sunnuntaina, maaliskuuta 27, 2011

Kevät & koti, vol. 1.

Miulla on iskenyt sisustus- ja siivousinto nyt ihan kunnolla päälle kun oottelen pääsyä uuten kotiin mutta toisaalta haluan nautiskella keväästä & kesästä vielä täällä "omassa kotona". Hassu tilanne. On "omassa" mutta odottaa "omaa".
Päätinkin, että kun ollaan vielä "omassa" niin sisustan vielä kevään kotiin. Kauniit värit auttavat kuitenkin jaksamaan arjen keskellä.

Pikkumiehen kanssa istutimme multaan ohraa, miusta kauniimpaa kuin perinteinen raeruoho. Miehen palautteen mukaan ois pitänyt olla kuitenkin sitä perinteistä. Ensi kerralla sitten.
Keltainen, ihana vati on vuosien takainen kirpparilöytö, tipuset Aarikan.


Juuri kukkivat narsissit löysivät kotinsa ihanan sitruunan keltaisiin ruukkuihin CD- ja DVD-hyllyjen päälle.


Tulppaaneja miulla on ollut keittiön pöydällä aina siitä saakka kun kausi alkoi, olen varmaan aiheesta maininnut jo useassa bloggauksessa :). Tulppaaneista ei tosin koskaan voi kirjoittaa liikaa ja niitä löytyykin ympäri kotiamme juuri niin kauan kuin kausi kestää!
Tässä tmän viikonlopun kaunokaiset, vaaleanpunaisena tietenkin.


Näin kevään kynnyksellä halusin myös herkkuihin ihanaa väriloistoa ja M&M:t namut sopivat kuin nenä päähän! Kröhööm....näitä oli siis hankittu pari pussia ja "eka erän" laitoin vaaleanpunaiseen Mariskooliin vaan alta viikko sitten ja pinta laski...oli pakko siirtyä pieneen Aalto-maljaan. En minä vaan ne miehet!


Taannoin lupasin myös parempaa kuvaa meidän uudesta ruokapöydästä tuoleineen. Meillä kodin sisustus on mustaa, valkoista, harjattua terästä sekä harmaata. Sisustussävyt sesonkien mukaan.
Haimme pitkään keittiöön uutta ruokailuryhmää ja tiesin jo heti ettei valmista settiä vaan löydy. Meille sopiva moderni linja ja sekä tuolit että pöytä löytyivät BoConceptista. Pöytä itse myymälästä mutta tuolit napattiin Outlet-hintaan Tuusulan Vepsäläiseltä! Nyt kun muutetaan uuteen taloon ja saamme ostetun pöydän jatkopalan käyttöön niin täytyy hankkia vielä pari tuolia lisää :)


Kevätkuvia kodista luvassa lissää sekä haaveilua uudesta talosta & remppasuunnitelmia :).

Loppuherkkuna kurkistus miun "käyttökoruboksiin" eli tästä ihanasta vaaleanpunaisesta Aalto-vadista bongaan aamuisin kylppäristä ne suosikkini korviin, sormiin, ranteisiin ja kaulaan...lähes kaikki Swarovskia :) ...me love! 
Ja ihan vinkkinä, Aalto-maljat eri koossa ovat loistavia säilytysastioita ja -vateja!


Ihan kohtahan se on jo Pääsiäinen ja lisään kevään pastellisävyjä kotiin, niitä ja kevään ihania herkkuja luvassa!

Olethan myös löytänyt blogin Facebookista, tykkää http://www.facebook.com/home.php#!/pages/Terhin-Keitti%C3%B6ss%C3%A4/112503272108390

maanantaina, maaliskuuta 21, 2011

Lämpimät voileivät

Yleensä ihanan ja herkullisen viikonlopun jälkeen jää kaikenlaista herkkua yli, jota voi hyödyntää vaikka lämpöisiin voileipiin.

