lauantaina, huhtikuuta 05, 2014

Dream coming true!

Ohhoh! Blogitapaleeni aloitin jo 2006, tosin jo vieläkin aemmin oman kotisivun muodossa vaan ne sivut on jossain bittiavaruudessa. Harmi!
On ollut upeaa huomata että ne ensimmäiset kanssaruokabloggaajat mm. Liemessä Jenni ja Hellapoliisi Kati ovat luoneet upeat konseptit kumpainenkin blogiensa ympärillle.

Ja niinhän kävi myös minulle kun ruoka- ja leivontainnostuksestani syntyi myös perheemme yritys, Confetti. Aloitimme vuonna 2006 taustatyön puitteissa ja verkkokauppa WWW.CONFETTI.FI näki päivän valon 2007 tammikuussa. Siitä lähtien kasvumme on ollut huikeaa.

Tänään, 5.4. avattiin ensimmäinen francshing-pohjainen myymälämme Vantaan Tammistossa. 
Tämä konsepti onkin ollut haaveenamme jo pari vuotta ja nyt se on totta! Ja kyllähän sen eteen tehtiin töitä...siksikin bloggaus "siviiliroolissani" on tässä viime kuukausina ollut vähissä.

Harvemmin olen työtäni nostanut esille tässä henkilökohtaisessa blogissani mutta juurikin nyt haluan nostaa esille Confetin, upean leivonta- ja juhlatarvikemyymäläkonseptin.

Snäpshotteja tämän päivän Tammiston avajaisista! Ja kuvat on otettu niin kameralla, kännyllä kuin Installa joten sallinet laatu heitot :)
Upean Confetti-kakun henkilökunnalle valmisti Sanna, Siiliparatiista.
Kakkua, kuohuvaa ja Confetin värimaailman mukainen kukkakimppu yrittäjälle!

Avajaishuumaa!
Ja kakkutarjoilu asiakkaille by pH7, kuten aina :)
Ja kappas...MTV:n uutiset tuli tekemään juttua leivontabuumista sekä Confetista haastatellen ketjua sekä yrittäjää.
Siis huh, mikä päivä!
Unelmien täyttymys :)

Ja tämän ihanan onnen päivän kunniaksi arvon kaikkien kommentoijien kesken kaksi (2) pakettia joissa on Confetin & Wiltonin tuotteita, paketin arvo noin 50 €. Mukana mm. Confetin laadukkaita hyydykejauheita sekä Wiltonin kevään uutuuksia.
Jätäpä kommenttia viim. 9.4. keskiviikona klo 24.00 mennessä niin saatat saada paketin!

43 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Isommat ja pienemmät leipurit löytävät varmasti täältä monenlaista kivaa ;)

Minka kirjoitti...

Suuret onnittelut! Täytyy kyllä päästä käymään tuolla myymälässä mahdollisimman pian :) Ja tottakai pakko osallistua arvontaan :)

kaakaokermavaahdolla@hotmail.com

ekku kirjoitti...

No arvonnassa mukana onnee

irccu kirjoitti...

Onnea ! Hyvältä näyttää !

Kaura kirjoitti...

Onnea paljon uudelle kaupalle. =) Luinkin jostain lehdestä, että avajaiset tänään. Pitää joku kerta poiketa käymään. lamerinquecit@gmail.com

tiinuli63 kirjoitti...

Onnea! Harmi, kun en päässyt psikalle, mutta vielähän tuota kerkiää.

tiinuli63 kirjoitti...

Onnea! Harmi, kun en päässyt psikalle, mutta vielähän tuota kerkiää.

Anonyymi kirjoitti...

Kovasti onnea, uurastus palkittiin! kati.a.kamppi@gmail.com

Kirsi-Riksi kirjoitti...

Onnea uudesta myymälästä! :) Pitääpä poiketa jos tulee muuten asiaa pääkaupunkiseudulle. :) Ja totta kai arvonnassa mukana

pilvenpiirtaja@gmail.com

Tarja kirjoitti...

Confetin asiakas olen ollut jo ensimmäisen liikkeen alkuajoista lähtien :)
Paljon Onnea uudelle kaupalle. Täytyy tulla jossain vaiheessa katsastamaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos hyvästä blogista - tykkään seurata sitä (ilman kommentteja), koska ruokaohjeet ja muut vinkit ovat lähellä meitä suomalaisia äitejä ja tavoitettavissa olevia muuallakin kuin siellä ruuhka- Suomessa. Onnea ja menestystä myös kasvalle yrityksellenne - niitäkään ei ole liikaa täällä.

Yt. Anita from P-Karjalasta

Heli Toivonen kirjoitti...

Onnea uudelle Confettiyrittäjälle, sekä Terhille ! Milloinkahan valtaat Turunseudun ?

Anonyymi kirjoitti...

