keskiviikkona, kesäkuuta 13, 2018

Rippijuhlatarjoilut

Meidän teinin rippijuhlia vietettiin viime kesänä, tähän aikaan. Ajattelin kirjoitella meidän juhlista, jos vaikka joku saisi vinkkiä.

Minullahan oli viime kesänä se vaikein hetki masennuksen kanssa mutta jotenkin kuitenkin sain koottua itseäni että jaksoin suunnitella. Toteutuksessa auttoikin sitten äiti, anoppi, sisko ja serkkuni. Iso kiitos heille💖.

Kyselin teemaa ja värisävyjä teiniltä mutta hänellä ei ollut toiveita. Päädyin sitten Suomen kesään, havun vihreään, vanhaan ja kierrätettyyn lasiin sekä koivunlehtiin/-oksiin ja luonnonkukkiin.

Itseltäni löytyi Kastehelmen astioita, Mariskooleja, teinin isomummolta saatuja hopealusikoita sekä anopilta saatu upea Barokki jälkiruoka-astiasto josta käytin kulhoja ja vateja.
Kasasin kaikki edellisenä iltana valmiiksi.

Päädyin buffet-tarjoiluun koska vieraina oli pitkän matkalaisia, läheltä sukulaisia ja ystäviä. Jokainen saisi poimia jotakin mieluista...lähtihän se vähän lapasesta😂.
Ruuhka oli hurja keittiössä edellisenä päivänä kun minä, anoppi ja äiti touhusi siellä. Äitini vastuulla oli pullien teko, me anopin kanssa touhuttiin muuta.
Lisätilaa buffet-tyyppiselle pöydälle sain kun laitoin parista puulankusta tehdyn levyn lasipurkkien päälle. Purkkeihin laitoin pihaltani kieloja.
Kahvi- ja ruoka-astiat vuokrasin. Sain ne edellisenä päivänä ja sain palauttaa vasta maanantaina likaisena. Aivan huippu juttu ja hintakin oli kohdillaan.
Rippijuhliemme menu oli
  • marmorifile grillattuna roseeksi, wasabimajoneesi
  • Uunilohi ja remoulade
  • Uudet perunat, voi ja silli
  • Vihreä salaatti, feta, oliivit
  • Itse tehdyt salaattikastikkeet
  • Briossit savuporotäytteellä
  • Kalkkunarullat
  • Kana-juusto-pastasalaatti
  • Keksilajitelma teinin valitsemana; lusikkaleivät, suklaalehdet ja Oreo-keksit
  • Vaahtokarkkeja
  • Kahvikakkuja
  • Kanelikierteitä
  • Kasvispiirakkaa
  • Kinkkuvoileipäkakku
  • Mansikka-kermakakku
  • Yllätyksenä Cokis-pullokakku
  • Pätkiskakku

Pöydän toisella puolella makeat sekä vähän suolaistakin...
Kinkkuvoileipäkakun tilasin ystävältäni, kuten myös mansikka-kermakakun sekä yllärikakun.
Tarjoilut lähti tosiaan ehkä vähän lapasesta mutta toisaalta laitoin pitkän matkan vieraille eväitä mukaan ja kyllähän näillä herkuteltiin vielä useampi päivä.
Tarjoilupöydän vierellä oli myös ilmapalloja mutta eivät oikein näy kuvissa.
Juomina meillä oli Shirley Temple-booli (alkoholiton), limuja, kahvia sekä valkoviiniä aikuisille.
Päivä oli pitkä mutta niin odotettu. Kaikki sujui hienosti!
Illan päätteeksi tarjosin apukäsille shampanjaa ja herkuttelimme vielä tarjoiluista.

tiistaina, maaliskuuta 06, 2018

Kotisali- ja salaatti

Me muutettiin meidän nykyiseen kotiin about seittemän vuotta sitten....se oli kesää silloin.
Muistan, että oltiin käyty katsomassa samaa taloa silloin nelisen vuotta sitten ja että josko oltaisiin laitettu Confetti talon alakertaan, tilaa kun olisi ollut. Onneksi ei tehty niin.

Asuttiin ennen tätä Tuusulan Rantatiellä kulttuurimaisemissa pienessä paritalossa ja hinku oli omakotitaloon. Sanoin miehelle että nyt me tarvitaan sitä tilaa, lapsen kamut lähelle (meidän lähellä kun sillon ei asunut ketään lapsen koulukamuja eikä muitakaan samanikäisiä) vaikkakin asuttiin alle kilometrin päässä alakoulusta.  Me, minä - haluttiin tilaa kun sillonhan sitä tarvisee kun se päiväkoti-alakoulu-harrastukset-yläkoulu rumba on päällä, eikö niin? Ja vain yksi lapsi. No other words needed, right.

Yks kaunis päivä tämä meidän koti tuli myyntiin. Olin lähdössä miehen kanssa messumatkalle ja niinhän siinä kävi että mies läks yksin. Kyllä äitini hämmentyi kun tulin siitä silloisen paritalon yläkerran makkarista alas ja sanoin että "en voinut lähteä. Pakko jättää tarjous talosta"....äitini oli kyllä aikasta pöllämystynyt mutta ymmärsi. Kai.
Silloin asuntokauppa oli todella kuumaa, hyvät talot meni nopsaan ja taistelimme toisen perheen kanssa tästä talosta mutta voitimme! Hiphurraa!

Aluksi uusimme keittiön, josta voisinkin postata uudestaan. Maalasin kodin seinät ja teimme pieniä juttuja mutta yhden kodin parhaista teimme jo heti alussa, pienimuotoisena silloin mutta nyt viime syksynä laajensimme. Kotikuntosalin.

Meillä on molemmilla vahva kuntosalitreenitausta ja mies nyt enemmän innostui muutoksen myötä, minulla hermokivut estää vaikka yritän välillä käydä jotakin tekemässä.
Meillä oli alakerrassa, joka on siis maan alla, kaksi makuuhuonetta (toinen oli siis kuntosalina ja toinen vierashuoneena) ja päätimme että puretaan väliseinä pois että saadaan tilaa. Meillä ei käy niin paljon vieraita yökylässä ettäkö emme voi majoittaa heitä muualle kotiin.

Väliseinä purettiin, seinät maalattiin ja lattiaan asennettiin tumman harmaa vinyylilattia.
Kuntopyörä ja juoksumatto ostettiin käytettynä muistaakseni Tori.fi:stä, superhyvä monitoimilaite joskus about 5 vuotta sitten Messukeskuksen joltain messuilta näytekappaleena ja muut mies tilasi GoFitness -kaupasta.
Tilaa on noin 20 neliötä, siltikin vetää ahtaaksi mutta kaksi mahtuu treenaamaan samaan aikaan. Vielä kaipaan tilaan isoa peiliä sekä viherkasveja....toki myös valaistus kaipaa uusintaa kun ei ole kuin yksi pikkuruinen ikkuna.
Kattoon mies laittoi akustiikkalevyjä ja toimii! Ei kaiu enää samalla tavalla kuin ennen.
Mun lempparilaite, pysty jalkaprässi. Tekee reisille ja pepulle hyvää😁.
Parhautta on että treenin jälkeen ei tarvitse lähteä minnekään. Sauna on aina valmis ja suihkuun. Ihan parasta! Ja treenin jälkeen hyvä sapuska....

...meidän suosikiksi on nyt yltänyt tämmönen kotisalaatti. Siellä on vähän kaikkea ja kaikki sekaisin.
Tässä oli pinaattia, rucolaa, avokadoa, saksanpähkinää, keitettyä punajuurta, cheddaria...oliiviöljyä.
Ja Cheddar napuja kylkeen. Näillä voi aina täydentää salaattia....tai napsia suuhun😃.

Toinen lempihuoneeni on leffahuone, siellä katsonkin sarjoja ja leffoja lähes joka päivä. Siitä juttua ehkä myöhemmin.
Katselen asuntoilmoituksia kyllä edelleen, se on vaan jäänyt päälle että pitää kurkkia alueen hintatasoa sekä asuntoja. Välillä saa vinkkejä oman kodin sisustukseenkin. Ja tuleehan se ehkä aika kun teini lentää pesästä ja tämä jää meille auttamatta liian isoksi mutta siihen on vielä onneksi aikaa😀.

Vielä olisi paljonkin kotona tehtävää, maalaushommia jne. joten jospa kevätaurinko antaa puhtia kun tätä aikaa nyt on😇. Mikä on sinun kodin paras huone?

lauantaina, maaliskuuta 03, 2018

Omena-kaurapaistos

Meillä pyritään - me kolme - kokoontumaan viikonloppuisin myöhäiselle aamiaiselle. Viikolla ei ehdi kun teini tykkää herätä justiinsa ennen kouluun lähtöä, mies syö omat protskupainotteiset systeeminsä ja hilippassee töihin,  minä ja prinsessa nukutaan. 
Viikonloppuna teini nukkuu ja mies on jo syönyt "esiaamiaisen" ennen kuin minä herään, jos herään. Kiitos hermokipulääkityksen.
Voishan elämä olla paskemminkin💩.

No mutta, yhdeksi suosikiksi pitkällä aamiaisella on noussut iki-ihanan suosikki tv-kokkini Kapen Omena-kaurapaistos. Toki muokkasin reseptiä omaan makuuni sopivaksi. Mutta idea lähti aikanaan tästä.

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Omena-kaurapaistos (4-6 annosta)

  • 3 omenaa (Royal Gala, eli ei liian jauhoista)
  • 75g voita
  • 1,5 dl kaurahiutaleita
  • 0,5 dl kauraleseitä
  • 0,5 dl sokeria
  • 1 tl vaniljajauhetta
  • 1 rkl kanelia
Pese omput, poista siemenkodat ja pilko noin reilun nopan kokoisiksi kuutioiksi.
Sulata voi.

Voitele uunivuoka (lasagnevuokaa pienempi) Ikeasta saa pieniä lasivuokia kuten mulla kuvassa. Toimii!
Laita uunivuokaan omput, kaurahiutaleet, kauraleseet, sokeri ja kaneli. Sekoita keskenään.
Valuta päälle voi ja sekoita vielä.

Anna paistua about 20 minuuttia kunnes paistos saa ihanan kullan keltaisen sävyn.
Nauti heti lämpöisenä jäätelön kera, vaniljakastikekin toimii.
On tämä kevään tulo kyllä ihanaa....tämä valo!
Aurinkoista viikonloppua!

maanantaina, helmikuuta 12, 2018

Muhkeat mokkapalat vol2.

Onko teillä jotain leivonnaista taikka pullaa jota pitää leipoa lähes aina. Niin kuin joka viikko lähes?
Meillä on ja se on mokkapalat. Mä vaan jaksan miettiä miksi teini ei vaan kyllästy näihin😬

Mutta kyllähän mokkapalat on legendaarisia. Niitä opetettiin leipomaan jo lapsena kotitalouden tunnilla ja myös teini on niitä leiponut. Entäs sitten kaikki lapsosten & teinien urheilutapahtumat. Mikä on myydyin tuote? No mokkapalat.

Ja maistuuhan ne näin aikuisellekin, vähän liiankin hyvin. Yleensä teen osan aina kookoshiutaleilla ja osan nomparelleilla mutta nyt ei löytynyt kookoshiutaleita mistään.

Luotto-ohjeeni toimii aina. Nykyisin olen tykästynyt tekemään isoon uunivuokaan. Yleensäkin kun paistat mokkapaloja niin paista ne korkea reunaisella pellillä, jos siis haluat muhkeita 😉.

Tällä kertaa lisäsin vielä pari kananmunaa, siinä samassa suhteessa sitten muita aineksia. Jätin nyt myös maidon pois, toimi hyvin ilmankin.

Muhkeat mokkapalat
  • 8 keskikokoista kananmunaa
  • 6 dl sokeria
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl tummaa kaakaojauhetta
  • 5 tl leivinjauhetta
  • 300g voita
Vaahdota kananmuna ja sokeri. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä sulatettu voi.
Sekoittele taikina varovasti tasaiseksi.

Paista noin 190 asteessa 20 minuuttia tai kunnes pohja tuntuu kypsältä, älä ylikypsennä niin pohja pysyy mehevänä.

Kuorrutteen resepti on sama kuin luottoreseptissä.

Ai nam, kyllä maistui itsellekin. 

Tänään oli vähän känkkäränkkäpäivä, tiedäpä miksi. Olin laittanut kellon 03.15 muka soimaan mutta vain ajan, en soimaan....jäi Enni Rukajärven laskut näkemättä. Mutta upeaa 🏆, mitalli hänelle ja Suomeen!
Heräsin puolen päivään aikaan katsomaan ampumahiihtoja mutta ei nyt mennyt ihan puikkoihin. Mutta olosuhteet oli haastavat, tosin kaikille tasapuoliset joten eipä siinä mitään. Upeita kisapäiviä kaikille tiedossa!
Ja kisat jatkukoon.

Mukavaa viikkoa kaikille!

lauantaina, helmikuuta 10, 2018

Mun proteiinismoothie

Mä rakastan syömistä....tuskimpa on jäänyt epäselväksi😂, tykkään roskaruoasta mutta myös terveellisestä ruoasta. Joskus. Mutta proteiinismoothie on yksi kohtuu terveellinen herkku joka kuuluu lähes joka päivään. Sanon kohtuu siksi että smoothiessa on hedelmämehua eli sokeria kyllä löytyy vaikkakin se on hedelmäsokeria.

Varsinkin näin alkutalvesta ulkomaalaiset hedelmät on edullisia. Niitä saa säkeittäin ja ämpäreittäin muutamalla eurolla. Onhan se hamstrattava ja tehtävä mehua.
Välillä kyllä hedelmät nahistuu jos en millään ehdi syödä kaikkea....laitankin kaikki nahistuneet hedelmät mehulinkoon ja käytän monesti itse tehtyä mehua myös proteiinismoothieen.
Proteiinismoothie (2lle pienet lasilliset)
  • pussi jäisiä valmiita smoothie hedelmiä (esim. Pirkka)
  • banaani, mielellään ruskettunut ja vähän rupsahtanut
  • noin 3 dl maustamatonta jogurttia
  • noin 3 dl tuoremehua (mielellään itse tehtyä mutta kaupasta appelsiini-/omenamehu käy myös)
  • kauhallinen tai kaksi maustamatonta proteiinijauhetta, maun mukaan

Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen. Surauta smoothieksi ja jos tuntuu että smoothie on liian paksua niin lisää vähän mehua.

Meillä proteiinismoothieta sekä tuoremehua on nyt ollut viikonloppu aamujen brunsseilla ja kyllä kaikki tykkää! Lähtee päivä raikkaasti käyntiin😊
Viikonlopuksi oli vielä pakko ostaa lisää kukkia kun Hong Kong -tavaratalossa oli tulppaanit 7kpl nippu 2,50 €. No niitähän lähti mukaan neljä nippua, juuri sopiva määrä Aalto-maljakkoon.
Koti onkin nyt täynnä kukkia on kun on vielä edelliset tulppaanit, sant paulia, hortensia, narsisseja sekä vähän nuupahtanut helmihyasintti....ja viherkasveja joita en voinut vastustaa ja oli pakko napata toiselta shoppailureissulta mukaan.
Minun penkkiurheilu-urakka alkoi tänään, Olympialaiset käynnistyi ja upeasti Krista Pärmäkoskelle heti pronssia🏆. Upeaa! Tässä on pitkä mutta ihanan pitkä pari viikkoa edessä, kisaopaskin hankittu ja "omat lajit" highlaitattu ettei mene ohi.
Tänään hoksasin myös Instagramista että seuraajia on jo +2000. Aivan mieletöntä! Kiitos, niiaus ja kumarrus💖. Tästä on hyvä jatkaa sekä Instassa että täällä.

Ihanaa ja rauhaisaa viikonloppua juuri sinulle!

torstaina, helmikuuta 08, 2018

Kotipizzan paistajan paras työväline nro2.

Saatiin taannoin lahjaksi pizzakivi vaan ei jostain syystä tullut heti käytettyä. Sisko ja sen mies tuli kyläilemään ja halusivat paistaa meille rieskaa, Valjus rieskan tyyppistä (kainuulaiset tietää). Nimenomaan pizzakivellä ja hyväähän siitä tuli!

Mutta että pizzakivi on ehdoton kotona pizzaa tekevälle niin kyllä on myös pizzalapio. Ostettiin ihan Tokmannilta tämmönen kääntövarrellinen kesällä ja voi elämä että on ollut hyvä!
Toki olen pizzoja aikanaan Kotipizzassa lapiolla uuniin lappanut että taito on hyppysissä mutta ei homma vaikeaa ole kotonakaan vaikka siltä tuntuu kunhan et nuukaile jauhoissa.
Pizza vaan pitää nopeasti täyttää ja samoiten, nopeasti ottaa pizzalapiolle. Ei vetää käsin vaan antaa lapion tehdä työn. Helppoa kun sen hoksaa!
Tällä kertaa meillä täytteeksi löytyi mm. joulukinkun jämiä, paistettua jauhelihaa, pippurikinkkua, sipulia, tomaattia, tuoreita herkkusieniä sekä Aura-juustoa. Pohjalle paseerattua tomaattia, mausteet, mozzarellaraasteet ja lempitäytteet.

Muista välillä siemailla ihanan täyteläistä Malbecia, meidän suosikkipunkku ollut jo tovin!
Pizzataikina oli tällä kertaa ihan minun perus kun en muistanut tehdä päiviä ennen, eikä ollut pizzajauhojakaan. Toimii kyllä hyvin ihan näin "pikaistuksissakin" normireseptillä.

Ja on se valmis pizza vaan kaunis 😍. Niin ja mozzarellajuustossa ei kannata säästellä! Nooh...menihän tuota Auraakin 😅
Tämä joulun jälkeinen aika on siitä ihanaa että tulppaaneja on jo lähes joka paikassa ja jotenkin niitä on pakko vaan saada lisää vaikka koti jo pursuaa kukista.
Voiko kukkia olla kotona liikaa ja minkä väriset tulppaanit on sinun suosikkeja?

tiistaina, helmikuuta 06, 2018

Yli yön sämpylät sekä ihana aamupala vinkkeineen

Näin keskellä viikkoa on hyvä jakaa vinkkejä viikonlopun aamiaiselle/brunssille ja vinkkailla muutama hyvä annoskin.

Tämä aamiainen meillä herkuteltiin tammikuisena lauantaina, kattauksen toki tein jo perjantai-iltana valmiiksi sekä kauraisen sämpylätaikinan jääkaappiin tekeytymään.

Yön yli kaurasämpylät
  • 4 dl kylmää sinistä maitoa
  • 1 pussi kuivahiivaa
  • 1/2 dl rapsi-/rypsiöljyä
  • 2 tl suolaa
  • 3 dl kaurahiutaleita
  • 1 dl kauraleseitä
  • 1 dl graham-/hiivaleipäjauhoja
  • 3 dl vehnäjauhoja
Sekoita keskenään kulhossa kuivat aineet. Lisää joukkoon vesi ja öljy.
Sekoita nopeasti, peitä kulho kelmulla ja laita jääkaappiin yön yli.

Halusin aamiaiselle myös makeaa joka oli tällä kertaa marjapiirakka. Vähän niin kuin jo pakkasen tyhjennystä 😁. Tässä minulla oli pienempi vuoka käytössä pellin sijaan joten muokkasin suhteessa taikinan ohjetta.
Pyörittelin vielä marjat perunajauho-sokeriseoksessa jottei ne valuisi heti taikinan pohjalle.
Kun marjapiirakka on valmis niin nosta uunin lämpötilaa 225 asteeseen ja sillä aikaa lapa isolla lusikalla leivinpellille, leivinpaperin päälle nokareita sämpylätaikinaa.
Anna vielä kohota leivinliinan alla siihen saakka kunnes uuni on valmis.
Näihin, ei niin kauniisiin sämpylöihin tulee kyllä ihanan rapsakka pinta josta meidän perhe erityisesti tykkää.
Aamupalalle tein myös proteiinismoothieta sekä tuoreista appelsiineista mehua. Oi namskis!
Tarjolla oli myös lähinnä miesväelle Kivikylän lihapullia, niitä ainoita valmiita joita meidän ruokapöydässä näkee. Sekä paistettuja kananmunia. No, yksi oli minullekin 😋.
Kyllä hyvä aamupala/brunssi oman perheen kesken on luksusta. Saa rauhoittua ja jutella viikon tapahtumista ihan eri tavalla kuin arki-iltana.
Näin jo mainoksia kevätkukkasista joten pakkohan niitä oli lähteä hakemaan. Yleensä en niin sinisistä kukkasista välitä mutta helmihyasintti on yksi poikkeus.
Eikäpä siinä kauaan mennyt kun nuput aukesivat. Toisin kuin valkoisissa narsisseissa...niissä ei ole tapahtunut mitään! Vinkkejä?
Vietetäänkö teillä pitkiä aamiaisia/brunsseja? Mitä teillä yleensä herkutellaan?