Meillä jää monesti pussin sekä paketin jämät erilaisista juustoista ja sitten valmiiksi kypsennettyä lihaa/kalaa/kanaa tai leikkelettä. Eikä ne perjantaina ostetut leivätkään enää tuoreimpia ole, joten mikäs mukavampaa kuin kasailla oma herkkuannos leivän päälle ja uuniin!
Meille toimii parhaiten ruisleipä, koska siitä tulee ihanan rapea kun paahtaa kuumassa uunissa. Vaalea leipä jää minusta "löllöksi" täytteiden alla mutta kaikki siis käy.

Tarvitset:
  • hieman kuivahtanutta ruisleipää
  • Frank's RedHot soossia
  • juustoraastetta, minä käytän mozzarellaa
  • valmiiksi kypsennettyä lihaa/kalaa/kanaa tai leikkelettä
  • ananaspaloja
  • Aura-murua


Tällä kertaa lorautin RedHottia kunnolla ruisleipien pinnalle, kasasin päälle mozzarella-raastetta, kinkun siivuja, tuoreen ananaksen paloja sekä Aura-murua.
Kuumaan uuniin, kiertoilmassa noin 230 astetta niin kauan kuin juusto sulaa ja pinta saa väriä.

Nam!

Olen kokeillut mm. tonnikalaa, grillattua viipaloitua broiskua sekä ulkofileen siivuja. Kaikki toimii!
Juustoissa toimii niin mozzarella, myös tuore sellainen (silloin käytän myös tomaattia täytteenä), Gouda, Olterman sekä muut pehmeät & rasvaiset juustot raasteena tai raastettuna. Emmental-tyyppiset eivät taas minusta toimi, koska ne jäävät "kuivaksi". Mutta kannattaa kokeilla erilaisia! Ja jotenkin tuo Aura kruunaa, joten sitä meidän jääkaapissa on aina :).

Vinkki! Suosittelen muuten ehdottomasti tuota Frank's:n RedHottia, voittaa Tabascon mennen tullen maussaan! Ainakin pk-seudulla on Cittareissa ollut montaakin eri makua. Itse ostan aina pari pulloa kun näen ja tuon/tuotan Jenkeistä & Kanadasta koska kastike on tosi hyvää ja maustan erilaisia ruokia niillä.

torstaina, maaliskuuta 17, 2011

Kana-nuudeliwok

Meidän poppoon yksi lempiruoka on kana-nuudeliwok ja teen sitä aikasta usein. Käytän aina tuoreita kasviksia maun mukaan mutta tässä taannoin kokeilin jotain pakkasaltaasta noukittavaa valmispussia ja jäipä viimoiseen kertaan...vetisiä, nuhjuuntuneita ja mauttomia vihanneksia.
Minä ainakin näen vaivan pilkkoa kasvikset tuoreista ja eihän se loppupeleissä vie edes paljoa aikaa! Ja viikonloppuisin pilkon monesti kasvikset aamusta kulhoon valmiiksi niin mikäpä siinä on illalla wokatessa :).

Tästä annoksesta syö 4-6 riippuen syöjistä...meillä kolmen hengen taloudessa jäi kaksi annosta seuraavalle päivälle.

Kana-nuudeliwok:
  • 1 keltainen suippopaprika
  • 1 punainen suippopaprika
  • 3 banaani-salottisipulia
  • 3 valkosipulin kynttä murskattuna
  • purkki viipaloituja vesikastanjoita
  • pieni paketti tuoreita sokeriherneitä
  • 2 isoa porkkanaa suikaloituna
  • purkki kookosmaitoa
  • maun mukaan makeaa chilikastiketta
  • 4 maustamatonta broilerin filettä
  • grillausmaustetta
  • vichyä
  • 250 g munanuudeleita
  • oliiviöljyä paistoon
Ota broikun fileisiin väri pintaan pannulla oliiviöljyssä. Ripottele molemmille pinnoille grillausmaustetta (mä tiiän, että tuo grillausmauste on niin mielikuvituksetonta ja 80's mutta siinä on just sopiva maku maustamaan broikku, joten toimii!), lisää pannulle vichyä ja hauduta kypsäksi. Lisää välillä vichyä.
Näin saat broikun fileistä ihanan pulleita ja pehmeitä. Nosta pois pannulta, anna jäähtyä vähän ja viipaloi ohuiksi viipaleiksi.

Suikaloi suippopaprikat ja banaani-salottisipuli.
Kuumenna oliiviöljy wok-pannussa ja lisää joukkoon paprikat, sipuli sekä puserrettu valkosipuli.

Wokkaa vihanneksia kunnes paprika hieman pehmenee.

Valuta vesikastanjapurkista vesi pois.
Kuori porkkanat ja vedä kuorimaveitsellä ohuita lastuja koko porkkanan pituudelta.

Ropsauta muiden kasvisten sekaan vesikastanjat, porkkanan siivut sekä sokeriherneet. Oi mikä väri-ilotulitus tuoreilla kasviksilla, tämä jos mikä herättää jo ruokahalut!

Minä lisään tässä loppuvaiheessa sokeriherneet, koska haluan että niihin jää kunnon purutuntuma. Samaten vesikastanjoihin....ne rouskuu ihanasti suussa kun eivät ole liian kypsiä!

Laita vesi kiehumaan kattilaan ja keitä nuudelit, noin 2-3 minuuttia. Siivilöi vedestä. Saavat olla vielä hieman raakoja, koska ne kypsyvät vielä wokatessa!

Wokkaile muutama minuutti kasviksia ja lurauta joukkoon kookosmaito.
Anna koko hässäkän poreilla hetki, mausta suolalla ja makealla chilikastikkeella. Nakkaa joukkoon broikun viipaleet ja anna poreilla.

Lisää joukkoon valutetut nuudelit, anna poreilla hetkonen ja kana-nuudeliwok on valmis!

Yleensä lisään tuoretta chiliä mutta meidän pikkumies ei ole ihan niin tulisen ystävä, joten kokeilemme & lisäämme sitä pikkuhiljaa. On ollut hyvä aloittaa tuosta makeasta chilisoossista mutta pikkuhiljaa lisäämme tulisuutta :).

Nauti kana-nuudeliwok heti tuoreen naan-leivän kera.

Hyvää ruokahalua!

sunnuntaina, maaliskuuta 13, 2011

Naan-leipä

Rakastan nepalilaista ja intialaista ruokaa! Harmittelinkin kun Keravalta häipyi viime kesänä ainoa nepalilainen enkä ole löytänyt tästä läheltä hyvää, pöh :(. Tikkurilasta bongasin tosin hyvin suosituksin paikan joka täytyy kyllä käydä pian korkkaamassa.
Päädymmekin usein Pikku Nepaliin Helsinkiin, joka ei koskaa petä.
Laittakaahan vinkkejä ja linkkejä, jos jokin muukin olisi kokeilemisen arvoinen paikka! Meillä pikkumieskin rakastaa nepalilaista ja varsinkin naan-leipiä.

Kotona kun ei nyt satu olemaan tandoori-uunia (pitäsköhän ottaa huomioon tulevaa keittiöremppaa ajatellen?...heh) niin ihan autentista naan-leipää ei kotiuunilla saa mutta lähelle voi kyllä päästä.
Tutkin taannoin pitkään nettiä, alan kirjoja ja kokeilin...kokeilin ja kokeilin kunnes sain kehiteltyä hyvän naan-leivän ohjeen. Itse en tykkää käyttää naan-leivässä hiivaa, koska minusta naan-leivän pitää olla ohukainen mutta sopivan pehmeä ja uskon että tällä reseptillä pääsee lähelle aitoa kokemusta.

Parhaat naan-leivät:
  • noin 4,5 dl vehnäjauhoja
  • reipas 0,5 dl turkkilaista jogurttia
  • 1 kananmuna
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • hyppysellinen soodaa
  • 1 tl sokeria
  • 0,5 tl suolaa
  • reipas desi kevyt maito
Voiteluun:
  • gheetä eli kirkastettua voita
Vatkaa kananmuna kevyesti ja sekoita joukkoon keskenään sekoitetut jauhot & sooda, jogurtti, sokeri ja suola. Lisää joukkoon maitoa sen verran, että saat pehmeän taikinan.
Alusta taikinaa muutama minuutti jauhotetulla tasolla, taikinan tulee olla pehmeää.
Voitele öljyllä kulho ja laita taikina kulhoon lepäämään liinan alle lämpimään paikkaan noin kolmeksi tunniksi.
Jaa taikina kuuteen osaan ja kaulitse ohuiksi kolmion mallisiksi leiviksi. Voitele leivät halutessasi kirkastetulla voilla ennen paistoa tai paiston jälkeen. Vinkki! Sulata suolaton voi kattilassa, kuori vaahto ja anna hetken jäähtyä. Hera painuu kattilan pohjalle ja voit kaataa pinnalle jääneen kirkkaan voin.
Paista kuumassa uunissa, noin 230 asteessa noin 5-6 minuuttia tai kunnes leivät saavat väriä pintaan. Nauti heti!
Vinkki! Naan-leipien pinnalle voit ripotella tuoretta korianteria tai valkosipulia.

lauantaina, maaliskuuta 12, 2011

Stroh -kaakao

Ihanan ulkoilupäivän päätteeksi talvella maistuu kuuma juoma ja meille aikuisille Stroh -rommilla terästettynä.
Tämän juoman nautin hiihtilomalla ja kun lasivaihtoehtoja ei ollut, joten juoma rakentui viinilasiin mikä ei ollut ollenkaan pöllömpi vaihtoehto!

Tällä ohjeella valmistat yhden kuuman juoman.

Stroh -kaakao:
  • 2-4 cl Stroh:ia maun mukaan
  • 3 dl täysmaitoa
  • tummaa kaakaojauhetta maun mukaan
tai
  • valmista kaakaojuomaa 3 dl
Pinnalle:
  • vaahdotettua vispikermaa
Mittaa lasin pohjalle Stroh -rommi. Lämmitä kaakao kuumaksi ja kaada kuuma kaakao lasiin. Sekoita. Pursota pinnalle vaahdotettua vispikermaa.

torstaina, maaliskuuta 10, 2011

Höyrytetty parsakaali

MAX-mikrokokkailu ja -leivontahaaste on loppumetreillä ja päätin vielä kokeilla uunin höyrytoimintoa.
Olin jo pari päivää sitten napannut kaupasta ison parsakaalikimpun ja pussillisen mustaleima-juustoraastetta.

Kaadoin höyryastian pohjalle pari desiä vettä ja pilkoin parsakaalin kukinnot höyryastiaan. Kypsensin parsakaaleja noin kahdeksan minuuttia.

Siirsin parsakaalit Crisp-alustalle ja ripottelin vähän suolaa sekä paljon juustoraastetta pinnalle.
Grillasin grillitoiminnolla noin neljä minuuttia.

Juusto suli mukavasti mutta väriä en saanut toivotulla tavalla. Mutta hyvin maistui näin iltapalaksi! Ja olihan tämä nyt semmoinen trendikäs vähähiilihydraattinen iltapala :).

MAX-mikrokokkailu ja -leivonta on ollut ihan hauskaa vaikka en ihan kaikkea ehtinytkään kokeilla haasteajan puitteissa kuin oli tarkoitus.
Luulen rehellisyyden nimissä ettei minulla tule juurikaan mikrolla kokkailtua, sen kertoo jo kalusteisiin upotettu hieno mikromme joka on täynnä ominaisuuksia....mutta en ole niihin viiden vuoden aikana juurikaan tutustunut. Mikrossa kun tulee lämmitettyä lähinnä vesi/maito ja kohotettua hiivataikinoita.

Leivontaan en ole koskaan aikaisemmin mikroa kokeillut, joten siinä mielessä tämä oli hauska kokeilu! Poikanen oli taannoin tekemästäni Tuuloman tortusta innoissaan ja siitä kuinka nopsaan se syntyi, saakin opetella itse tekemään kunhan vähän vielä kasvaa :).

sunnuntaina, maaliskuuta 06, 2011

Keittiöhaaveilua, liesituulettimet

Kiertelimme tänään Vantaan Tammistossa kun uusimmilla keittiömyymälätulokkailla alueella oli avajaisviikonloppu.

