tiistaina, toukokuuta 24, 2011

Vadelmapiirakka kauramurulla

Toissailtana alkoi tekemään mieli jotain lämpöistä piirakkaa ja vaniljasoossia. Olin kuitenkin istunut jo päivän terassilla enkä millään jaksanut aloittaa mitään muna&sokeri -vaahdotusrumbaa.
Muistinkin, että olin joskus tehnyt yllärivieraille pikaisen piirakan vain sekoittamalla pohjan ainekset. Ja täältä blogin kätköistähän se resepti löytyi, tuunasin tietenkin taas hieman sen mukaan mitä sattui jääkaapissa olemaan :).


Vadelmapiirakka kauramurulla:

Pohja
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl sokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl soodaa
  • 2 rkl vaniljasokeria
  • reipas 1 dl pullomargariinia
  • 1 kananmuna
  • pieni purkki vaniljajogurttia (esim. Valion Olo-jogurttia)
Täyte ja kauramuru
  • vadelmia
  • 2 dl kaurahiutaleita
  • vajaa desi dl fariinisokeria
  • 0,5 dl pullomargariinia
Sekoita kaikki pohjan ainekset nuolijalla sekaisin. Kaada voideltuun vuokaan.

Lisää pinnalle vadelmia.

Sekoita kauramurun ainekset keskenään sormin ja ripottele piirakan pinnalle.

Paista kiertoilmassa noin 200 asteessa kunnes piirakka on kypsä. Kokeile välillä cocktailtikulla kypsyyttä.

Nauti lämpöisenä vaniljakastikkeen kera.

Vinkki! Tämän piirakan valmistat helposti vartissa, jos yllätysvieraat saapuvat ja puuhaat sen lähes "näkymättömästi" vieraiden kanssa seurustellen.
Käytä piirakkaan nyt viimoiset pakastemarjat ja kokeile esim. tuoretta raparperia!

Ei kommentteja: