maanantaina, marraskuuta 27, 2006

Ensimmäiset joulutortut!

Nyt on ensimmäiset jouluvalot ripustettu terassille ja myös ensimmäiset joulutortut paistettu!

Aah, sitä ihanaa tuoksua mikä koko kotiin leviää joulutorttujen paiston myötä.

Minä olen siis henkeen ja vereen jouluihminen! Joka vuosi huomaan aloittavani kotona jouluvalmistelut aina vaan aiemmin. Tosin Yhdysvaltojen ja Kanadan vuosien aikaan taisin aloittaa jo marraskuun alkupäivinä mutta siellä kaikki aloittivat tunnelman luomisen jo erittäin ajoissa. Tiedän, että toiset eivät tykkää joulun laittamisesta liian aikaisin mutta minä taas haluan nauttia joulun tunnelmasta rauhassa; ilman kauheaa "siivous- ja leipomiskiirepaniikkia". On paljon mukavampaa laitella kotia rauhassa, leipoa pikkuhiljaa ja nautiskella kaikista tuoksuista, valoista, joulumusiikista ja tunnelmasta.

Nyt Suomessa olen joulutortut tehnyt valmistaikinoista mutta ulkomailla asuessa tein aina rahkavoitaikinan itse. Ja eihän sitä makua voi verratakaan! Ei itse tehdystä taikinasta paistettua joulutorttua voita mikään. Jospa vaikka täksi jouluksi tekisin taikinan taas itse. Nämä ensimmäiset tortut kyllä paistoin Sunnuntain valmiista taikinasta.

Oikein mukavaa pikkujoulujen aikaa kaikille lukijoille!

1 kommentti:

Patukka kirjoitti...

Hei, viitsisitkö mitenkään valoittaa rahkavoitaikinasi reseptiä. Luettuani juttusi joulutortuista iski kauhea inspiraatio kokeilla itsetehtynä sinun reseptilläsi alusta loppuun asti. Nöyrimmät kiitokseni =)