maanantaina, marraskuuta 27, 2006

Joulu jo mielessä

Pohjoisesta ollaan jo kotiuduttu tänne Etelä-Suomen vesisateeseen :(

Kylläpä tuli kuitenkin jo joulufiilikset pohjoisessa ja viimeistään tänään kun piipahdin Kampin Pentikissä, jossa joulua oli jo laitettu kivasti esille. Siis minä rakastan joulua ja varsinkin joulun suunnittelua, kodin laittamista ja ruokatarjoilujen suunnittelua.

Aiheesta innostuneena haravoimme iltapäivän pihaa, että saisin jouluvaloja jo kohtapuoliin ripustella pihalle. Lisää kynttilälyhtyjä täytyy hankkia ja muuta ihanaa pimeisiin iltoihin. Kaivelin myös lehtikätköistäni pari ihanaa lehteä; Canadian Living Cookbook Special, joka on rakennettu joulun ympärille sekä Canadian House & Home -lehden special Christmas Issue 2003, joka on myös täynnä ihania reseptejä ja koristeluvinkkejä. Varsinkin ensimmäisessä lehdessä oli suussa sulavia reseptejä ja vesi jo herahti niin kielelle, että näinköhän pitää jo joitakin reseptejä kokeilla :)...



Onneksi olen reissuvuosiltani säästänyt nämä lehdet koska yksi intohimoistani on lehdet, niiden lukeminen ja varsinkin niistä sisustuskuvien ja ruokareseptien leikkaaminen. Kuvia sekä reseptejä onkin kertynyt jo aikamoinen läjä

ja ne vain odottavat paperille liimausta, muovitaskua ja omaa paikkaansa kansiossa. Kansiot löytyvät niin sisustusvinkeille kuin resepteillekin. Varsinkin muuten tykkään leikata kuvia erilaisista kattauksista, niistä kuvista on kiva hakea vinkkejä kun suunnittelee kattausta omiin juhliin. Leikattavia lehtiä on kertynyt aikamoinen pino koska ostan lähestulkoon kaikki suomalaiset ruokaan ja sisustamiseen liittyvät lehdet...toivottavasti mies ei lue tätä...heh. Osan lehdistä säästän enkä raaski niitä leikata, tähän joukkoon kuuluvat mm. Suomen Kuvalehden Gourmet -lehdet, Viini-lehdet, Maku-lehdet, Fine - Scandinavian fine wine magazine (jossa on muuten aivan älyttömän upeita kuvia!! joskin lehden hinta 25€ kirpaisee kyllä), Avotakka ja Painonvartijat-lehti (tässä lehdessä on aivan ihania kevytreseptejä). Muut lehdet joutuvat siis säälimättömään syyniini ja vain parhaat ja mielestäni kokeilukelpoisimmat reseptit päätyvät kansiooni.

Mielenkiinnolla odotan muuten Pirkan uutta tulemista, onhan kaksi hyvää ystävääni parhaillaan luomassa meille uutta lehteä. Tähän asti Pirkan ohjeet olen aina napannut ruokakaupasta mukaan erillisen resepti/tarjouslehtisen muodossa ja myös lehdestä läpi kolunnut...saa nähdä mitä uusi lehti tuo mukanaan?!

Ei kommentteja: