, supernäyttävää!

Helppoa!

Oisko teistä kiinnostavaa nähdä keittiötäni livenä Instassa? Teen Instassa liveä joten tulipa vaan mieleeni.

Niin ja onko teidänkin mielestä osa kuvista vähän blurria? Minusta on ja häiritsee, lataustapa on syypää mun hymyyn 😝 Käh!

maanantaina, marraskuuta 20, 2017

Tuomela residence pikkujoulut

Ystävien kesken ollaan vietetty Halloween-juhlia jo varmaan seitsemän kertaa, ensimmäisen ystäväperheen kanssa jo 10 vuotta sitten ja sitten monta, joku vuosi jäi työmatkojen vuoksi juhlimatta mutta sitten alkoi se kaikkien asuihin panostus Ovelle astuu vuonna 2014 tämä hahmo miten tästä nyt etenet, mitä nyt sitten keksit? Mutta eipä se mielikuvitus loppunut kun seuraavana vuonna oli kultamunaa, uhria ja mm. maahanmuuttajaa. Ai niin ja pölypallo 😂 
Ja viime vuodesta en blogannutkaan koska tilanne oli mikä oli.

Ja jotenkin nyt tänä vuonna tuntui että minun osalta, partykauppiaanakin halloween oli eletty ennen kuin se tulikaan mutta siihen varmasti vaikutti se kun en ollut varastolla & päämyymälässä.
Kun tämä on ollut niin pitkä traditio meidän ystäväperheiden kesken niin olipa omituinen sattuma että saimme kutsun Brittien Cake Masters Awards gaalaan ja peruimme Halloween partyt. Tuosta kakkuilijoiden Oscar-gaalasta juttua myöhemmin 😄.

Ja niin, kun niin harvoin näemme ruuhkavuosina tällä yhteen hitsatulla kokoonpanolla niin pikkujoulut oli juuri se oikea ratkaisu tähän paikkkaan. Nyyttäri-meiningillä, jokainen toi ruokaa & juomaa.

Kattauksesta ja juhlatilan somistuksesta vastaan aina minä. I wonder 😜. 
Kun ollaan party-alalla niin sen pitää näkyäkin. Suosin kattauksessa tietenkin aina alan parhaiden tuottajien tuotteita enkä säikähdä siitä että kristallin, Iittalan ym. joukossa on kertakäyttö- ja paperikattausta.

Meidän pieni juhlapiiri on pieni vaan kun siinä syödään jos jonkinlaista sorttia niin mm. upeat kertislautaset on aivan bueno! Tietenkin riippuu tarjottavasta.....fingerfood, tapas, meze-tyyppiset toimii!

Aah, ja kodin somistus. Siihen hurahtaa aina helposti edellinen päivä. Tilaan heliumpallot etukäteen omasta kaupastani Tuusulasta. Nämä pallerot olivat ensin kolmessa eri kimpussa mutta kun vein ne autoon niin nehän meni aivan solmuun....joten kotona yritin niitä selvittää mutta eipä kestänyt hermo. Mies sanoi että narut poikki ja kattoon. WAU, hälläkin välähtää ja tuli kyllä upea somistus.
Kurkkausta keittiööni piti tulla mutta kuvien laatu oli jotain aivan aliarvioista ja jostain syystä en saa kännykästäni nyt kuvia siirrettyä. Mutta ehkäpä kurkkaamme kotiini vielä piakkoin!

Amusen piti olla pieni keittiöni tervehdys mutta tämähän käy jo alkupalasta. Hups!
Kylmä myskikurpitsakeitto, chili-valkosipulikatkaravut ja rapea leipä.
Alkupalana pikkujouluissa ystäväni tekemää aasialaista avokado-rapuhässäkkää, hummusta sekä minun chorizo-mozzarella-tomaattihässäkkää myös....miten näitä nyt nimeämään kun raaka-aineita on niin monta.  Ja näitä uunissa rapsakoituneiden crostineiden päälle 👏
Alkupalon keskellä pikkujoulujen kruunu oli kanakebab ja ohje blogissa.
Näitä iltamia ollaan järjestetty mun toimesta aina kaksi kertaa vuodessa - kerran kotona ja kerran mökillä. Ja pitihän meillä olla vielä vähän photoboothia 😅

Tää ilmatäytteinen kehyspallo oli kyllä pikkujoulujen huipennus....kyllä sitä mallattiin nassuja kuvaan 😅. Moni otti myös mm. joulukorttikuvia - mikä idea!
Ja niin kuin kaikki kiva päättyy niin päättyy myös pikkujoulut. Jälkkäriksi olin tehnyt vadelma-mascarponemoussen, tuoreita vadelmia ja Amaretti-keksejä. Ja juhlissa voi ihan helposti olla kristallin sekä lasin keskellä kertakäyttökattausta sekä kovamuovisia astioita. Suosittelen!
Ja nämä mini-joulutortut vei kyllä suosion! Yksi torttulevy puoliksi ja sitten se puolikas neljään osaan.
Viillot ja hilloa. Mutta ompahan näprääminen saada torttuset kiinni vaan niin ne kauniisti paistui uunissa. Osassa torttuhilloa ja osassa oman pihan omppuloista tehtyä omenahilloa. Päällä lumijauhetta.
Huh, pikkujoulut on aina kivat mutta kun oma teini jo liian vanha joulupukkiin niin ikävähän tässä itellä tulee.
Onneksi meidän pikkujouluihin eksyi joulupukki jolla oli tosin kiiren pohjoseen....mutta miksi prinsessa on niin lähellä 😂
Ja minun ystäväpoppooni, niin monen vuoden ja niin monen juhlan takaa. We rules 💖
Enkä tiiä, oisko hullumpaa jättää jatkossa Halloweenit väliin ja vaan pikkujouluilla 😁