tiistaina, helmikuuta 06, 2007

Mansikkamoussekakku


Tänään sitten koristelin ja illalla kahvipöydässä Cavan kera nautimme mansikkamoussekakkua, jota aloitin esivalmistelemaan jo muutama päivä sitten. Pohjana oli siis suklainen kakkupohja ja täytteenä mansikkamoussea.

Irrotin kakun vuoastaan siten, että palettiveistä lämmitin kuumassa vedessä ja sitten pyyhin kuivaksi. Nopeasti vedin palettiveitsellä kakkua irti reunavuoasta. Tässä nopeus ja tarkkuus on valttia, että reunoista tulee tasaisen sileät eivätkä reunat rispaannu. Mutta hienosti se onnistui.
Varovasti nostin reunavuoan pois ja kakku olikin koristelua vaille valmis!



Koristeina käytin reunalla suklaanomparelleja, vuoltua tummaa suklaata sekä valkosuklaasta tehtyjä koristeita.
Tarkoituksenani oli koristella kakku paksuilla suklaalastuilla mutta sulatettu suklaa ennätti jähmettyä niin kovaksi (pidin hetken ulkona ja pakkanen teki tepposensa), että ei siitä enää lastuja saanut. Tuloksena oli siis pieniä ja ohuita lastuja mutta kauniita ovat nekin.

Sulatin myös valkosuklaata ja värjäsin sitä punaisella elintarvikevärillä. Pursotin erilaisia kuvioita ja nämä viuhkat päätyivät vielä kakun päälle. Kakku olisi ollut ihan jees ilman niitäkin tai ainakin niitä olisi voinut olla enemmän mutta tulipahan kokeiltua. Jotenkin minusta myös se elintarvikeväri lötköstytti koristeita eli ne eivät jähmettyneet kunnolla. Mutta siis, ompahan kokeiltu.

Leikattu viipale näytti sisältä sitten tältä:


Maku oli kuulemma vieraidenkin mielestä erittäin hyvä. Nyt se loppu kakusta vaan kummittelee tuolla jääkaapissa...hui :)!

10 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Oi, kun näyttää herkulliselta, tätähän on pakko tehdä ystävänpäiväksi! Pitää lähteä sydänvuuan ostoon.. :D

Anonyymi kirjoitti...

Minkälaisilla väreillä värjäsit suklaata?

Anonyymi kirjoitti...

jenni - ja se oli/on herkullista :).

Ulla - värjäsin ihan nestemäisellä värillä, Kanadasta ostettuja. En tiedä oisko suomalaiset parempia. Jotenkin suklaa ei vaan jäykisty? Jäin miettimään oisko pulverilla onnistunut paremmin. Yritin myös saada mahdollisimman punaista mutta tuommoiseksi hailakan punaiseksi suklaa jäi.

Anonyymi kirjoitti...

Mä en ole onnistunut värjäämään suklaata, jauhemaisilla väreillä se mössö söi väriä ihan älyttömästi ja lopputulos oli aavistusken harmahtava....

Anonyymi kirjoitti...

Hieno tuli ja on varmaan herkullista!

Anonyymi kirjoitti...

lintu - tuosta tuli ihan ok:n väristä, tosin kaukana punaisesta. En tiedä kuinka paljon sitä väriä olisi pitänyt laittaa. Väriä se kyllä syö, sen huomasin.
Täytyy kyllä yrittää uudelleen :).

Pauliina - kiitos, tuolla sitä on vielä jääkaapissa mutta yritän nyt pitää näppini erossa :).

Anonyymi kirjoitti...

Tuota, tuota. Suklaan värjäämiseen ovat ihan omat värinsä. Ei onnistu noilla kaupan väreillä.
Suklaata värjätään rasvaliukoisilla väreillä, eli ei kannata tuhlata värjäämiseen muita värejä.
(No kylläpäs tuli vär-etuliitettä kerrakseen!)

Anonyymi kirjoitti...

Ulla - kiitos infosta.
En ole koskaan edes miettinyt suklaan värjäämistä ennen tätä kokeilua joten en ole edes ottanut aiheesta selvää sen kummemmin.
Ajattelin tosiaan testata vähän ex-tempore.
Nyt olen siis viisaampi.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana moussekakku :)

Anonyymi kirjoitti...

Miten tuo mousse on valmistettu?