Ajatuksenamme oli hakea tuntumaa tulevaan keittiöremonttiin sekä tietenkin haistella alan uusia tuulia. Harmiksemme totesimme, että vain yksi keittiömyymälä, näiden uusien lisäksi oli päättänyt palvella myös sunnuntaisin, harmi! Asiakkaita olisi varmasti riittänyt kun ovien ripoja moni meidän lisäksi kävi vetämässä.
Sitä suuremmalla innolla kurkistimme avoinna oleviin; Domus-keittiöiden, HTH-keittiöiden sekä Kvick:n näyttelyihin.

Täytyy myöntää, että suurimman vaikutuksen teki HTH-keittiöiden näyttely, henkilökunnan määrä ja heille buukkasinkin suunnitteluajan heti.
Domuksella tuoksui korvapuustit heti ovesta sisään astuessa, ihanaa! Toisaalta olin varma, että se oli aikaan saatu tuoksuilla. Kappas vaan, siellä kuitenkin yhdessä näytöskeittiössä oli korvapuustit tulleet uunista ulos mutta miksi niitä ei tarjoiltu asiakkaille? Sai ärsyyntymään vaikka en olisi pullaa nyt syönytkään.
Kvick taitaa nyt jäädä, koska heidän kalusteiden korkeus on reippaampi kuin muilla ja näin lyhyelle ihmiselle se ei toiminut kun näyttelyssä mallailin kokkaavani jotain. Kiitos suunnittelijalle, joka mainitsi asian heti mutta harmi sinällänsä!
Minulla on selvät sävelet siitä mitä haluan uuteen keittiöön, hyväksyntä pitää toki leimauttaa miehellä ;). Näistä keittiön toiveista ja suunnitelmista tässä myöhemmin...nyt haistelimme uutuuksia ja minun huomioni vei tänään liesituulettimet!
En siis itse asiassa ollut edes ajatellut, että minun pitäisi "nähdä vaivaa" liesituulettimen valintaan koska nelisen vuotta sitten ei vaihtoehtoja liesituulettimissa ollut ja piti päätyä siihen mikä tilaan sopi. Mutta oh my....nyt eteeni avautuikin ihan uusi maailma. Ja nyt olen koukussa, liekeissä ja missä lie! Eihän liesituulettimen tarvitse olla perinteisen mallinen ollekaan.
Savon Elica -mallistoa olen nähnyt sisustuslehdissä niitä ihastellenkin mutta koska keittiöremppa ei ole ollut ajankohtainen niin olen siivuttanut koko homman. Muutenkin kuvissa mallit näyttivät siltä, että eihän "tuommoiset" voi toimia.
Mutta voi että, kun näin mm. Gracen livenä tänään. Miten kaunis!

Grace on valmistajan sivujen mukaan saatavilla vain valkoisena tai mustana, eräs myyjä puhui tosin myös teräksestä mutta lienee eri malli. Meidän värimaailmaan sopisi nimenomaan valkoinen tai musta, tuon teräksen värisen näin leveämmässä mitassa eikä se ollut enää kaunis ollenkaan.

Gracen voi asentaa joko seinään tai kattoon. Meillä Grace tulisi kattoasennuksena ja valmistajan mukaan kaunokainen toimii sekä liesituulettimena että valaisimena.


Ylläolevan kuvan mukaan meillekin keittotaso asennettaisiin ruokailutilaa vasten ja liesituuletin siihen päälle.
Minusta avaraan tilaan valaisimen mallinen tuuletin sopii loistavasti! Miksi liesituulettimen pitäisi näyttää siltä itseltään?

Tämän Star -liesituulettimen jos olisin nähnyt livenä niin olisin ostanut varmaan samantien :). Miten niin elämässä pitää olla pientä bling-blingiä...eikä aina niin pientäkään....

