maanantaina, marraskuuta 13, 2017

Mä hoidan, mä hoidan - mutta jos en jaksa -kaan?

En ole blogannut yli vuoteen...mietin pitkään että lähenkö avaamaan miksi. Mutta koska olen blogannut yli kymmenen vuotta, Suomen ensimmäisinä ruokabloggaajina niin en oikein osaa jättää tätä. Mulla on yhäkin seuraajia täällä tauosta huolimatta mutta Instassa vieläkin enemmän.
Olen saanut paljon ystäviä & tuttavia bloggarina itsekseen ja eri yhteisöissä bloganneena mutta eniten nyt Instagrammaajana. Ihanat te 😘 Toisaalta tämä blogi on ollut aina kanava jakaa elämääni kun kerran aikanaan sille tielle lähdin joten ei oikein sitten kuiteskaan malta lopettaa.
Mutta miksi siis vuoden tauko.

Minä sairastuin. Yli vuosi sitten jäin sairauslomalle....keski-vaikea masennus, ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriö. Minulla? Siis minulla? Hahaa 😂 ja päälle erityisherkkyys. Tuoksut, hajut, ihmisten häly, liikaa ihmisiä, outo tilanne 😳😲 vaikkakin mä osaan esiintyä tilanteessa kuin tilanteessa 💪 enkä jäädy.
Ja ettei tämä tähän pääty niin hermo- ja nivelsäryt. Joiden takia nukun villahousuissa (joo-o), puuvilasukat, villasukat ja pitkähihainen puuvillapaita. Pahoina öinä vielä villasormikkaat käteen kuten tänään käy niin.

Minä, sosiaalinen, aina iloinen. Mutta seinä tuli vastaan ja vaan itkin, itken. Töissä, kesken työpäivän. Siinä kohtaa vuosi sitten mies otti kädestä kiinni ja sanoi että nyt lähdetään rakas kotiin.
Siitä alkoi oikeesti aivan paska kierre kunnallisessa terveydenhuollossa. Aah, voisin avautua loputtomiin, ehkä teenkin niin joskus.

Minuun sattui, että en ollut enää se jonka visio teki yrityksestämme jotain mitä se nyt on. Se häpeän tunne kun piti myöntää että en ollut enää minä.  En jaksanut, enkä suoriutunut.


Yli vuosi kotona on vienyt välillä unet, tunteiden ääripäät, rakkauden musiikin. Ja se sattui - sattuu vieläkin.
Nukuin parhaillaan 22 tuntia, näin kammottavia unia, puhuin ja kuulemma komensin koko yön (myös prinsessaa), korvissa raksutti, en tuntenut mitään tunteita; en iloa enkä surua enkä nauranut kuten aina ennen, en syönyt, mulla oli kuuma koko ajan, en pysynyt pystyssä kunnolla, en uskaltanut ajaa autoa kun huimasi, sain säpsähdyksiä kroppaan aina yöllä - sähköiskuja päähän jotka veti polvilleen. Suihkussa en selvinnyt yksin.

Vajaa kuukausi sitten päätin itse jättää tämän mielialalääkken pois. Tämä kolmas lääke jota söin, oli pahin. Olin vieroitusoireista horkassa ja muissa maailmoissa viikon. Kamalin viikko ikinä. 

Nyt. Osaan nauraa, tunnen, liikutun ihan pöljistäkin asioista, imen musiikkia kuin pesusieni. Ja jaksan.
Paitsi ne hermo- ja nivelsäryt...as I say, The Mr. Pain is here. Mutta "tämänkin" kestää kun kun zombie-olo on poissa.

Niin, vuoden aikana mun prinsessa Penni on ollut parhautta terapiaa, hymy ja hänen tuoksu 🐾 Meistä tuli yhdeksän vuoden jälkeen paita ja perse.
Mikä muu mua on auttanut....Biathlon, ampumahiihto, joka alkaa  muuten ihan justiinsa!
Kontiolahdella, Joensuun kupeessa kisataan taas joten nyt pitäs jo varata liput kun ennen vuoden vaihdetta saa edullisemmin.
Go Kaisa ja Mari! Nää naiset kumpa tapaisinkin joskus livenä, niin ja joulupukille toive....Kaisan fanipipo ois aika kova juttu 💪

Ja kolmas on ollut musiikki, nyt kun olen pystynyt kuuntelemaan. On aika paljon lyriikoita joihin olen voinut samaistua. Cheek (lyriikat niin lähellä 💕), Juha Tapio, Kaija Koo, Linkin Park, Jenni Vartiainen, Robbie Williams, Janna, Siltsu, Eminem, Vesterinen Yhtyeineen...mutta kurkatkaa tää, siis pakko jaksaa 😂
Voi elämä kun joskus sais nähdä yhdessä Jaren, Elan ja Samin..."realistiset" on toiveet 💖. Käy he ihan yksikseenkin 😜

Tietenkin myös @juhladude sekä @tuomelasamuel 💖 En mä ois tässä, mies on kantanut ja teini pussanut poskelle kun "päivän itku on tullut" 😢

Mitä nyt sitten. Niin.
Kumpa olisi kristallipallo joka kertoisi että sä voit hyvin, olet normaali x-päivänä. No ei ole.
Huomenna menen Hyvinkään sairaalaan, jospa siellä taas päästäisiin askel eteenpäin. Jotain "vikaa" mun labroissa oli. Pelottaa vähän.

