torstaina, joulukuuta 31, 2009

Potato skins - perunankuoret

Jo pitkään olen halunnut kokeilla Amerikan vuosien jälkeen valmistaa potato skinssejä eli paistettuja perunankuoria. Näihin hassuihin herkkupaloihin siis tutustuin jenkkivuosina ja olihan siinä ens alkuun ihmettelemistä, että mitä nämä ovat ja miten ne kuuluu syödä.

Potato skinssit ovat yleensä alkuruokalistalla tai niitä nautitaan bissen kera suolapaloina. Hyvin usein niihin törmää myös "plättereissä" eli alkupala- tai illanistujaislautasella, jossa on kaikkea naposteltavaa.
Minusta nämä sopivat loistavasti myös uuden vuoden pöytään, suomalaisten perinteiden rinnalle!

Potato Skins:
  • 6 rosamunda perunaa (valitse tasakokoisia, jotta ne kypsyvät samaan aikaan)
  • oliiviöljyä
  • rypsiöljyä
  • suolaa
  • mustapippuria
  • 7 siivua pekonia
  • cheddar-juustoa (keltainen pala raastettuna)
  • ranskankermaa
  • kevätsipulia/purjosipulia (kauden mukaan siis)
Harjaa perunat veden kanssa puhtaiksi. Sivele perunat silikonisudilla kauttaaltaan oliiviöljyllä.

Lämmitä uuni noin 200 asteeseen. Vuoraa korkeareunainen leivinpelti leivinpaperilla. Aseta uunin grilliritilä leivinpellin päälle.
Aseta perunat ritilälle ja paista uunissa noin tunti tai kunnes perunat tuntuvat kypsiltä. Kypsyyden voit kokeilla kun tökkäät perunaa sormella ja se hieman joustaa. Anna perunoiden jäähtyä.
Leikkaa perunat vaakatasossaan kahtia. Kaavi lusikalla peruna pois kuorista siten, että perunaa jää noin puoli senttiä/sentti kuoreen.
Leikkaa pekoni pieniksi kuutioiksi ja paahda rapeaksi kuumalla, kuivalla pannulla. Kippaa talouspaperin päälle ja anna jäähtyä.

Kuumenna uuni noin 235 asteeseen.
Sivele kuorien sisä- ja ulkopinta rypsiöljyllä. Ripottele suolaa sisäpinnalle.
Aseta kuoret grilliritilän (edelleen leivinpelti leivinpapereineen alla) päälle. Paista uunissa 10 minuuttia, käännä ja paista vielä toiselta puolelta 10 minuuttia. Anna jäähtyä.
Aseta perunat grilliritilälle kuori puoli alaspäin ja pyöräytä myllystä vähän mustapippuria pohjalle. Ripottele pekonit ja juustoraaste kuorelle.


Paista uunissa kunnes juusto alkaa kuplimaan.
Asettele perunankuoret lautaselle/tarjottimelle ja lisää pinnalle nokare ranskankermaa sekä muutama pieni siivu kevät-/pursosipulia.
Unohdinkin taannoin napata kuvat täysin valmiista perunankuorista mutta ne kruunasivat amerikkalaisen iltamme! Suosittelen kokeilemaan :)

sunnuntaina, joulukuuta 27, 2009

Joulu 2009

Meillä on tapana viettää joulua vuoro vuosin minun kotonani tai anoppilassa ja tänä vuonna vuorossa oli anoppila.

Joulutarjoilut noudattavat aina suht samaa kaavaa mutta tänä vuonna anoppilassa teimme muutamia irtiottoja :).

Perinteisen rosollin sijaan anoppi ilmeisesti ihastui meidän taannoisen...hmm...hieman karaokepainoitteisen, syksyisen illanvieton jälkeen valmistamiini juureksiin ja tänä jouluna ne korvasivat perinteisen rosollin. Ja vaikka itse sanonkin niin kyllä nämä makean rapsakat juurekset rosollin voittavat!

Normaalisti pyöräytän juurekset (esikeitetyt punajuuret, porkkanat ja lantun pieninä paloina sekä punasipulin ja valkosipulin siivut) voissa ja hunajassa mutta nyt hunajaa ei löytynytkään kaapin uumenista. Päädyin siis tummaan siirappiin ja sehän toimi siinä kuin hunajakin!

Anoppilan perinteisiin kuuluu joulukinkun sijaan poro mutta kohteliaasti kysyin anopilta, että pahastuuko jos hankin pöytään kinkun. Söin viime jouluna ihanaa savusaunassa palvattua kinkkua ja päädyinkin tilaamaan samanlaisen. Heh, aika iso se oli ja päältä turhan suolainen mutta sisältä ihana!
Fisukkapuolta joulupöydässä edustivat isältäni saatu kylmäsavulohi sekä anopin graavilohi sekä erilaiset sillit ja rapusalaatit (osa jäi kuvaamatta).