Onnea uudesta myymälästä! :) Harmi kun asun niin kaukana kaupoista, ehdottomasti pitää tulla pyörähtämään kesällä kun reissataan! :)
Kiitos blogistasi! Olen tosi laiska kommentoimaan, pitäisi ryhdistäytyä! Meillä taitaa mennä tänään testiin tuo sun edellisen postauksen patonki ohje. :P
- jannituulia
janniska12@gmail.com

Ansku kirjoitti...

Onnea Confetin menestykselle, olenkin jo seurannut Confetin tarinaa Sannan kautta ihan alusta asti :)t. Ansku

Amalfin sitruuna kirjoitti...

Onnittelut!

Minäkin löysin jotain kautta teidän nettipuotiin ja sitä kautta on kyllä sitä ja tätä tullut tilattua.
Hienoa, upeaa unelmien saavutusta! Kaikkea hyvää kivijalkakaupalle ja nettipuodille myös!

amalfinsitruunat(at)gmail.com

Sirkku kirjoitti...

Voimia ja tarmoa jatkossakin. Onnittelut menestyksestä.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea uudelle myymälälle,nyt alkoi leivontapeukaloa kutittamaan".hanna.rinne@koti.luukku.com

Anonyymi kirjoitti...

Olipa mukava avajaistunnelma :) ja huumassa unohtui tietysti ne mitä tultiin hakemaan...ensi viikolla uudestaan!
kepusta@me.com

Unknown kirjoitti...

Onnittelut! Ihana ihana arvonta, mukana ehdottomasti ^_^
kaljukeiju@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Mahtava seurata menestymistäsi! Ihanaa tuntea joku tuollainen tehopakkaus jo keskuskoulun penkistä asti! T.maarit a.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea onnea! Kauppaan pitää poiketa mahdollisimman pian.

Pirjo Porvoosta

Jael kirjoitti...

Hieno juttu,onnittelut ja menestystä!

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Onnea, onnea! Espoon Confetissa on tullut käytyä useammankin kerran :-) Ihanaa, kun ihmiset saavat luotua työnsä harrastuksensa kautta!

Anonyymi kirjoitti...

Tänne Tampereen seudulle halutaan Confetti,tuotteet ovat niin hyviä:)

Päivi / Inkiväärihillo kirjoitti...

Onnea! Olisipa kiva päästä käymään paikan päällä, harmillisesti välimatkaa on reippaanlaisesti.

Athena kirjoitti...

Onnea hirmuisesti!

terveys1(at)wippies.fi

maruska kirjoitti...

Onnea ja menesstystä jatkoon.

mariestrange(a)hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Arvonnassa mukana! Täytyykin tutustua enemmän Confetin tuotteisiin :)


auringon-kukka@hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa, onnea! Täytyy käydä Tammistossa katsomassa uusi myymälä.
Tottakai arvontaan mukaan, koska mahtavia tuotteita olisi tiedossa.

rinne.sannaa@gmail.com

Unknown kirjoitti...

Onnea :) Confetilta kyllä kelpaa ihan mitä vaan :)
teekoo81(at)gmail.com

hyyni kirjoitti...

Paljon onnea! Odottelen laajenemista Turkuun! :) Osallistun arvontaan

Unknown kirjoitti...

Onnea!! Ihan mahtavaa, että Vantaa sai oman myymälänsä :D

Anonyymi kirjoitti...

Hyvältä näyttää! Terveisin vähän uudempi lukija :)

Nanna kirjoitti...

Onnea (toteutuneeseen) Unelmaan, Terhi!

Jonna kirjoitti...

Onnea!! Arvonnassa mukana: johanna.euren(at)elisanet.fi

Jonna kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tita kirjoitti...

Onnea!! Pitääkin piipahtaa tuolla seuraavalla pääkaupunkireissulla. Mukana arvonnassa!

Titteli Tuure kirjoitti...

Onnea hienosta ja ansaitusta menestyksestä! Arpa vetämään :)

isontalonpoikii@gmail.com

Vaaleanpunainen nonparelli kirjoitti...

Yes, Confetti Vantaalla ja vielä kävelymatkan päässä!!:) Onnea!:)

Nanne - Elämää Koivurannassa kirjoitti...

Wau, onnea!!! :)
Aurinkoista kevään jatkoa & mukana arvonnassa!

Anonyymi kirjoitti...

Olet kyllä aikamoinen tehopakkaus ja rohkea kun uskallat tässä taloustilanteessa vielä laajentaa, hienoa! ja blogiasi tykkään lukea kun on hyviä ruokaohjeita ja välillä matkustusta, mökki-ja sisustusjuttuja unohtamatta. Keep going on! t. Rida

Sami kirjoitti...

Onnea ja menestystä.

Tintsu/Kanelitytön kakkuparatiisi kirjoitti...

Hurjan paljon onnea!!! :)

Mukana arvonnassa :)

cinnamoriam@hotmail.com