Oothan jo muuten seuraamassa mua Instassa ja tietty prinsessaa. Mä teen myös Insta liveä, joka on kyllä superhauskaa. Jos et ehdi Instaan katsomaan, sieltähän ne häviää kun pieru Saharaan mutta minäpä osaan livet jo tallentaa joten jotain lisään Facen Terhin Keittiössä tilille joten sieltä näät välillä jotain kun muistan vaan laittamaan. 

Mut joo, seuraamaan mua jos tykkäät 🆋👊


4 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Tiedätkö, vaikka kerroit rankkoja, itkettäviä, satuttavia asioita, niin tuli jotenkin hyvä olo lopuksi: "hei, onneks sä oot kaiken tän jälkeen elossa ja varmaan jo pahin on takanapäin".
Ja tietysti ilo ja arvostus siitä, että katsoit meidät, liki kasvottomat ihmistoverit, luotettaviksi kuulemaan elämäsi kipeitä vaiheita.

Jälkeenpäin ihmettelemme, kuinka ennalta-arvaamattomia teitä elämä on meitä kuljettanut. Et sinäkään koskaan osannut aavistaa, että juuri tämänlaiset vaikeudet tulee sinulle läpikäytäviksi. Muistutan aina läheisiä, jotka vaikeuksiensa kanssa ymmällään kamppailevat, että nämä läpikäytyäsi olet paras tuki ja ymmärtäjä niille ihmisille, jotka jälkeesi joutuvat samoihin vaikeuksiin. Tiedät, miltä heistä tuntuu.
Ja toinen asia, jolla lohdutan: opit arvostamaan uskomattoman pieniä asioita, juuri niitä, jotka ei ehkä ennen elämässäsi olleet suuressakaan arvossa.

Elämä on niin rikas ja kaunis. Entäpä, jos osa sen rikkautta ja kauneutta piileekin vaikeuksissa ja vastoinkäymisissä? Mistä meille on tullut ajattelutapa, että elämä on parasta, kun se on helppoa?

Kultaseni. Sen tiedätkin: vaikka sinä olet ollut lujilla, niin sydän kipeänä on vierelläsi ollut miehesikin kuin myös muut läheisesi.
Toivon ja Taivaan Isältä rukoilen, että elämäsi saisi jatkossa olla "nousujohteista". Ja sillä tarkoitan vain sitä, että vaikeudet vähenisivät, saisit kokea kaikenpuolista tervehtymistä ja hyvinvointia ja elämääsi tulisi uusia, kirkkaita, virkistäviä näkymiä, jotka antaisivat sinulle voimia.
Jumala sinua suuresti kaikessa siunatkoon, kuin myös koko perhettäsi.

Terhi kirjoitti...

Oih, kiitos Sirkku!
Tänään sairaalassa selvisi että minussa on jokin vialla eikä vaan "Muumit karussa! ja nyt sitten odottelen kutsua erinäisiin tutkimuksiin. Masennukseni ja muut kivut on voineet johtua oireyhtymästä joka hissukseen on kehittynyt mutta en nyt uskalla ajatella enempää :) Nyt pitää vaan kärvistellä kipujen ja mielen kanssa <3

Mulle on ollut koko tämän vuoden aikana tärkeä puhua, tuntemattomillekin. Se on helpottanut ja blogia, teitä lukijoita on ollut ikävä. Tähän mennessä en vaan ole pystynyt kirjoittamaan ja pitkään mietin nytkin mutta hetki tuntui sopivalta.
Mä uskon että elämä voittaa, nyt vaan heittää kapuloita rattaisiin.

Ihanaa joulun aikaa Sirkku 😘

HELI TOIVONEN kirjoitti...

Hei!
Olet Terhi rohkea kun kerrot vaikeasta vuodestasi. Niin moni on varmaan lukenut ja kuulut tarinasi ja saanut siitä voimaa ja rohkeutta. Ei voi koskaan tietää kenen kohdalle tulee sairaus joka vie työkyvyn ja elämänilon. Paljon voimia toipumisen tielle ja muista että,olet tärkein itsellesi, perheellesi ja läheisillesi. Me jaksamme odottaa uusia blogijuttujasi ja aina sieltä löytyy jotain uutta "vanhaa" ja ihania reseptejä.
Ihanaa syksyä ja joulunodotusta.

Terhi kirjoitti...

Kiitos Heli 😘. Vihdoin sairaalassa homma nytkähti eteenpäin ja epäilys on tietystä oireyhtymästä joka selviää nyt jatkotutkimuksissa.
Juuri ennen joulua saan sitten "tuomioni". Ihanaa joulun odotusta myös sinulle!