torstaina, syyskuuta 16, 2010

Blogini jo 4-vuotias!

Niin se aika vierähtää ja blogini on jo 4-vuotias!

Oishan se oikeesti jo vanhempikin jos olisin älynnyt jatkaa vanhaa blogiani mutta eipä sitä silloin ajatellut. Ja on tuo 4v. ihan kunnioitettava ikä :).

Tänä aikana blogimaailma on muuttunut ihan hurjasti! Ei silloin alussa ollut kuin muutama blogi ja omanikin oli ensin kotisivumuodossa kun ei mitään blogipohjia ollut olemassakaan.
Oma bloggaamiseni on ollut välillä jäähyllä työ- ja kotikiireiden vuoksi mutta onneksi Te lukijat olette jaksaneet olla rinnalla!
Nyt blogini on jälleen piristynyt ja näin on tarkoitus jatkaakin!
Ihailen suuresti montaakin bloggaajaa niin kotimaassa kuin ulkomailla ja yksi suosikeistani on Bakerella. Hänellä on niin hauskoja ideoita, kuvat ovat upeita hän jaksaa postailla erittäin perinpohjaisesti reseptinsä. Bakerella kirjoitti ensimmäisen kirjansa juuri; Cake Pops. Aivan ihastuttavan näköinen!
Etsin tietenkin kirjaa heti nettikirjakaupoista mutta ainakaan Briteistä kirjaa ei näytä olevan saatavilla kuin vasta lokakuun lopussa, pöh ja höh!
Nooh, minähän olen sitkeä enkä hevillä luovuta! Sain kuin sainkin hommattua kolme kirjaa, jee-ei! Yhden itsekkkäänä itselle, yhden Confetin FB-faneille arvottavaksi ja yhden Teille rakkaat lukijat.
Jätä siis kommenttisi tähän postaukseeni 19.9. sunnuntaihin minnessä niin tämä herkullinen kirja voi olla sinun!

36 kommenttia:

ekku kirjoitti...

Onnea ihanasta blogista.Kyllä täältä on tullut yhtä sun toista kokeiltua kotonakin ;)

Pia kirjoitti...

Onnea vuotta vanhemmalle kuin omani :)

JenniL kirjoitti...

Onnea hienosta saavutuksesta! Bakerella on yksi omista suosikeistanikin ja toivoisin joskus kirjan saavani omaksi.

Lalluskainen kirjoitti...

Emmä tiiä saanks mä jättää kommenttia, mut jätän silti! :)
Onnea blogillesi! Ei olis kyllä pitänyt tulla, kun TAAAAAS tuli nälkä! Slurps!
Toi kirja on kyllä joululahja listalla. Must have!

Ulla kirjoitti...

Onnea 4-vuotiaalle blogillesi. Kunnioitettava ikä! Toivottavasti itse yllän samaan omani kanssa! =)

Heluna kirjoitti...

Paljon Onnea! Kyllähän tuollaisen kirjan mielellään omistais...=)

Taateli kirjoitti...

Onneaponnea, 4 vuotta on jo huikea saavutus! Ja paljon ihania reseptejä aina, aww. :--)

Noora kirjoitti...

Onnittelut todella kunnioitettavan iän johdosta! :)

HannaÄs kirjoitti...

Onnea blogille! Ja paljon tulevia postailuvuosia!

Mimmi M kirjoitti...

Hurjan paljon onnea 4-v blogillesi ja toivotaan vielä monia, monia tulevia blogivuosia....

Linda kirjoitti...

Onnea pitkäikäiselle blogille!
Nyt vasta huomasin, että Confetilla on Espoossakin myymälä! Tähän asti oon aina surkutellut kun täällä Espoon suunnalla ei ole mitään kivoja leivontakauppoja. Pitääkin piakkoin käydä siellä pistäytymässä!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea blogillesi ja monia vuosia lisää!!

Mia S.

Marilee kirjoitti...

Paljon onnea 4-vuotiaalle ihanalle blogille!! =)

Anonyymi kirjoitti...

4 vuotta blogia on hyvä saavutus, onnea. Sivullasi on aina mukava käydä vierailemassa ja kokeilla ohjeistasi =)

Päivi K

TiV kirjoitti...

Onnea onnea!!!!!!!!!!!!!!! :)

Nelli kirjoitti...

Onnea synttärisankarille :P

PAKKO oli jättää kommentti ja osallistua arvontaan :)

TaikaKokki kirjoitti...

