perjantaina, toukokuuta 22, 2009

Muurikkaleipäset

Viime kesänä kehittelin reseptin Muurikalla paistettaviin leipäsiin kun halusin saada anopilta "pisteet" kesänloman aikana. Anoppini on erittäin taitava kokki ja leipuri ja oli ihanaa saada kehut näillä leipäsillä niin appivanhemmilta kuin heidän mökkinaapureiltaankin.


Kuvassa Pennoroisemme (Penni) vielä ihan vauvana, maistelemassa Pohjoisen vesiä :)

Ehkä hieman paksuja leipäsistä tuli, niitä voisi tehdä enemmän ja hieman litteämpiä. Ehkäpä hiivaan määrääkin voisi 5-10 grammaa vähentää ja kohottaa pidempää mutta laitan tähän alkuperäisen ohjeeni.

Muurikkaleipäset:

  • 2 dl vettä
  • 30 g tuoretta hiivaa
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl sokeria
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 1/2 dl "partaäijä jogurttia" tai maustamatonta jogurttia
  • 1 kananmuna
  • 5 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää joukkoon kaikki muut ainekset.

Vaivaa taikinaa pari minuuttia, peitä leivinliinalla ja anna kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi (nuotion reuna on hyvä paikka).

Muotoile taikinasta käsin, jauhoja apuna käyttäen soikeita, paksuudeltaan noin 1cm olevia leipäsiä ja aseta ne vielä hetkeksi kohoamaan leivinpaperin päälle ja peitä leivinliinalla.

Paista leipäset välillä kääntäen hiilloksella, kuivalla muurinpohjapannulla. Nauti leipäset tuoreeltaan voin kera.

Vinkki! Taikinaa voit varioida lisäämällä esim. kuivattuja sieniä, pekonia, kinkkua, juustoraastetta tai yrttejä. Kannattaa myös kokeilla kuivattuja marjoja (mustikka, puolukka tai karpalo) taikinaan - saat ihanaa kicksiä leipäsiin!
Kokeile myös korvata osa vehnäjauhoista esim. täysjyvä vehnäjauhoilla, ruisjauhoilla, sämpyläjauhoilla, speltillä tai hiutaleilla.

Mökkinaapurin voit ilahduttaa kääräisemällä muutaman leipäsen folioon ja viemällä mukana silikonimuotissa jäädytetyn "muoto"voinapin. Sujauta jäinen voinappi pieneen sellofaanipussiin ja kääräise kaunis nauha rusetiksi!

Näitä leipäsiä on tarkoitus kokeilla huomenna illalla mökkitontillamme. Siellä onkin nyt jokainen vapaapäivä vierähtynyt. Olen jo ruopannut rantaa, hikoillut risusavotassa, rakentanut nuotiopaikkaa...ja näyttää siltä ettei hommat ihan heti lopu! On ihanaa nollata ajatuksia tontilla ja kehitellä uusia ihania reseptejä ilman uunia, mikroa, juoksevaa vettä ja tällä hetkellä sähköjäkään, koska emme ole saaneet hinattua asuntovaunua vielä tontille.
Tänä kesänä on siis luvassa muurikkareseptejä :) sekä muita mökkiherkkuja!

6 kommenttia:

Hanna Takala kirjoitti...

Hyvältä näyttää, eikä minusta mitenkään liian paksuja.

Terhi kirjoitti...

Jams - kiitos! Ei ne periaatteessa olleet liian paksuja mutta jos haluaa tarjota muurikkaleipäsiä muiden muurikka-/grilliherkkujen kera niin yksi muurikkaleipänen on kyllä paljon. Voisi ehkä leikata sliceiksi tai kolmioiksi tms. ja näin saisi enemmän tarjottavaa yhdestä leipäsestä! Ovat siis erittäin ruokaisia :)

Kyökkipiika Kati kirjoitti...

Nams, ihanaa kesätarjottavaa!! *pistää korvan taakse*

Heli kirjoitti...

Loistava idea! Ja houkuttelee sipaisemaan hieman voita pintaan... Onnistuisikohan grillissä?!

Terhi kirjoitti...

Heli - kyllä onnistuu myös grillissä! Ehkä paistaisin grilliparilan päällä ja miedolla lämmöllä, että kypsyy myös sisältä. Tosin jos teet ohuempia niin kypsymisongelmaa tuskiin tulee.

sanna kirjoitti...

Varmaankin hyviä leipäsiä! Ja ihana kun voi tehdä ulkona, ei tarvitse kesällä sisällä nököttää!
Käys kurkkaa blogiini, saat haasteen!