perjantaina, tammikuuta 09, 2015

Uusi vuosi 2014

Vuotemme vaihtui mökillä. Keski-suomessa, toiveemme oli luminen ja jäinen vuoden vaihde vaan toiveeksi jäi.
Tulomatka loi toiveita. Ihana sininen hetki mökkitiellä. Radiossa ei tosin soinut Mökkitie.
Vaikkakin mökillämme on aina pohjalämpö päällä niin kylmäähän siellä oli mutta tapamme mukaisesti ihanaan Tulikiven Harmaja -takkaan saamme aina heittää vain tulitikun. Takkapuut laitamme valmiiksi aina ennen lähtöä jotta saapuminen talvella on ihanaa!
Ulkona lunta oli juurikin sen verran että uuden vuoden aattona tien isäntä tuli auraamaan meidän mökkitien. Mutta mutta, kun vesisade alkoi. Harmitti jo.
Juuri ja juuri sain kuitenkin ulkotulia aaton illaksi.

Lämmitettiin sauna ja päätin koristella vähän mökkiä.
Uuden vuoden herkkuna söimme jälleen crispy-kanaa, tortillalettuja, itse tehtyjä kastikkeita, miehen tekemää quacamolea ja salaattia. 
Simppeliä mökkiruokaa.

Raketteja emme ampuneet ja Pennoroisella oli kohtuu hyvä koska mökille kantautui vain muutama pauke.

Tinat valettiin tietenkin ja täksi vuodeksi luvattiin minulle rahaa! Jee-e....kumpa tulisikin :D
Kuun möllötys häiritsi minua.

Huomenna palataan arkeen.
Luvassa arvonnan tulokset sekä herkkupostauksia! Öitä!


Ei kommentteja: