maanantaina, toukokuuta 20, 2013

Mökkikauden avaus

Tänä vuonna meillä venähti mökkikauden avaus aivan luvattoman pitkälle! Normaalisti ollaan oltu mökillä jo huhtikuussa ja viimeistään Äitienpäivänä on talviturkit heitetty.

Jotenkin on vaan ollut kaikenlaisia juhlia ja menoja että ei vaan olla ehditty edes piipahtamaan mutta asiaan tehtiin ryhtiliike sunnuntaina. Auton nokka kohti Keski-Suomea.

Bongaan yleensä matkalla aina joutsenia eivätkä he pettäneet tälläkään reissulla. Mökkitien pellolla joutsenia napotti jopa kahdeksan samassa paikassa. On ne uljaita eläimiä!
Kurkiparvi lensi seuraavan pellon yli mutta heistä en saanut kuvaa. Tämä herra, jos oikein tulkitsen on kuikka ja heitä meidän vesistössä riittää. Joka kesä saamme ihastella poikueita ja sunnuntainakin kaksi herraa taisteli yhdestä naaraasta siihen malliin äänekkäästi että eiköhän niitä poikasia ole luvassa tänäkin kesänä ;)
On aina vähän jännitysmomentti mennä talven jälkeen mökille kun ei tiedä mitä on tapahtunut. Tarkoituksemme on kyllä käydä mökillä talvellakin ja mökistä on tehty talviasuttava mutta asuntovaunurouvassa emme ole haluneet talvella nukkua.

Mökki näytti pärjänneen hyvin talven yli ja viime syksynä istutettu ruohikkokin jo vihersi. Pengermät olivat ehtineet hyvin juurtua, sitä jännäsinkin ehkä eniten.
Paikallinen laiturirakentaja oli käynyt nostamassa laiturin paikalleen, vene köllöttää edelleen väärällä puolella.

Mökille tulimme toki fiilistelemään upean aurinkoisena päivänä mutta myös mittaamaan koska nyt alkukesänä on edessä mökin kylpyhuoneen & saunan rakennus sekä pikkuruisen keittiönurkan rakennus. Niin ja onhan sitä listoittamista, portaiden & kaiteiden rakennusta, terassin rakennusta...yuo name it.
Keittiönurkkaus on pientäkin pienempi joten aika tarkkaan sain mittailla ja suunnitella kalusteita paikoilleen. Eipä tuohon tilaan ihmeitä mahdu jääkaapin ja lieden kaveriksi.
"Tuvan" puolelle mittailin paikan vuodesohvalle ja niinhän siinä kävi että sillekin on tasan yksi paika mihin mahtuu....
...ja meidän dining arealle mahtuu juuri huutamani pirttipöytä jonka kunnostan uuteen uskoon tässä arki-iltoina. Tarinaa ja kuvia tulossa.

Mökin tiloilla emme siis hirveäst juhli mutta kun mahdumme parvelle nukkumaan, on tässä ihan riittämiin meille tilaa. Ja hei, mehän ollaan asuttu asuntovaunurouvassa menneet kesät joten tilaahan on nyt oikein hulppeasti!
Tarkoitus on muutenkin rakentaa isot terassialueet koska ulkonahan sitä möksällä pääsääntöisesti ollaan.

Sunnuntaina korkattiin myös uusi nuotiopaikka jonka alle kaivatutin hiekkaa, kelpaa sitten kesällä tehdä rosvopaistia.
Mökkieväinä tällä kertaa oli Hiillos-makkaraa, aah sitä parasta jauhomakkaraa :), sinappia, kaupan valmista pottusalaattia ja pänikästä roseviiniä.
Ja maistui muuten superhyvältä yli +26 asteen helteessä! Aina se ei ole se laatu vaan fiilis, vai mitä?

Miehet heittivät urhoollisesti talviturkit, minä jänistin ja siitähän olenkin saanut kuulla....ens kerralla sitten.

Ei kommentteja: