keskiviikkona, maaliskuuta 04, 2009

Nina Lincolnin suklaajuustotorttu

Sain tämän ihanan suklaisen herkkureseptin aikoinaan kokkikoulussa ystävältäni ja tämä klassikkoresepti on muovautunut minulle sopivaksi vuosien saatossa.


Suklaajuustotorttu on ihanan täyteläistä ja pienikin pala riittää. Mikä parasta, tämän tortun valmistaa ilman uunia!


Pohja:
  • 10 isoa digestive-keksiä (joulun aikaan kannattaa kokeilla pipareita!)
  • 50 g suolatonta voita
Täyte:
  • 200 g tummaa suklaata
  • 200 g Philadelphia-tuorejuustoa
  • 2,5 dl vispikermaa
  • vajaa 2 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 kananmunaa
Murskaa keksit huhmareessa ja sekoita joukkoon pehmeä voi.
Painele keksi-voiseos irtopohjavuoan (noin 24cm halkaisija) pohjalle. Pane pohja kylmään siksi aikaa kun teet täytteen.
Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa.
Sekoita juusto pehmeäksi kulhossa ja lisää joukkoon puolet sokerista, vaniljasokeri sekä keltuaiset. Sekoita hyvin.
Vaahdota valkuaiset ja loppu sokeri vaahdoksi, vaahdota myös vispikerma.
Lisää juustomassaan ensin sula suklaa ja varovasti käännellen valkuaisvaahto sekä vispikerma. Kaada seos pohjan pälle.
Anna tortun hyytyä pakastimessa mielellään yön yli. Ota torttu sulamaan noin vartti ennen tarjoilua.
Voit tarjoilla tortun sellaisenaan, sulalla suklaalla koristeltuna, mansikkamelban kera tai suklaalastujen kera.
Vinkki! Uutta makua torttuun saa käyttämällä esim. kahvi- tai kermaliköörejä makuna tai lisäämällä hieman hasselpähkinärouhetta täytteeseen.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana ohje ja varsinkin ilman uunia. Juuri kun on keittiöremppa menoillaan, kiitti!

Pahalapsi kirjoitti...

Todella herkulliselta näyttää!
Suklaaleivonnaiset ovat aina herkullisia :)

Tanja kirjoitti...

Tämä on varmaan herkkua! :)

Hanna Takala kirjoitti...

Tämän tekstuurilla ja koostumuksella olisikin ihanaa härnätä nystyröitään.

Anonyymi kirjoitti...

Oli todella herkullista!!!!!!