torstaina, huhtikuuta 27, 2023

Donitsit uunissa

Minun Vappuuni kuuluvat perinteisten munkkien lisäksi myös donitsipellillä tehtävät donitsit. Omat donitsipeltini; normaali kokoinen ja mini ovat Wiltonin mutta peltejä saa hyvin varustelluista marketeista (Cittari, Prisma) sekä erikoiskaupoista.

Koristelen donitsit yleensä suklaalla sekä erilaisilla nonparelleilla, strösseleillä ja koristerakeilla. Ihan pelkkä hieno sirosokerikin on hyvää, varsinkin jos sekoittaa vielä kanelia joukkoon!

Donitsit

  • 1 kananmuna
  • 1,5 dl kevyt maitoa
  • 25g sulatettua voita
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl sokeria
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 1 rkl raastettua sitruunan kuorta
Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää joukkoon kananmuna, maito ja sulatettu voi. Kääntele tasaiseksi taikinaksi.
Voitele kevyesti donitsipellin kolot. Laita taikina pursotinpussiin ja pursota taikinaa 2/3 koloihin.

Paista 200 asteessa noin kymmenen minuuttia. 
Kumoa donitsit jäähdytysritilälle ja anna jäähtyä liinan alla ennen koristelua.

Vappuun löydät täältä niiden parhaiden munkkien ohjeen, tosi hyvän kirkkaan perunasalaatin, täyteläisemmän pottusalaatin, suussasulavien rosettien reseptit ja tietenkään unohtamatta vappusimaa!

Me suunnataan Vappuaattona brunssille ja siitä katsomaan Mantan lakitusta. Vappupäivänä nuoriso saapuu meille hodari- ja munkkibuffaan...saa nähdä mitä muita herkkuja keksinkään!