Onnea nelivuotiaalle blogille! Omani täyttää varmaan näillä tienoin vuoden. Pitäisiköhän minunkin järjestää arvontaa...

Sam kirjoitti...

Onnittelut ja kiitos ihanista ohjeista!

Tarjuska S kirjoitti...

Onnittelut 4-vuotiaalle, se on tosiaankin kunnioitettava ikä blogille :). Mielelläni myös tuon kirjan omistaisin.

Mustikoita ja puolukoita kirjoitti...

Onnea blogille ! Innolla minäkin arvontaan osallistun :)

Tarja kirjoitti...

Onnea 4-vuotiaalle! Täällä on aina kiva piipahtaa. Mukavaa syksyn jatkoa ja pitkää ikää blogillesi.

Kermaruusu kirjoitti...

Tuon kirjan kyllä mielelläni haluaisin itselleni, joten toivottavasti arpaonni suosii!!

Canelia kirjoitti...

Haa, vielä taitaa ehtiä mukaan arvontaan! : ) Itsekin olen kerrassaan ihastunut Bakerellan tuotoksiin, mutta tuon kirjan ilmestymisestä en ollut vielä ehtinyt kuulla.

Samalla toivottelen tietysti sylin täydeltä onnea nelivuotiaalle. Omalla blogillani on vielä kymmenisen kuukautta matkaa samaan rajapyykkiin, mutta perästä tullaan... : )

Anonyymi kirjoitti...

Onnea ihanalle blogille!

Helmi.fi kirjoitti...

4 vuotta on varsin ihailtava aika, joten suuret onnittelut siitä -blogisi kuuluu suosikkeihini, vaikka kommentointi jääkin. Joten toivon, että innostusta blogin pitämiseen riittää vielä vuosiksi eteenpäinkin ..itse tulen vuoden perässä. Bakerella on yksi minunkin suosikeistani, vaikka ihan hyvin voitaisiin odottaa kirjaa myös sinulta, onhan sinullakin niin paljon tietmystä jota voisit muille jakaa.

lasienkuli kirjoitti...

Onnea, löysin tämän blogisi vasta nyt. Innokkaana kävin nettisivuillasi katselemassa kaikkea leipomistarvikkeita ja tarvikkeita suklaantekoon. :)
Ajattelin joululahjaksi tehdä ystäville omanlaisia konvehteja. :)

M kirjoitti...

Onnea 4-vuotiaalle!

Anonyymi kirjoitti...

Wau, lämpimät onnittelut ahkerasta bloggailusta!
-tiina g

Unknown kirjoitti...

Ehtiikö vielä arvontaan mukaan? Kiva blogi - täynnä iloa ja ideoita!

cebic kirjoitti...

Myöhästyneet onnittelut ihanalle 4-vuotiaalle blogille ja sen vieläkin ihanammalle emännälle! <3

Hupsista, meni arvonnatkin jo ohi ja kaikkea, kun niin myöhässä on liikenteessä! :D

Terhi kirjoitti...

Palkintokirja on vihdoin saapunut osoitteeseeni rapakon taakse! Nyt odottelen Fed-ex lähetystä tänne oikeeseen kotiin ja saan jakaa tämän ihanan palkinnon.
Voittajan paljastan huomenna :)

Terhi kirjoitti...

Arpakone (random.org) arpoi synttärivoittajaksi Canelian!
Laitatko minulle osoitteesi niin heti kun saan Bakerellan kirjan rapakon takaa, postitan sen Sinulle.
Onnea Canelia ja kiitos kaikille blogini lukijoille!

Canelia kirjoitti...

Jippii! Kylläpä tämä ilouutinen piristi päivää kummasti, tai siis yötä tässä tapauksessa. : D Lähetin sinulle tarvittavat tiedot tuohon Hotmail-osoitteeseesi.

Terhi kirjoitti...

Kiitos Canelia, sain juuri yhteystiedot kun palasin minilomalta :).
Fed-Ex:kin oli käynyt jo oven takana eli huomenna saan varmaan kirjan haltuuni ja matkaan!

Mukavaa syksyä!

Heli kirjoitti...

Paljon onnea blogillesi, vaikka näin myöhässäkin! Kierrän nyt pitkästä aikaa linkittämissäni blogeissa, aika menee siivillä...

miksu kirjoitti...

Me ollaan sitten suurinpiirtein yhtä pitkän aikaa bloggailtu, itse aloitin alkuvuodesta 2007. Onnittelut blogillesi neljästä vuodesta.