keskiviikkona, marraskuuta 07, 2007

Sitruunakakku suklaisella yllätyksellä


On jo pitkään pitänyt kokeilla Nordic Waren kahvikakkutunnelia, joka minulla on myynnissä mutta niin ne päivät ja illat aina hurahtavat työn tuoksinnassa etten ole ennättänyt. Nyt päätin kuitenkin jaksottaa leipomisen kahteen iltaan niin näppärästihän tämä kävi.

Tämä kakku onnistuu Nordic Waren osalla kahvikakkuvuoista, tuohon tunnelliin sopivat vuoat löytyvät yllä olevan linkin kautta. Itse tein Nordic Waren tähtivuoalla.
Vuoat ovat isoja, lähes tulkoon kaikki 2,4 litran vetoisia joten taikinaa saa tehdä reippaasti.
---------------------------------------------------------------------------
Sitruunakakku suklaisella yllätyksellä

  • 300 g voita
  • 6 kananmunaa
  • 4 dl sokeria
  • hyppysellinen suolaa
  • pieni pussillinen raastettua sitruunankuorta
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
Sulata voi ja anna sen jäähtyä.
Vatkaa kananmunat, sokeri, suola ja sitruunankuori kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita vaahtoon sula rasva sekä vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe.
Kaada taikinaa voideltuun ja jauhotettuun vuokaan hieman vajaaseen 2/3 osaan asti.
Aseta voideltu tunneli siten, että taikina selvästi koskettaa tunnelia ja taikina nousee hieman tunnelin seinämää ylös, ei kuitenkaan paljoa. Kakulla täytyy olla vielä kohoamisvaraa.

Paista kakku noin 175 asteessa kunnes se alkaa hieman irtoamaan reunoista ja tikulla kokeiltaessa kakku on kypsä.


Anna kakun hetken levähtää ja poista tunneli.
Kuten kuvasta näkyy, minun kakkuni ei kohonnut ihan reunoille asti, koska tein taikinan vain viidestä munasta kun ensimmäisen kerran elämässäni kohdalle sattui pilaantunut kananmuna...ja tietenkin se koko huushollin viimoinen kananmuna.
Kumoa kakku nähdäksesi, että se irtoaa hyvin. Näissä Nordic Waren vuoissa ei ongelmia yleensä synny, koska vuoka on erittäin laadukas ja pinnoitettu non-stick pinnoitteella.
Kumoa kakku takaisin vuokaansa täyttöä varten.
Suklaamousse:
  • 200g laadukasta tummaa suklaata
  • 3 liivatelehteä
  • 1,5 dl vispikermaa
  • 1 rkl sokeria
  • 1 kananmunan keltuainen
  • 2 dl vispikermaa
Rouhi tumma suklaa veitsellä pieniksi paloiksi ja laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vaahdota 2 dl vispikermaa.
Lisää kattilaan 1,5 dl vispikermaa, sokeri ja keltuainen. Keitä seosta pohjaa myöten sekoittaen, kunnes sakenee. Älä kiehuta liian pitkään.
Sulata liivatteet seokseen ja lisää myös suklaarouhe pienissä erissä sekoittaen.
Anna seoksen jäähtyä kädenlämpöiseksi ja kääntele kermavaahto varovasti joukkoon.
Nyt voit kaataa seosta kahvikakkuun syntyneeseen uraan. Ihan koko tämä satsi moussea uraan ei ehkä mahdu, joten kaada loput vaikka annoskuppeihin ja nautiskele myöhemmin :).
Nosta kahvikakku vuoassaan kylmään jähmettymään.


Kun kumoat kakun ja leikkaat, sisällä on ihanan suklainen yllätys!
---------------------------------------------------------------------------
Tämä kakku on kyllä tuhtia mutta oli kyllä hyvää :).
Erinäköisiä ja -makuisia kakusta saa kun leipoo esim. suklaakakun ja laittaa sisälle sitruunamousse/limemousse. Vaaleaan kakkuun käy näin Joulun alla myös esim. puolukkamousse. Myös lemon curd-tahnaa Yhdysvalloissa suositaan täytteenä näissä kahvikakuissa.
Mielikuvitushan tässä on rajana mutta taatusti juhlapöydässä tämä kakku herättää ansaitun huomion!

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tätä ohjetta kaipailinkin, upealta näyttää. Kiitos!

Meri, Helsinki kirjoitti...

Jo on paakelsi! Kyllä kelpaa teikäläisen joulupöytään istuvien. :-) Ja hauskaa kun jaksat kokeilla uusia juttuja, itselle nuo leivontakikat ovat vieraampia. Näin voin ainakin välillisesti päästä osalliseksi kokemuksesta :-D

Lihiksiä olen muuten itsekin tehnyt pari kertaa, siinä on suomituote kohdallaan.

Anonyymi kirjoitti...

Aika ihana kakku. Tuo täyte näyttää aika 'raskaalta', mutta hyvältä.

Luulen että toimisi myös niin että tekee esim suklaakakun, ja sinne vaaleamman, esim rahkapohjaisen täytteen? Olisi kevyempi.

Nam nam, jokatapauksessa ja makea idea tuo "tunneli"

Anonyymi kirjoitti...

Ylimuuli - kiitos, kiitos. Kyllä tässä kiirettä piisaa mutta täytyyhän sitä kokeilla uusia tuotteita :).

Jep, lihikset toimivat!

Anonyymi - kyllähän tuo täyte on tuhti ja siksipä kakku lähtikin tänään miehen työpaikalle muiden herkuteltavaksi :).
Rahkapohjainen täyte sopisi varmasti hyvin, kunhan käyttää liivatetta mukana että tulee leikattavaa.
Tunneli on kyllä kätevä ja varsinkin näin Joulun aikaan saa ihania, hieman erilaisia kahvikakkuja juhlapöytään!

Anonyymi kirjoitti...

Upea kakku ja varmasti maukas!

Anonyymi kirjoitti...

Onko tuon "kakkutunnelin" irroittaminen vaikeaa, vai saako sen irti helposti, non-stick?

Anonyymi kirjoitti...

Onpa kiva idea! Taidan omistaa yhden tuollaisen pienen vuoan, täytyypä kokeilla joskus..:)

Anonyymi kirjoitti...

Ulla - kakkutunneli irtoaa helposti. Itse voitelin sen voilla mutta sitä ei ehkä välttämättä olisi edes tarvinnut, koska taikinassa oli niin paljon rasvaa.

Nohanna - tämä tunneli sopii Nordic Waren normaalikokoisiin vuokiin ja on kyllä hauska yllätys perinteisen kahvikakun rinnalle!

Anonyymi kirjoitti...

Ekaa kertaa sivuillasi ja sullahan on ihania reseptejä! Ja vielä kuvatkin. Kiitän :)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvänen aika,miten upea kakku,herkullisen näköinen =)