Niin ja se perinteinen poro.
Minä en vaan osaa "Punakuonoa" syödä :(.
Ne jotka siitä nauttivat täysin rinnoin sipaisivat pinnalle Ridderheimsin punasipulihilloketta.
Poron rinnalle anoppi oli kevyesti savustanut myös hirvipaistin ja se tuntui tekevän kauppansa.

Pottuna anoppilassa on aina hartaasti matalalla lämmöllä kypsytetyt, muhkeat uunipotut. Kylmäsavulohitäyte piti tehdä tänäkin vuonna uunipotuille mutta kaikessa tohinassa se unohtui mutta niin se vaan perinteinen meijerivoi teki tehtävänsä. Kuten pitääkin.

Joulupöydässä herkuttelimme myös karjalanpiirakoilla & munavoilla (tietenkin anopin itse tehtyjä ja parhaita!), Pekka Heikkisen puu-uunileivällä, erilaisilla herneillä ja tomaateilla, juustoilla, hillosipuleilla jne. Lapsille oli vielä pikkuruisia lihapullia ja prinssinakkeja...tuo lihainen osasto ei vielä täysin uppoa.

Jälkiruoaksi tein Baileys-kakkua ensimmäisen kerran anopin toiveesta mutta totesimme, että Baileys'tä olisi pitänyt olla tuplamäärä 1 dl:n sijaan. Ensi kerralla sitten!
Illalla sitten perheen pokeriturnauksessa nautimme vielä punaviiniä, suolakeksejä, erilaisia juustoja sekä Ridderheims'n viikunahilloketta. NAM!
Olen jo pitkään haaveillut omasta joulusta joten saa nähdä onko ensi vuosi ensimmäinen joulu omine perinteineen?

Pikkujoulut

Järjestin joulukuun puolivälissä ystäville ja työntekijöilleni pikkujoulut uudessa myymälässä kiitokseksi remonttiavusta ja kovasta työstä. Ensin teki kyllä mieli tehdä kaikki tarjottavat itse mutta päätin, että on minunkin aika rentoutua ja antaa tarjoilu ulkopuolisille.

Halusin runsaan "finger food" pöydän ja kohtuu haastavaa oli joulukuussa saada "keitraus" mutta useiden yhteydenottojen jälkeen löysin sopivan.
Muutaman jutun olisin tehnyt kyllä itse toisin mutta kukapa kokki olisi koskaan täysin tyytyväinen ;)

Pikkujoulupöydässä nautimme chilillä höystettyjä rapu-melonivartaita ja paahtopaistileipiä joiden pinnalla oli ihanaa punasipulia.

Salaatteina oli perinteistä vihersalaattia vadelmakastikkeella sekä tomaatti-mozzarellasalaattia.

Lohi-mätirullissa lohta oli turhan paksusti mutta hyvin nekin tekivät kauppansa.

Myöskin frikadelli-oliivivartaiden frikadellit olen tottunut syömään pienempinä mutta eipä tuo haitannut illan kuluessa :)

Kanavartaat taisivat loppua ensimmäisenä, nämä olivat todella hyviä!

Juomina nautimme tonkista puna- ja valkoviiniä.
Halusin järjestää yllätyksen vieraille ja tietenkin halusin sen liittyvän jollakin tavalla ruokaan & juomaan.
Pääsimme tutustumaan Riedel-laseihin sekä erilaisiin viineihin upean tastingin merkeissä. Maistoimme kahta erilaista kuohuvaa; kuohuviiniä sekä shampanjaa, kahta erilaista valkoviiniä ja kahta erilaista punaviiniä. Miehille oli vielä lopuksi konjakkitasting. Ja myös minulle yllätyksenä saimme vielä maistella makeaa jälkiruokaviiniä!
Kiitos Essi!
Tasting oli menestys ja oma lasivalikoima kasvoi jälleen :). On se vaan niin suuri ero viinin maussa kun sen nauttii oikeasta lasista!
Tastingin jälkeen nautimme vielä kahvit, viskiä/konjakkia sekä konvehteja sekä aivan ihania macaronseja jotka tilasin pH7:n Tonilta. Makuina valitsin piparkakun, vadelman ja vaniljan....aah, ne olivat niin hyviä kuin olin kuvitellutkin! Harmi kun en enää siinä vaiheessa muistanut kuvata macaronseja! ...niin ja muistan popsineeni niitä vielä jääkaapilla yön pimeinä tunteina :)



Ilta päättyi vielä uudessa neukkarissamme (nooh, etuseinä vielä puuttuu eikä pinkki kuusikaan ennättänyt saada koristeita, hih) SingStarin merkeissä. Hauskaa oli!

Kiitos vielä kaikille ystäville, sukulaisille ja työntekijöille! Olette ihkuja :)

keskiviikkona, joulukuuta 16, 2009

7-v synttärijuhlat

Tänään juhlimme Samuelin 7-v synttäreitä etuajassa, kuten aina.
Päivänsankarin teema juhlien suhteen vaihtui vähän väliä mutta lopulta päädyimme merirosvoteemaan, kun myymäläämme saapui uusi kattaussarja. Arvasinkin, että huikea pääkalloteema vie voiton :)

Tarjolla synttäreillä oli aarrearkkukakkua, piparimuffineita (resepti tulossa!), merirosvopikkuleipiä, suklaisia kultarahoja, krokotiili- ja sammakkonameja sekä sipsejä.


Tein myös pieniä suolapaloja cocktail-lihapullista, prinssinakeista, juustopaloista ja viinirypäleistä. Keihästin pikkupalat ja tökkäsin ne tuoreeseen ananakseen, sopi hyvin merirosvoteemaa!

Ja huh! Lupasin tehdä kakuksi aarrearkun ja hiki pukkasi kyllä tänään pintaan. Siitä on nimittäin aikaa kun viimeksi olen ehtinyt kakkuja väsäämään ja piti jos kuinka monesta kirjasta kurkkia vinkkejä kakkuun :).

Kakku jäi vieläkin liian lättänäksi eli "aukinainen" arkku ei nyt näytä siltä miltä olin ajatellut, pulleutta arkun kansi olisi vaatinut runsaasti! Muutama muukin hyvä idea mm. aivaimen reiän osalta jäi toteuttamatta kun tein arkun koristenauhat turhan paksuiksi eikä tilaa enää jäänytkään. Puunsyykuvio näytti kivalta mutta ei ehkä näy kuvassa.

Kakkupohjat oli 11-munan (eri leikkaustekniikka olisi ehkä tuonut korkeutta mutta toisaalta kakku olisi ollut pienempi - mutta tässä opin taas sen, että ne mittasuhteet!!) ja välissä sankarin toiveesta mansikoita, banaania ja vispikermaa. Päällä sokerimassaa sekä kristallipulveria.

Kiire tuli ja kiire oli vielä "aarteet" asetella kakkuun kun piti jo kantaa kakku pöytään. Aarteita piti olla runsaammin ja enemmän "kakun sisällä" mutta ei ehtinyt ei :).

Merirosvoiluun kuuluu tatuoinnit ja teimmekin lapsille juhlissa väliaikaisia tatuointeja ja niitä löysimme Tiimarista.

Toinen ohjelmanumeromme oli puljata eli narusta vedettävä "pinjata". Meillä oli sopiva koukku katossa puljataa varten, hieman korkealla kylläkin mutta sohvalta naruja oli helppo vetää. Puljata oli täynnä paperinamusia ja tikkareita, joita jokainen vieras sai sujauttaa kaveripussukkaan.

Hauskinta näissä puljatoissa on, että ne eivät mene siis rikki ja ne voidaan käyttää lastenhuoneen sisustuksessa. Meilläkin aarrearkku sai kunniapaikan hyllyn päällä.

Huh, synttärihulinat tältä vuodelta on jälleen takanapäin. Kivaa oli varmasti kaikilla!

sunnuntaina, marraskuuta 22, 2009

Kinkku-fetapasteijat

Oman blogini päivitykset ovat olleet hieman jäissä muuton ja uuden putiikin rakentamisen vuoksi. Nyt hieman helpottaa tosin Confetin Joulublogi pitää saada vielä pian auki :).

Kotona leipominen on keskittynyt Joulublogin reseptiikan kehittelyyn sekä blogin tuottamiseen mutta näitä kinkku-fetapasteijoita paistoin yhtenä iltana kun suolaisen nälkä yllätti.

Kinkku-fetapasteijat:
  • valmista voitaikinaa
  • kinkkua (itse käytin Ohuen ohutta herkkupalvikinkkua) pikku paloiksi viipaloituna
  • fetajuustoa murustettuna
  • mustapippuria
  • Dijon-sinappia

Anna voitaikinalevyjen sulaa pakkauksen ohjeen mukaisesti ja leikkaa yksi levy kahdeksi palaksi.
Sivele teelusikalla hieman Dijon-sinappia levyn toiselle puolelle, kolmion muotoiselle alustalle.
Nosta päälle kinkkupaloja, murustettua fetaa sekä pyöräytä pippurimyllystä hieman mustapippuria pinnalle.

Sivele sudilla kolmion reunat vedellä, taita toinen puoli päälle ja pistele haarukalla reunat kiinni.
Leikkaa yhdestä voitaikinapalasta pienellä sydän-muotilla koristeet pasteijan pinnalle.
Voitele kananmunalla ja paista noin 200 asteessa kunnen pinta saa väriä.


Pikkupasteijat ovat ihania suolapaloja pikkujouluissa tai aattoiltana. Aaton kinkun jämät voi myös hyvin hyödyntää näihin pasteijoihin ja tarjoilla vaikka uuden vuoden iltana!

tiistaina, lokakuuta 27, 2009

Oi, Ihana joulukuu! Upea kirjauutuus!

Joulu valtaa jo sydämeni ja tämän Joulun ihana uutuuskirja Oi, Ihana joulukuu on suosikkini!

Kuva: Otava
Kirjasta löydät Outin ihanat vinkit Joulun valmisteluun kruunattuna Marjon upeilla kuvilla.
Outi on jouluihminen kuten minäkin...nooh tai siis kaikki me Confetissa :). Suosittelemme myös kurkistamaan Outin blogiin. Outin blogi on täynnä ihanaa valkoista, pilkkua ja tunnelmallista sisustamista sekä myös leipomista.

lauantaina, lokakuuta 24, 2009

Joulufiiliksiä jo :)

Olen nii-in jouluihminen ja syyslomalta Kainuussa tuli ostettua menneellä viikolla Askosta ihanat valokartiot sekä pitkään haaveileman sisustustyynyt joista kuvia luvassa myöhemmin.

Toinen kartioista, harmaa, vielä hakee paikkaansa. Todennäköisesti tämä päätyy yläkertaan tai jää olohuoneeseen, cd-kaapin päälle.

Punainen valokartio löysi paikkansa liesituulettimen päältä ja nappasi kupeeseen Riihimäen lasin lasipurkin, jonne olen kerännyt vanhoja piparimuotteja kirppareilta ja huutokaupoista.

Pentikistä löysin vielä ihanan, lähes kurpitsan muotoisen lasikulhon jonne kätkemme ensi viikolla Halloween-namuja!

perjantaina, lokakuuta 02, 2009

Vaahterasiirappinen omenapiirakka

Kanadan vuosilta on jäänyt rakkaus vaahterasiirappiin ja aika ahkerasti käytänkin sitä niin ruoanlaitossa kuin leivonnassakin.
Nyt kun omppusato on vielä parhaimmillaan, halusin kokeilla korvata sokeria leivonnassa vaahterasiirapilla ja hyvin toimii!
Kannattaa muistaa valita kaupan hyllyltä aitoa vaahterasiirappia eli ainesosana on vain vaahterasiirappi, ei muuta.


Taikina:
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 1/2 dl sokeria
  • 1/2 dl vaahterasiirappia
  • 1/2 tl soodaa
  • 1/2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1/2 dl margariinia pullosta
  • 1 kananmuna
  • 1/2 dl kermaviiliä/ranskankermaa
Sekoita kaikki taikinan ainekset kulhossa nuolijan avulla nopeasti sekaisin.
Täyte:
  • 1/2 kananmuna kevyesti vatkattuna
  • 1/2 purkkia omena-kanelirahkaa
  • 0,25 dl vaahterasiirappia
  • omenanlohkoja
  • kanelia
  • vaniljasokeria
Sekoita kevyesti vaahdotettu kananmuna, omena-kanelirahka ja vaahterasiirappi keskenään.
Voitele piirakkavuoka pullomargariinilla.
Kaada vuokaan taikina ja levitä sen päälle nuolijalla täyte. Asettele täytteen pinnalle omenanlohkot ja ripottele vielä kanelia ja vaniljasokeria omenalohkojen päälle maun mukaan.
Paista noin 190 asteessa kauniin ruskeaksi.
Tarjoile omenapiirakka lämpöisenä vaniljajäätekö kera ja lorauta vielä hieman vaahterasiirappia pinnalle.
Minä suuntaan huomenna aamulla messuille, joten edessä on työntäytteinen viikonloppu leivonnan uusien tuulien parissa! Ja varmasti reissun kruunaa lauantai-ilta hyvän ruoan merkeissä jossakin tunnelmallisessa ravintolassa, laatuaikaa....heipparallaa!!

sunnuntaina, syyskuuta 27, 2009

Aura-puustit

Halusin leipoa jotain uutta ja hauskaa eilen, mietin aikani kunnes päädyin lemppari raaka-aineisiin ja suolaisiin; Aura-juustoon ja sämpylöihin.
Ajattelin kokeilla korvapuustimaisia sämpylöitä ja täytyy kyllä tunnustaa, että näistä tuli suosikkejani!


Aura-puustit

Taikina:

  • 3 dl kevyt maitoa
  • 1/2 pakettia tuoretta hiivaa
  • 1,5 tl hienoa merisuolaa
  • 7 dl vehnäjauhoja
  • 3 lorausta juoksevaa margariinia
  • loraus hunajaa

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää joukkoon suola, margariini sekä hunaja. Sekoita taikinaan vehnäjauhot. Vaivaa taikinaa, taikinan tulee irrota sormista mutta se saa jäädä pehmeäksi.

Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi. Kaulitse tämän jälkeen taikina jauhotetulla alustalla levyksi, aivan kuten tekisit korvapuusteja.

Täyte:

  • pussi Aura-murua
  • 1/2 pakettia maustamatonta tuorejuustoa

Levitä nuolijalla taikinalevyn pinnalle tuorejuusto ja ripottele päälle pussillinen Aura-murua. Aura-murua voi käyttää vähemmänkin mutta minulla upposi koko pussi täytteeseen :).

Kääri levy rullalle ja leikkaa siitä vinottain paloja. Paina sormella palat keskeltä kuten korvapuustit ja voitele kananmunalla. Paista noin 185 asteessa kunnes pinta saa väriä ja puustit näyttävät kypsiltä.

Nauti heti hyvän punaviinin kera tai lämmitä esim. seuraavana päivänä keiton kaveriksi. Nämä vievät kielen mennessään!

lauantaina, syyskuuta 19, 2009

Omenaleivokset

Tänä vuonna meidän kummatkaan omenapuut eivät tuottaneet kuin kourallisen omenia. Näin on käynyt joka toinen vuosi, pitäisikin pyytää joku ammattilainen katsastamaan puut josko niissä on jotain häikkää. Minulla kun ei tuota multasormea oikein löydy :).

Nämä leivokset on super-helppo ja nopea tehdä vaikka yllätysvieraille!
Leivostaikinaan löydät ohjeen täältä.

Omena-kanelikerma:
  • vaahdotettua vispikermaa
  • omena-kanelirahkaa
  • vaniljasokeria
Sekoita kaikki ainekset keskenään.
Omenat:

  • kotimaisia omppuja viipaleina
  • omenamehua
  • fariinisokeria
  • vaniljasokeria tai vaniljatangon sisus
  • kanelia
  • halutessasi calvadosta pieni tujaus
Lisää kuumalle pannulle omenamehua, fariinisokeria, vaniljasokeria ja kanelia ja sekoittele kunnes fariinisokeri on liuennut. Pyörittele omppulohkoja muutama minuutti liemessä.

Ah mikä ihana tuoksu valtasi kodin!

Jos haluat niin lisää paiston aikana loraus Calvadosta makua antamaan.

Kostuta leivospohja paistinpannulla olevalla nesteellä ja pursota (tällä kertaa omat pursotinterät oli kaikki myymälässä pakissa, pöh!) tai lapa, kuten minä, leivoksen koloon omena-kanelikermaa. Pinnalle vielä omenalohkot.

Leivoksen pinnalle olisi voinut vielä tupsauttaa ripaus kanelia mutta kaikessa tohinassa se unohtui.

Vinkki! Voit paistaa leivospohjia pakastimeen, josta niitä on helppo ottaa sulamaan kun vieraita on tulossa.

lauantaina, elokuuta 29, 2009

Kuplivaa!

Elämän taipaleella on monia hetkiä joita voi kuplivan merkeissä juhlistaa.
Meidän perheen "suosikkikupliva" on Cava mutta välillä on myös shampanja-hetkiä ja myös matkatuliaisina maistellaan erilaisia kuplivia.

Tämän kesän juhlahetkien kuplivat kruunasimme ihanilla syötävillä sydämillä, Uutena vuotena tulemme kokeilemaan syötäviä tähtiä.
Syötävät sydämet kannattaa laittaa lasin pohjalle, kaada ja tarjoile juoma heti. Yhdestä putkilosta riittää todella moneen lasilliseen!
Koristeet alkavat heti sulamaan, joten tarjoilu kannattaa ajoittaa sen mukaan. Koristeet eivät maistu miltään mutta antavat ihan uuden säväyksen juhlamaljaan!

Aivan ihania ja edullisia uutuuksia, joilla voi koristella juomat mutta myös kakut, leivonnaiset ja muffinit!

sunnuntaina, elokuuta 16, 2009

Japanilainen sushi-ilta

Tänä viikonloppuna oli tarkoitus viettää sushi-iltaa mutta yllättäen meidän perheen suunnitelmat menevät aina uusiksi :).
Samuel sai kutsun Espooseen ystävän luokse ja olisi ollut nautinnollista valmistaa ja nauttia sushia lauantaina...yllättäen kun olemme tottuneet yhteen lämpöiseen ruokaan per päivä, ei illalla enää sushikaan maistunut.
Nooh, sushia voi tehdä milloin vaan ja Cava vaan paranee kylmässä :) Ja näin sunnuntai-iltaan herkuttelu sopiikin mainioisti!

En laita näistä sen kummempaa reseptiä, jos tarvitset ohjeistusta tms. niin laitapa meiliä minulle!

Homma aloitettiin pilkkomalla kaikki kasvikset; kurkku, porkkana, avokado ja endiivi. Emme löytäneet kunnon "sushi-rapuja" joten keitimme ja leikkasimme mitä kaupasta löytyi. Lohi leikattiin meheviksi paloiksi, tosin minulle hieman ohuemmiksi :). Tonnikalasta, majoneesista ja ranskankermasta tein seoksen joka sopi minun sushi-paloille.
Viimoiseksi tein tempuraa varten taikinan.

Valmistimme kaikki sushit ensin ja latoimme ne jääkaappiin. Tämän jälkeen olikin nautinnollista tehdä tempuraa suoraan pöytään :).

Kuvasatoa illalta:

Endiivilehden sisällä sushi-riisiä, kalaa/rapua sekä kurkun siivuja.


Ns. "Kalifornian rulla" eli riisin ja merilevän syleilyssä avokadoa sekä rapua. Pinnalla seesaminsiemieniä.


Perinteistä eli sushi-riisiä ja lohta, tonnikalatahnaa, rapua jne...


