sunnuntaina, maaliskuuta 30, 2014

The Kakku - sitruunan, vadelman ja marengin liitto hurmaa!

Kuten jo joskus aiemmin totesin niin suutarin lapsella ei ole kenkiä. Eikä kakkutarvikekauppias leivo kakkuja :). No.
Nyt on tehtävä tähän muutos ja minä päätin alkaa leipomaan kakkuja. Joo. Ette tule näkemään mitään huikeita fantasiakakkuja (vaan toki, kukapa tietää) mutta enemmän kuitenkin leipomuksia koska sehän tässä on ollut se intohimo firman perustamisen alkumetreillä.

Moni on varmasti huomannut että Confetin oma tuotevalikoima on kasvanut ja viime viikolla saimme vihdoin pitkään testatut hyydykejauheet valikoimaamme. Halusimme vain parasta, tietenkin, joten tehtaamme valmistaa meille nyt superhedelmäisiä sekä -marjaisia hyydykejauheita ja uusissa mauissa tietenkin! Päärynä sai jäädä odottelemaan synttärikakkuuni mutta sitruunapurkin nappasin töistä mukaan.
THE KAKKU

Kakkupohja:

  • 3 kananmunaa
  • 1 dl hienoa sokeria
  • 1 dl erikoishienoja vehnäjauhoja
  • 0,5 dl perunajauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
Laita kiertoilmauuni lämpiämään noin 175 asteeseen. Voitele ja jauhota kakkuvuoka.

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Siivilöi joukkoon jauhot ja sekoita varovasti taikina tasaiseksi.
Kaada taikina vuokaan ja paista noin 25-30 minuuttia. Kokeile kypsyyttä välillä tikulla.

Anna kakkupohja levätä hetki vuoassa ja kumoa.

Leikkaa kakkupohja kahtia. Tähän kakkuun ei siis tarvita kerroksia :).

Täyte:

  • vadelmamehua
  • vadelmia
  • purkki Confetin sitruunahyydykejauhetta
  • 1 dl vettä
  • 5 dl vispikermaa vaahdotettuna

Vuoraa reunavuoka kelmulla ja aseta kakkupohja pohjalle.
Sivele kakkupohjan pinnalle vadelmamehua ja asettele vadelmia (käytin pakkasvadelmia viime kesältä) pinnalle.

Vaahdota vispikerma.
Sekoita 1 dl vettä sekä hyydykejauhe. Lisää kermavaahdon joukkoon.
Sekoita nopeasti koska seos alkaa hyytymään saman tien.

Kaada hyydykeseos kakkupohjan päälle ja anna hyytyä hetki.
Lisää hyydykeseoksen pinnalle vielä vadelmia ja laita toinen kakkupohja päälle. Kostuta ja painele hieman.
Anna hyytyä kylmässä noin 1-2 tuntia. Minä annoin olla ihan yön yli jotta maut imeytyvät ja hyvin toimi!
Marenki: 

  • 2 kananmunan valkuaista
  • 2 dl sirosokeria
Pinnalle:
  • tuoreita vadelmia
Vaahdota kananmunanvalkuaiset ja sokeri tiukaksi vaahdoksi.
Lapa kakun pinnalle että sivuille, tee lusikalla huippuja....joo, no oisimpa onnistunut siinä eli teeppä tuo marenki kaksinkertaisena niin tulee huippuja. Mulla jäi siis tommoseksi yritelmäksi vaan eipä tuo makuun haitannu!

Polta käsitöhöllä pintaan väriä ja lapa päälle tuoreita vadelmia.

Ihana kakkuvati on tulevaa Confetin valikoimaa, sävynä hempeä keltainen mutta tämä kuva ei nyt tuo sitä esille.
Ja aah, olihan hyvää! Kyllä nuo hyydykejauheet on vaan superihania, suosittelen kokeilemaan vaikka itse sanonkin :)

5 kommenttia:

Leena-muori kirjoitti...

Ompas upea!:) Ja uskon, että herkullinenkin. :) Tuo marenki on kiva, kun sitä noin hieman ruskistaa. Mutta ei taida raskia hankkia sitä laitetta, kun niin harvoin tekee marengista. Toisaalta sitten tulisi ehkä tehtyä useammin. :)

Katja kirjoitti...

Tosi upean näköinen kakku! Hyydykejauheet kuulostavat mielenkiintoiselta uutuudelta. Pitää joskus kokeilla.:)

Jael kirjoitti...

Ihanalta kuulostava kakku!

Terhi kirjoitti...

Kiitos Leena-muori, Katja ja Jael. Suosittelen kyllä kokeilemaan hyydykejauheita, niissä ei ole ollenkaan esanssinen maku kuten voisi kuvitella...kivasti makua ja ihan hedelmääkin!

Unknown kirjoitti...

Rakastan marenkia ja kakku näyttää niin herkulliselta. Kesäjuhliin täydellinen tarjottava :)Tuo liekinheitin ;)olisikin hyödyllinen kapistus keittiössäni.