tiistaina, heinäkuuta 15, 2014

Radisson Blu, Oulu

Muutama viikko sitten kävin työreissulla Oulussa ja hetkisen pohdinnan jälkeen (luen aina hotelliarvosteluja netistä) päädyin kokeilemaan Radissonia. Ei sillä että olen Club Carlsson jäsen jonka toivoisin tuovan etuja mutta muutenkin on hauskaa yöpyä erilaisissa hotelleissa.
Sainkin upean huoneen ja ison yhdelle!
Ja mikä näköala, torin kupeeseen ja niin rauhallisen!
Ravintolan listaa selailin hetken ja vaikutti kyllä niin mielenkiintoiselta että olisipa ollut aikaa syödä Sassi:ssa.
Herkullisen oloinen italialainen menu, vaikkakin hintava. Tosin Club Carlsson -jäsenenä olisin saanut alennuksen ravintola-annoksista mutta tälle reissulle oli jo varattuna illallinen Oululaiseen ravintolaan. Ens kerralla sitten!
Illan päätteeksi jäin kuitenkin katsomaan MM-jalkapalloa.
Jäsenedun Club Carlsson -kortilla piti olla huoneessa mutta en saanut varauksen yhteydessä laitettua jäsenkorttini numeroa mihinkään (hotels.com). Tyttö respassa ei osannut sanoa mitään.
Kun illalla palasin hotelliin niin hän vetäisi hihasta että saan drinkkilipun. Ja silti, siinä piti baarissa työntekijöiden miettiä mitä saa "kupongilla".  Pienen viinilasin....nolo tilanne vaikka näin sen ei pitäisi missään nimessä mennä!
Jos hotelli on mukana näissä korttieduissa niin olisi kyllä hyvä että asiakkaan ei tarvitse kysyä etujen perään. Varsinkin kun me asiakkaat maksamme näistä eduista kuitenkin :).

Hotelli oli kiva tosin ilmastointia tässä hotellissa ei ole. Tai ei minun mittakaavan mukaan.
Onneksi ilta oli sitten viileä ja ikkuna auki pystyin nukkumaan. Jätin aiheesta reklamaation hotelliin mutta aikasmoinen remppa olisi tiedossa ilmastoinnin suhteen mutta kannattaisi!

Aamupalalta en ehtinyt ottaa kuvia mutta oli kyllä erinomainen! Erikoisuutena mm. lähes tuoreet vohvelit ja munakkaankin sai paistettuna omilla täytteillä.
Aamiaisella oli muutenkin runsas valikoima erilaisia vihanneksia, hedelmiä, leipiä, jogurtteja, mehuja ja jopa smoothieta. Tottakai myös leikkeleitä, kananmunia, pekonia ja kahvikin tarjoiltiin pöytiin. Huomasinkin että moni tuli pelkälle aamiaiselle hotelliin. Silloin ei voi olla huono!

Jos et kaipaa viileyttä niin suosittelen ehdottomasti torin laidalla olevaa Radissonia!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei Terhi,
voisiko olla niin, että kyseisen Club Carlson-etukortin lupaamat edut saa vain, jos varaa majoituksen suoraan hotellin omasta varausjärjestelmästä?
T:mirjami

Terhi kirjoitti...

Mirjami, voi olla hyvin noinkin tosin olen aina saanut edut eri hotelleista kun olen varaukseen lisännyt kortin numeron ja näyttänyt vielä sisäänkirjautuessa.

Anonyymi kirjoitti...

On ihan yleinen käytäntö, että kanta-asiakaskortti-edut saa vain hotellista tai hotellin nettisivuilta varattaessa. Sama asia toimii S-bonuksiin.
Eli saamasi kuponki oli sis pelkkää extraa.