Petri (rakas mieheni) on niin monet kerrat kehunut tempuraa, jota on saanut herkutella Japanissa työmatkallaan joten päätin, että kyllähän sitä minäkin osaan tehdä!
Löysin läheisestä kirjakaupasta todella hyvän japanilaisen keittokirjan ja sieltä myös paljon mielenkiintoisia ohjeita. Itse tempura-taikina löi minulle haasteita. Meidän ensimmäiset koitokset wokilla meni hunningolle, kun kokemattomana "japanilaisen ruoan kokkina" aluksi luotin ohjeeseen. Totesin, että "käsituntuman" mukaan täytyy luottaa vaan omaan ammattitaitoon olipa kyse mistä reseptistä vain. Ja näin, lisäsin jauhoja taikinaa. Yllätys-yllätys, johan toimi!

Tempuraan pilkoimme vihreää paprikaa ja porkkanaa. Kokonaisina lisäsimme siitakesieniä sekä keitettyjä ravun pyrstöjä.


Kaikki ainekset "uitetaan" tempura-taikinassa ja nostetaan poreilevaan öljyyn wokkipataan.


Temrupa yllätti minut, aivan ihanaa!


Kokonaisuudessaan Japanilainen ilta oli minun mieleeni. Tätä tehdään toistekin!

torstaina, elokuuta 13, 2009

Helppo mustikkapiirakka

Nyt mustikkasato on parhaimmillaan ympäri Suomen, täällä etelässä jo tosin alkaa olla ohi ja puolukat jo punertuvat metsissä.

Päätin leipoa yhtä suosikkiani, nopeaa ja helppoa mustikkapiirakkaa joka maistuu ihan sellaisenaan maitolasin kera. Tästä tulee iso mustikkapiirakka josta riittää monelle!



Helppo mustikkapiirakka:
  • 8 kananmunaa
  • 6,5 dl sokeria
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 3 tl leivinjauhetta
  • noin 200 g voita
  • vaniljasokeria
  • mustikoita
Laita kiertoilmauuni lämpiämään noin 190 asteeseen.
Sulata voi.
Vaahdota kanamunat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää vaniljasokeria maun mukaan ja lorauta joukkoon sula voi.
Sekoita nopeasti tasaiseksi ja levitä leivinpaperilla vuorattuun korkeareunaiseen uunipeltiin.
Ripottele pinnalle paljon mustikoita.
Paista uunissa kunnes pinta saa väriä ja tikulla kokeillen piirakka tuntuu kypsältä.

keskiviikkona, elokuuta 05, 2009

Bruschetta-leivät

Innostuin nyt sitten todellakin bloggaamaan näitä suolaisia herkkupaloja, koska nämä ovat kyllä minun suosikkejani!
Ensimmäisen kerran kokeilin näitä Montrealissa ystäväperheen luona 2001 tai jotain... ja muistan kun sipulit saivat minut itkemään ja päätimme kokeilla ystäväni hammaslääkärilaseja - ei toiminut :). Ihana muisto ihanasta illasta (lisään kuvan tästä jahka löydän sen koneeltani)!

Bruschetta-leivät vievät kielen mennessään. Montrealin kokeilujen myötä lähti kipinä löytää itselle "se täydellinen" resepti - kuten olette huomanneet, niin monen muunkin reseptin kohdalla. Tämä onkin minulle "se täydellinen" tällä hetkellä, niin monen kokeilun ja maistelun jälkeen niin ravintolassa kuin kotona. Reseptien hiominen ja kokeilu onkin ruoanlaiton ja leivonnan suola! Kokeilla, kokeilla ja kokeilla - siitä syntyy onnistuminen!

Näissä bruschetta-leivissä valkosipuli korostaa muiden tuoreiden raaka-aineiden makua. Suosittelen kokeilemaan - ihastut varmasti!

Bruschetta-leivät
  • vaaleaa maalaisleipää
  • oliiviöljyä
Leviteseos:
  • 3 tomaattia
  • 1 sipuli
  • 1-3 valkosipulin kynttä (riippuen kuinka vs-faneja syöjät ovat)
  • 3 rkl hyvää oliiviöljyä
  • 1/2 ruukkua tuoretta basilikaa
  • myllysuolaa
  • mustapippuria myllystä
Väännä kiertoilmauuni noin 230 asteeseen.
Hienonna tomaatti, sipuli, valkosipuli ja basilika pieneksi "hakkeeksi". Kuumenna oliiviöljy pannulla ja pehmennä siinä tomaatti ja sipulit. Lisää joukkoon basilika sekä pyöräytä sekaan pari kolme kierrosta myllystä maun mukaan suolaa ja mustapippuria.

Valuta oliiviöljyä vinottain leikattujen maalaisleivän viipaleiden pinnalle ja paahda siivut uunissa, kunnes pinta saa väriä.
Levitä lusikalla leiville tuoksuva leviteseos ja nauti heti vaikka italialaisen illan alkupalana tai punaviinilasillisen kera iltapalana.

Leviteseos maistuu myös kylmänä lämpöisten leipien päällä ja säilyy jääkaapissa muutaman päivän. Ihana idea grillijuhliin!
Vinkki! Leviteseoksen voi valmistaa myös grillissä, jossa on kaasuliesi sivulla ja leivät voi paahtaa grillissä. Helppo, maistuva ja nopea lisä kesän grilliherkuille!

tiistaina, elokuuta 04, 2009

Mozzarella-valkosipulileipäset

Minulta on toivottu helppoja mutta suussasulavia pikkusuolaisten ohjeita joten tässä yksi suosikeistani!
Tätä helpompaa suolaista ei voi ollakaan :).

Mozzarella-valkosipulileipäset
  • maalaisleipää (tai muuta "tuhdimpaa" vaaleaa leipää)
  • oliiviöljyä
  • mozzarellaraastetta
  • valkosipulia
  • myllysuolaa
  • mustapippuria myllystä
Laita kiertoilmauuni kuumenemaan noin 230 asteeseen.
Leikkaa maalaisleipä ensin siivuiksi ja sitten yksi siivu vinottain puoliksi.
Lorauta jokaiselle leipäsiivulle ihan reilusti oliiviöljyä ja rouhi myllysuolaa sekä mustapippuria päälle. Purista ja levitä valkosipulia leipäsiivuille ja levitä päälle runsas kerros mozzarellaraastetta.
Paista kiertoilmauunissa nopeasti, kunnes pinta saa mukavasti väriä ja leipäset tuntuvat rapsakoilta.
Tarjoa mozzarella-valkosipulileipäset heti alkupalana maukkaan keiton kera tai ihan sellaisenaan hyvän punaviinilasillisen kera. Leipäset sopivat loistavasti myös brunssi-, buffet- tai tapas-pöytään.
Kesällä leipäset ovat ihana lisä myös grilliherkkuille!
Vinkki! Kokeile kuorruttaa leipäset myös muilla juustoilla. Parmesaaniraaste ja jopa Aura-juusto sopivat loistavasti kruunaamaan leipäset!

keskiviikkona, heinäkuuta 22, 2009

New York Cheesecake


Vuosia ja vuosia olen hakenut maultaan ja koostumukseltaan "sitä oikeaa" cheesecakea mitä sain Jenkki-vuosina. Todistetusti tulokset ovat olleet lähes pannukakun ohuita, lässähtäneitä, melkein hyviä ja nyt vihdoin, lähes täydellinen!
Juustomassan määrä oli irtopohjavuokaani liian suuri, joten se nousi laitojen yli ja siitä syystä (kuten kuvastakin voi huomata), juustokakun takareuna nousi korkealle. Mutta makuun se ei haitannut ollenkaan ja yön yli jääkaapissa levättyään juustokakkuni oli samettisen pehmeää.
Tämä ohje on sopiva normaaliin irtopohjavuokaan.
Kesän kunniaksi juustokakkuni sai mansikkahunnun.

New York Cheesecake:
Pohja:
  • 1/2 pakettia Digestive-keksejä
  • 125 g voita (sulana)
  • 2 rkl sokeria
Murskaa Digestive-keksit ja sekoita keksimurskaan voi sekä sokeri.
Taputtele seos irtopohjavuoan pohjalle ja paista noin 165 asteessa kymmenisen minuuttia. Anna jäähtyä.
Täyte:
  • 3 pakettia Philadelphia tuorejuustoa (käytä vain tätä!), 200g paketti
  • 3 dl sokeria
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • 4 kananmunaa
  • purkki ranskankermaa (se pieni "oikea" purkki)
  • 3 tl vaniljasokeria
  • 2 tl sitruunamehua
Vaahdota sähkövatkaimella keskenään tuorejuusto, sokeri ja jauhot.
Lisää tämän jälkeen kevyesti vatkaten yksi kananmuna kerrallaan juustomassaan.
Lisää loput raaka-aineet ja kaada seos keksipohjan päälle.
Paista noin 165 asteessa reipas tunti tai kunnes juustokakun pinta saa väriä.
Anna juustokakun jäähtyä rauhassa vuoassaan ja siirrä jääkaappiin tekeytymään yön yli.
Nauti juustokakku marjamelban kera tai ihan sellaisenaan!

sunnuntaina, heinäkuuta 05, 2009

Helen's Brownies

"Leivontalistallani" on jo kummitellut Browniesit.

Muistan jenkki- ja kanadan vuosieni aikaan miten herkullisia nämä leivonnaiset olivat ja kuinka monella eri tavalla niitä voikaan valmistaa!

Mieheni oli illallisella Kanadassa ja sai sieltä mukaansa reseptin jota päätin tänään kokeilla. Ja suussa sulavia Browniesista tulikin.

