lauantaina, helmikuuta 03, 2007

Perinteiset letut


Poikamme myötä meillä on alettu aika ahkerasti paistamaan ihan perinteisiä lettuja. Myönnän kyllä, että jossain vaiheessa koetin päästä helpommin ja siten, etten itse söisi ja ostaa täräytin kaupasta valmiita lettuja pojalle. Koetti päivä kun olimme mummolassa ja mummu paistoi pojalle lettuja. Siihen poika tuumasi "ahaa, mutta äiti lämmittää letut mikrossa". Siihen loppui meidän perheessä lettujen osto ruokakaupasta. Minulle on kunnia-asia, että lapsi saa nauttia samanlaisesta ihanasta, pullantuoksuisesta lapsuudesta kuin itsekin. Joten täytyy vaan yrittää pitää itse näpit erossa letuista välillä.

Tässäpä meidän perheen perinteinen resepti:
-------------------------------------------------------------------------------

- 5 dl sinistä maitoa
- 2 kananmunaa
- ripaus suolaa
- 2 rkl sokeria
- 1 tl vaniljasokeria
- pari töräystä juoksevaa margariinia
- vehnäjauhoja tarpeen mukaan


Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna taikinan turvota puolisen tuntia.
Paista hyvällä pannulla joko pieniä lettuja tai isoja.

--------------------------------------------------------------------------------
Tällä kertaa paistoin siis pieniä lettuja koska ne valmistuvat niin nopsaan teflon-pannulla. Pitäisi kyllä hankkia oikea valurautainen pannu, että saisi "kunnon" lettuja. Paistamiseen käytän joko voita tai juoksevaa margariinia.

Meillä poika ja isä syövät letut aina kermavaahdon ja hillon kera, minä taas pelkän sokerin.
Jos oikein haluan herkutella letuilla (yleensä teen tämän kyllä muurinpohjaletuilla kesällä mökillä) niin levitän letun päälle oikeaa vaahterasiirappia sekä Aura-juustoa. Kääräisen rullalle ja nautin. Siis mikään lettu ei voita tätä!
Onnistuu täysin kotonakin kun paistaa oikein rapsakoita lettuja ja isoja. Rapsakkuutta lisää myös jos lettutaikinaan lisää maidon joukkoon vichyä tai tekee letut kokonaan vichyyn.

Vinkki! Lettutaikinaa voi myös tuunata lisäämällä esim. raastettua omenaa, kuivattua pinaattia/nokkosta, erilaisilla jauhoilla/leseillä tai lisäämällä paistovaiheessa pannulle ihan super-ohuita omenan tai banaanin siivuja.
Mitenkäs teillä syödään lettuja ja kuinka usein?

3 kommenttia:

Lintu75 kirjoitti...

Mulle on ollut ihan kunnia-asia aina tehdä kaikki itse, en tiedä tuleeko siitä toisinaan vähän taakkaakin;)
Jos joskus ostankin jotain einestä tytöille välipalaksi, tunnen itseni ihan luuseriksi=O
Olen muuten kerran elämässäni ostanut valmiita isoja räiskäleitä, tein niistä kreppejä, kun oli pikanälkä.

Terhi kirjoitti...

lintu - sama juttu. Tosin viikolla kyllä toisinaan iltaisin poika syö valmista kaupasta kun ei hän jaksaisi odottaa iltaruokaa. Jo ennen viittä hän on aivan nälissään. Siinä on pakko turvautua eineksiin ellei ole mitään valmista edelliseltä päivältä.

Lintu75 kirjoitti...

Kun meillä oli lapset päiväkodissa, esivalmistelin illalla ruokia niin paljon kuin mahdollista, että sai sitten ruoan nopeasti valmiiksi töiden jälkeen. MOnesti puolen yön aikaan kuorin valmiiksi perunoita kattilaan. Töiden jälkeen välillä uuvutti, kun olin 15 minuuttia aikaisemmin lopettanut keittiöhommat töissä ja sitten sai aloittaa samat hommat kotona.