sunnuntaina, helmikuuta 12, 2012

Amerikkalaiset pannarit vol.2

Veljeni oli viime viikolla visiitillä meillä ja yhtenä iltana toivoi minun paistavan amerikkalaisia pannareita.
Mitäpä sitä ei veljelle kokkaisi :).

Olin meidän muutossa nakannut vanhan pikkulettupannuni roskiin kun oli jo niin kulunut. Yritin pitkään etsiä pikkulettupannua induktioliedelle vaan en löytänyt. Toisaalta minulla ei ollut aiemmin edes kunnon lettupannua joten päädyin Tefalin lettupannuun joka sattui olemaan Cittarissa vielä tarjouksessa. Toki tämäkään ei sovellu induktiolle mutta onneksi minulla on kaasuliesi.
Ja näin jälkeenpäin mietin, että miksi en ole aiemmin paistanut kaasulla lettuja! Aivan superhelppoa ja nopeaa kun lämpötila pysyy koko ajan samana.


Aivan kuten supersuositun New York Cheesecaken reseptiä hain ja testasin vuosia niin sama juttu oli aikanaan näiden pannareiden kanssa. Itsellä kun on se tietty makuvisio miltä niiden kuuluu maistua niin siitä ei pääse irti!

Lettupannulla oli helppo paistaa kolme pannaria kerrallaan, kovin pulleita näistä ei tosin tule näin mutta maku onkin tärkein ja onnistuneitahan näistä tuli.

Amerikkalaiset pannarit:
  • 2 kanamunaa
  • 2 dl ranskankermaa (se pieni purkki)
  • 2 dl punaista maitoa
  • 1/5 dl sulatettua voita
  • 4,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl soodaa
  • vajaa desi sokeria
  • 2 rkl vaniljasokeria
  • 1 tl suolaa

Aiemmin olen vaahdottanut kananmunanvalkuaiset erikseen mutta tällä kertaa sekoitin vain kaikki ainekset keskenään. Mielestäni tuli ihan yhtä kuohkeita kuin ennenkin.
Taikina saa olla aika paksua.

Paista pannukakut molemmilta puolilta kauniin ruskeaksi. Paistamiseen käytin voita.


Pannareiden kaveriksi olin pilkkonut viinirypäleitä, banaania, tuoreita mansikoita, tuoreita mustikoita ja tuoreita vadelmia.
Eihän nuo tuoreet marjat ole tähän aikaan vuodesta niin maukkaita mutta hyvin upposi meille kaikille.


Pannareiden kaveriksi kuuluu vielä vaahterasiirappi ja paksu vaniljakastike jonka tein luotto-ohjeellani.

Kaikki pannarit meni marjoineen päivineen ja hyvää oli. Nämä sopivat loistavasti esim. sunnuntain brunssille kun on aikaa kokkailla eikä mihinkään kiire.

4 kommenttia:

Kyökkis kirjoitti...

Voihan hitsi. Jenkkipannarit on kummitelleet mun päässäni jo pitkään, mutta se lettupannu tosiaan muutossa myös siirtyi muualle... Heti kun uusi pannu löytää luotani kodin, teen pannareita tällä ohjeella. Hyvää ja helppoa, nyt kun joku ahkera on maunkin hakenut mulle valmiiksi kohdilleen, kiitos!

Tintsu kirjoitti...

Ihania herkkuja :p !

Vilkku kirjoitti...

Hei, kuinkahan monta lettua tulee yhdestä satsista?:)

Terhi kirjoitti...

Kiitos Tintsu, nämä on ihania!
Vilkku, on vaikea sanoa tarkkaan kun riippuu miten isoja paistat. Jos teet "normi pikkulettupannun" kokoisia niin sanoisin että about 20-25. Mutta en siis vanno ja lupaa....meillä neljään pekkaan syötiin massut täyteen ja vielä jäi.