Helen's Brownies
  • 250 g voita
  • 115 g makeuttamatonta suklaata (sokeritonta!)
  • 5 dl sokeria
  • hyppysellinen suolaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 4 kananmunaa
  • 3,75 dl vehnäjauhoja
Sulata voi.
Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa puolella teholla, välillä sekoittaen.
Yhdistä voi, suklaa, sokeri, suola ja vaniljasokeri. Sekoita kevyesti esim. taikinasekoittajalla tai nuolijalla. Lisää joukkoon kananmunat ja sekoita kevyesti. Lisää jauhot ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi.
Voitele brownie-vuoka voilla ja kaada taikina vuokaan.
Paista 175 asteessa 25 minuuttia. Ole tarkkana paistoajan kanssa! Jos paistoaika on liian pitkä, brownies kuivuu eikä ole sisältä ihanan kostea, kuten pitää.
Tarjoile hieman jäähtynyt brownies vaniljajäätelöpallon kanssa.
Vinkki! Browniesit voit kuorruttaa herkullisella kuorrutteella!

perjantaina, kesäkuuta 12, 2009

Kesäleipä

Tässä taannoin oli tarkoituksen paistaa sämpylöitä mutta kun olin jo saanut taikinan kohotettua niin huomasin, että eipäs minulla ollutkaan leivinpaperia! Äkkiä plään b kehiin ja aloin kaivelemaan laatikoitani ja onneksi löytyi kätevä silikoninen vuoka johon tuuppasin sämpylätaikinan.
Leivästä tuli tosi kivan näköinen ja on näyttävä esim. kesäjuhlissa!

Kesäleipä
  • 3 dl vettä
  • vajaa 1/2 pakettia tuoretta hiivaa
  • 2 tl suolaa
  • vajaa desi pullomargariinia tai oliiviöljyä
  • 6-7 dl vehnäjauhoja (voit käyttää osaksi myös leseitä, puurohiutaleita tms.)
  • 150 g juustoraastetta tai pari kourallista porkkanraastetta

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää joukkoon suola, rasva, juustoraaste. Sekoita jauhot vähän kerrallaan ja vaivaa taikina kimmoisaksi. Taikina saa olla pehmeää.

Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.

Minä voitelin silikonivuoan kevyesti pullomargiksella mutta se ei ole välttämätöntä. Muotoile taikina pötköksi ja aseta pötkö silikoniseen vuokaan.

Paista noin 200 asteessa kunnes leipä alkaa irtoamaan vuoan reunoilta ja näyttää kypsältä.

sunnuntaina, kesäkuuta 07, 2009

Koukussa Heilaan!

Nyt voin kyllä sanoa, että olen koukussa Heilaan!

Heila on lähiruokatori Heinolassa, aivan nelostien varrella. Ensimmäisen kerran pistäydyimme Heilassa nyt menneenä perjantaina koska olin lukenut muistaakseni Glorian Ruoka & Viini-lehdestä kehut sieltä löytyneistä ruislastuista.
Päätimme kiertää myymälän sekä juoda kahvit Cafe Heilassa.

Itse miljöö on ihanasti rakennettu ja sisustettu vanhaan tyyliin ja se viehätti heti kun alan hieman jo kiertämään kaukaa "massahuoltsikat".

Lähiruokatorilta voi tehdä periaatteessa kaikki ruokaostokset ennen mökille tai kotiin menoa mutta minua kiinnosti tällä kertaa lähinnä leipomotuotteet. Meinasi kyllä tosin suu loksahtaa auki kun näin miten upea lihatiski siellä oli! Ensi kerralla sitten :).
Olin ostanut jo kaupungista leivät mökille, joten perjantaina saaliiksi jäivät vain korvapuustit, Polven juustolan herkullista Gourmet Cheddaria (ihanaa täyteläisen punaviinin kera ihan sellaisenaan!) sekä ihanan pehmeä toffeetanko. Korvapuustit olivat kyllä suussasulavia!
Sunnuntaina paluumatkalla sitten ostinkin 4 viljan sämpylöitä, porkkasämpylöitä, reikäleipää, kehuttuja ruislastuja sekä aivan uskomattoman hyviä Aura-patonkipaloja. Näitä Aura-patonkipaloja on kuulemma myynnissä vain sunnuntaisin ja eipä jää viimoiseksi kerraksi kun näitä ostan, nameja!

Joku kerta täytyy myös testata ravintola, ihanan suomalainen ja paikallinen ruokalista!
Myös herkkukoreihin sain kivoja vinkkejä, tänne poikkean useammankin kerran!

sunnuntaina, toukokuuta 31, 2009

Ihana kananmunakori

Ostin tämän ihanan korin, jonka heti mielsin "kananmunakoriksi" Kuortista, paikalliselta rautakauppiaalta.
Mielenkiintoista löytää pieni mutta kiehtova hyllyllinen rauta- ja metallilankaisia tuotteita kun epäilemättä kaupan tarkoitus on palvella mökkiläisiä "hardware" tuotteiden osalta.

Tämä kori päätyi kuitenkin siis kotiini vaikka mökkitontillemmekin löytyi tuotteita, upea valikoima!

Tässä korissa kananmunat säilyvät huoneenlämmössä mikä onkin parasta leivontaa ajatellen.

Vinkki! Asettele koriin kananmunia yhdestä kennosta ja leikkaa kennosta parasta ennen-päiväys ja piilota se kananmunien alle. Näin tiedät aina kananmunien parhaan käyttöajankohdan!