keskiviikkona, syyskuuta 20, 2017

Syntisen hyvä kana pita gyros - Chicken pita gyros / I'm BÄK

Onhan siitä vierähtynyt jo vuoden päivät kun olen viimeksi blogannut.
En ole unohtanut teitä seuraajia mutta vuosi on ollut todella, todella vaikea. Kerron siitä myöhemmin.

Mutta nyt tämän syntisen hyvän herkun pariin josta bloggaus intoni taas syttyi ja jonka reseptiä on kysytty Facessa, sähköpostissa ja Instassa...enkä ihmettele koska kuvissa oleva broiskujötikkä on niin herkkua!
Idean sain tähän netistä  ja siitäpä se lähti..

Söimme kerran kesän aikana kreikkalaisen kana pita gyrosin Järvenpäässä kansaivälisillä markkinoilla ja näitä ihanuuksia olen syönyt myös Kreetalla about 20 vuotta sitten. Tiedäpä mikä on sitten se oikea maku. Näistä kyllä tipahdettiin; minä ja mies :)

Ja sitten valvoessani jälleen yön, googletin ruokareseptejä ja lähdin sitten siitä kehittämään oman maun mukaista kana gyroa.

Marinadi ja kana
  • 5 dl kreikkalaista jogurttia
  • 1/2 sitruunan mehu 
  • 1 rkl suolaa (käytin myllysuolaa)
  • 2 valkosipulin kynttä puristettuna
  • 1 rkl jauhettua korianteria
  • 1 rkl jauhettua paprikaa
  • 1 rkl jauhettua juustokuminaa (jeeraa)
  • 1 tl caynnepaprika
  • 1 tl kanelia
  • muutama pyöräytys mustapippuria myllystä
  • noin 1-1,4 kg paistileikettä (mukana pitää olla niitä rasvakönttejä jotka sulaa sitten uunissa) 
Sekoita kaikki marinadin ainekset ja lisää joukkoon kanan paistileikkeet. Älä irrota sitä rasvaa leikkeistä vaikka mieli miten tekisi. Se pitää broiskut kosteana "tornissa" ja antaa makua.
Laita jääkaappiin yön yli. 

Vinkki! Jogurtti on kanan kanssa ihana raaka-aine varsinkin jos kana saa levätä marinadissa yön yli. Jogurtti rikkoo kanan rakennetta ja siitä tulee entistäkin mureampaa.

Sillä aikaa kun kana maustuu niin teeppä tzatziki - voi valmistaa jo päivää aiemminkin. 

Tzaziki
  • 5 dl kreikkalaista jogurttia
  • 1 kurkku
  • 2 valkosipulin kynttä puristettuna
  • suolaa
  • mustapippuria
Raasta raastimen isolla terällä kurkku. Lisää kreikkalaiseen jogurttiin - minä en jaksa kuivailla kurkkua nesteistä koska neste antaa makua. Lisää joukkoon puristetu valkosipulit sekä mausta suolalla ja mustapippurilla.
Sekoita hyvin ja maista. Makuhan tiivistyy vielä.

Ollaan sitten seuraavassa päivässä ja päästään kanan kimppuun. Tämä on kyllä hieman haasteellisista mutta onnistuu kyllä.

Kanan työstäminen

Uuni 200 asteeseen, ei kiertoilmaa!

Ja nyt alkaa oikeasti se haaste. 

Valitse iso leivinpannu ja aseta leivinpaperia joka kohtaan. Meillä ainakin osa soossista joka valui kanasta paloi reunoille vaikka mitä teimme. Ja saapa nähdä lähteekö mun suosikki leivinpannu enää puhtaaksi. Eli vuoraa ja vuoraa peltiä!

Leikkaa keltasipuli siten että saat työnnettyä siihen kaksi grillitikkua (jatkossa jo muutama sinne tänne -  lue eteenpäin).  
Ala lappamaan kananleikkeitä tikun läpi siten että aina pyöräytät leivinpeltiä että kaikki ovat limittäin ja että "kanatorni" olisi tasapainossa. Paina tornia koko ajan tiiviimmäksi. Suosittelen kertiskäsineitä.

Jatka lappamista loppuun saakka ja aseta pelti uunin alatasolle, korkeus ei muuten ehken riitä.


Lisää paistomittari komeuden keskikohtaan, sisälämpötilan pitäisi olla se +75. Silloin ollaan valmiita.
Kypsyminen kestää noin 1,5-2 tuntia. Jopa enemmän jos paistileikkeet on liian paksuja.

Varaudu, että joudut lisäämään tikkuja "kanatornin" tukemikseksi, kuten me jouduimme. Makuunhan tämä ei vaikuta, vain ulkonäköön jos kuvata haluaa ;) 

Frankenstain chicken :)

Valele paistoliemellä päällimmäisä broiskuja silloin tällöin, eivät kuivu.

Uuh, mikä jötikkä! Anna komeuden levätä hetken kun sisälämpötila on oikea ja peitä vielä kunnolla foliolla.

Pitaleipä/flatbread
  • maitoa
  • 50 g voita
  • noin 5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl suolaa
Laita voi (paloittele) sekä maito kulhoon ja lämmitä kunnes voi on sulanut.
Lisää seokseen nuolijalla ensin puolet jauhoista ja suola ja sen jälkeen loput jauhoista niin että taikina on pehmeä mutta ei juurikaan enää tartu kulhon reunoille. 
Ripottele päälle vielä jauhoja ja anna levätä puolisen tuntia.

Taikinasta tulee kahdeksan sopivan kokoista pitaleipää. Jauhoita työpöytä ja kaulitse pienellä kaulimella leivät pyöreiksi. Laita odottamaan leivinpaperin päälle paistoa.
Pita leivät kannattaa paistaa viimeiseksi.
Ihan vähän ruokaöljyä pannuun ja leipä paistumaan, 1-1,5 minuuttia puoli. Seuraa pintaa ja puhko kuplat - muutoin leipä ei ole taipusaaa.

Jos pannu on liian kuuma, leivästä tulee liian rapea joten laita leipänen  heti
lepäämään leivinpyyhkeen alle ja vielä folio päälle.


.Ja mikä vieläkin parasta niin leipäset ovat hiivattomia! Eikä myöskään leivinjauhetta :D

Ihan semmosia kebab-tyylisiä lastuja emme saaneet vasta kuin loppuosasta mutta eipä tuo makua haitannut millään tasolla. Poista tikut ja leikkaa terävällä lihaveitsellä!


Tarjoiluun
  • tomaattia siivuina
  • sipulia siivuina
  • salaattia halutessasi
Kokoapa sitten annos....pitaleipä, tsatziki, broisku, tomaatisiivut sipulisiivut ja lisää tsatzikia. WHOW!

Ehkäpä tämän reseptin kera voikin palata bloggaajamaailmaan, vaiko?

Ihanaa syksyä!

6 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Kyllä, ehdottomasti! (Voisit tehdä paluuta.)
Vaikeuksien jälkeen olemme nähneet ainakin sen, että mikään elämässä ei ole enää itsestäänselvyyttä ja alamme kunnioittaa enemmän pikkuasioita ja nähdä tarkemmin ympärillä olevia ihmisia. (Kokemuksen ääni toteaa tämän.)
Mutta voi hyvinkin olla, että tämä ihanuus täytyy kokeilla. (Tarkoitan ohjettasi.)
Kiitos!

Nanna kirjoitti...

Todellakin voi, Terhi! Welcome back!

Arvaa kenen uunissa väännetään tälläinen lihajötikkä ensimmäisen mahdollisuuden tullen?

Koti Harmi kirjoitti...

Nerokasta! Ei ole käynyt pienessä mielessäkään, että moisen kebabtornin voisi kasata kotioloissakin. Tämä toteutetaan myös meillä, kiitos ohjeesta!

Terhi kirjoitti...

Nanna - kiitos, ikävä olikin jo blogimaailmaan :)
Kuhan teet tämän niin kerropa fiilikset....nyt tuli jo nälkä!

Jonna E kirjoitti...

Tervetuloa Terhi takaisin :)
Tämä tulee ehdottomasti työn alle, kun sopiva rako tekemiselle tulee.
Näyttää niin mahdottoman hyvälle!

Anonyymi kirjoitti...

Paljonko maitoa tuohon Pitaleipä tulee? Tänään menee kokeiluun kun kokkaillaan muistoja viime viikon Kreetan matkalta. -Nina-