Jälleen kyseessä liesituuletin sekä valaisin samassa paketissa. Aivan ihana!!
Ainoastaan jäin miettimään, että kyllästyisinkö tällaiseen ja riittääkö Star:n teho mm. wok-kaasulevylle?
Jäin myös miettimään koko kauneuden pesua kaiken rasvakertymien jälkeen mutta myyjä eräässä keittiömyymälässä kertoi, että koko kauneuden saa lohkoiksi ja nämä lohkot voi pestä astianpesukoneessa eli yksittäisiä kristallipaloja ei tarvitse alkaa puunaamaan. Wi-iuh!

Miehen silmää miellytti Grace:n ohella Wave -malli, jossa myös on liesituuletin sekä valaisin. Itse en ihan lämmennyt tälle mutta kaunis kuitenkin!
En tiedä onko järkevää päätyä näihin desing liesituulettimiin? Kyllästyykö niihin helposti?
Toisaalta, varsinkin aktiivihiilisuodattimella toimivat liesituulettimet saa vaihdettua helposti mieleiseensä helposti, joten voisihan sitä kokeilla näitä erikoisempiakin. Meillä uudessa kodissa keittiö on yksi suurin osa kotia, joten näyttävyyttä haluan avoimeen tilaan, joka avautuu jo eteisestä.
Odotan kyllä toisaalta innolla kevään Koti -messuja (vai millä nimellä ne nyt kulkeekaan nykyisin), koska siellähän aina esitellään uutuudet ja tarjoukset on aikasta hyviä!
P.S. Muistathan kertoa vinkkisi ja ideasi keittiöremppaan 15.3. mennessä niin olet mukana arvonnassa!
Kuvat valmistajan SAVO Desing & Technic

lauantaina, maaliskuuta 05, 2011

Pizzaa mikrossa

Kun sain MAX-mikroaaltouunin testattavaksi päätin jo alkumetreillä, että pizzaa on kokeiltava! Toki olin ajatuksen kanssa jo epäileväinen, koska oma mikroiluni on puhtaasti ruoan lämmitystä. Pizzaa en ole koskaan mikrossa valmistanut jos nyt ei lasketa opiskeluaikoina "roiskeläpän" lämmitystä mukaan :). Odotusarvo ei siis ollut kovin suuri mutta kokeilun haluni vei voiton.

Selailin mikron ohjelehdyköitä hakien vähän vinkkiä kypsennysmuotoon mutta en kuitenkaan löytänyt ohjeistusta millä toiminnolla pizza kannattaisi paistaa. Crisp-toimintoon päädyin koska sillä luvataan lopputulokseen rapeutta.

Pizzapohjan tein omalla ohjeellani, jota olen hieman muuttanut vuosien saatossa mutta vain parempaan suuntaan. Puolitin ohjeen tällä kertaa, koska ohje riittää pellilliseen pizzaan.
Lisäsin siis oliiviöljyä hieman enemmän eli pari kunnon lurausta mutta tuorehiivaa taas vähemmän, ehkä 1/5 pakettia ja sen myötä kohotin taikinaa pidempään. Minua tuo hiivaa tuppaa "kuplittavan", joten yritän käyttää mahdollisimman vähän :). Suolaa taas laitoin tähän puolikkaaseen varmaan tuon teelusikallisen, koska tykkään, että pohjassa on kunnon suola! Pitäisikin kyllä päivittää tuota ohjettani, koska hieman sitä olen tosiaan muokannut.

Tästä puolikkaasta annoksesta saa yhden vähän muhkeamman pizzan pannupizzan tyyliin tai kaksi ohutpohjaista.

Voitelin suuremman pannun juoksevalla margariinilla ja levittelin käsin taikinan pannulle. En siis käytä kaulinta pizzapohjaan, koska se vie minusta tietyn kuohkeuden myös ohuemmista pizzoista.

Voitelin pohjan tomaatti-chilisoossilla ja mozzarellaraaste päälle. Täytteiksi laitoin mitä jääkaapissa sattui olemaan ja tällä kertaa salamia, ananasta, Aura-murua ja sipulia.

