perjantaina, toukokuuta 24, 2013

Mansikkakakku, hätäisille

Mansikkakesä on jo pian täällä! Itse asiassa bongasin jo lähikaupan pihatiskiltä suomalaisia mansikoita vaan aikasta kalliiseen hintaan.
Itse olen pitänyt tavoitteena että Juhannuksena pöytääni koristaa suomalaisista mansikoista tehty kakku.

No. Kun kaupoista saa jo eurooppalaisia mansikoita, osaa jo tosi herkullisina niin eihän sitä voinut vastustaa. Mansikkakakku oli pakko tehdä vaikkakaan en luokittele tätä siksi ensimmäiseksi.

Pohjan tein kahdeksan kananmunan levypohjana eli mittasin saman verran kananmunia, sokeria ja vehnäjauhoja. Lisäsin vielä 2 tl leivinjauhetta.

Paistoin noin +200 asteessa leivinpaperilla vuoratulla korkeareunaisella leivinpellillä kunnes pinta sai väriä.

Leikkasin pohjan kolmeen osaan, kostutin kevytmaidolla jonka sekaan sekoitin vaniljasokeria ja täytin viipaloiduilla mansikoilla ja vaniljasokerilla maustetulla vispikermalla.

Nami, nami!
Nyt on niin trendikästä kasata kakku raffisti elikkä ei silottteluja eikä koristeluja. Kerrokset esiin, puhtaat & simppelit maut ja siinä se.

Tämäkin kakku maistuu parhaalta yön yli maustuneena.
Ja "vinks-vinks"....paista pohja kotona ja täytä mökillä. Superiisiä, kotikutoista, näyttävää ja maistuvaa. Testattu on ja toimii!

Aijai...niitä suomi-mansikoita ootellen :)

2 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Tätä pitää tehdä on herkullisen näköinen Ja ompa hyvä tuo kakku tyyli sopii minulle kun en "viitsi" kovin koristella

Terhi kirjoitti...

Kiitos Anneli. Aina kakku ei tosiaankaan tarvii koristeluja, kesällä varsinkiin herkulliset ja tuoreet maut tekee kakun :).