Pizzan kypsennys meni siis arvuuttelun varaan. Kypsensin ensin pizzaa 5 minuuttia Crisp-toiminnolla mutta sinä aikana ei tapahtunut juurikaan mitään pizzalle. Lisäsin toiset 5 minuuttia ja pizzan päällys alkoi kuplia ihanasti eli juusto sulaa ja tuoksu oli hyvä....mutta, mutta. Reunat olivat aivan valkoiset ja pehmeät, samaten pohja. Mietin ja mietin, että miten saan pohjankin kypsymään ja jatkoin vielä nelisen minuuttia kypsennystä. Harmikseni tilanne ei kuitenkaan muuttunut, ainoastaan päällys alkoi näyttää jo kuivahtaneelta.

Lopputulos oli pizza joka oli hyvän näköinen keskeltä mutta reunat aivan valkoiset ja pehmeät, samaten pohja oli pehmeä. Ei tullut rapea ei.

Jälkeenpäin jäin analysoimaan tilannetta. Olisiko pitänyt grillitoiminnolla hakea väriä reunoihin mutta olisiko se auttanut pohjaan?
Olisiko minun pitänyt kuumentaa Crisp-vuokaa ensin ja sitten vasta täyttää pizza? Vai olisiko pitänyt esikypsentää pohjaa ensin & täyttää sitten?

Jos olisin tehnyt pizzan normaalin tapaan kiertoilmauunissa kuumassa lämmössä, pizza olisi ollut noin 5-7 minuutin paiston jälkeen valmis. Ja rapea.

Minä jatkan siis pizzan paistoa nopsaan kuumassa lämmössä uunin syleilyssä mutta hauskaa kokeilu oli!

tiistaina, maaliskuuta 01, 2011

Tuuloman torttu mikrossa

Sain ystävältäni kyselyn kauan kadonneesta reseptistä ja minun on pitkään ollut tarkoitus testata Tuuloman torttua.
Reseptiä ei löytynyt mutta kollegat töissäkin muistivat kouluaikoinaan leiponeen Tuuloman torttua mikrossa.

Ei muuta kuin reseptin hakuun! Selailin useita keittokirjoja, surffailin netissä ja mietin "sisartorttua" mokkapaloja ja sain aikaan reseptin jota päätin kokeilla.

Miettimään jäin minkä kokoisessa vuoassa tortun paistaisin ja päädyin toiseen saamaamme, noin 26-28 cm halkaisijan vuokaan sekä paistamaan tortun Crisp-toiminnolla.

Taikina:
  • 2 kananmunaa
  • 1,5 dl sokeria
  • 100 g sulatettua voita
  • 1 dl kevyt maitoa
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 3 tl vaniljasokeria
Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat sekä sokeri.
Lisää vaahtoon vuorotellen keskenään sekoitetut jauhot, voi ja maito.
Voitele sulalla voilla vuoka. Minä en korppujauhottanut vuokaa ja hyvin torttu siitä irtosi mutta reunasta olisi varmaan tullut siistimpi, jos olisin korppujauhottanut.
Kypsennä MAX mikroaaltouunissa Crisp-toiminnolla yhdeksän (9) minuuttia.
Muista käyttää kahvaa, kun nostat vuoan mikroaaltouunista. Vuoka on todella kuuma. Anna jäähtyä kunnolla.
Kuorrutus:
  • 40 g sulatettua voita
  • 2 dl tomusokeria
  • 1 rkl tummaa kaakaojauhetta
  • 3 rkl vahvaa, kylmää kahvia
  • kookoshiutaleita
Sekoita vispilällä sulatettu voi, tomusokeri, kaakaojauhe sekä kahvi tasaiseksi, kiiltäväksi massaksi. Jos kuorrute tuntuu liian löysältä, lisää tomusokeria.
Levitä palettiveitsellä kuorrute tortun pinnalle ja sirottele päälle kookoshiutaleita.
----------------------------------
Olin hieman skeptinen leivonnaisten valmistukseen mikroaaltouunissa mutta lopputulos yllätti positiivisesti!
Myös pikkumies oli innoissaan ja mokkapalojen suurkuluttajana totesikin, että "huomenna teet näitä yhtä nopsaan mokkiksia" :).