tiistaina, toukokuuta 28, 2019

Minä, Me and I - Foodiesta bloggaajaksi ja Instagrammaajaksi

En tiedä onko täällä enää kävijöitä juurikaan saatikka lukijoita kun en ole aktiivisesti enää pariin vuoteen päivittänyt blogia. Jotenkin tuntuu että Instagram on mennyt koko bloggailun edelle ja siellä olenkin superaktiivinen, lähes päivitys per päivä tahdilla. Vastailen resepti- ja tuotekyselyihin jne.

Ja itse asiassa vuosi sitten pohdinkin lehtihaastattelussa tätä aihetta mm. Tasty Travellissimo blogin pitäjän kanssa sekä muiden.
Kuva: antton.soine@media.fi

Mutta en tiedä olenko juurikaan kertonut taustastani mitään joten ajattelin nyt jotakin raapustaa, jatkaapa blogini elämäänsä tai ei.

Vuonna 1993 lukion jälkeen menin Vuoksenlaakson Hotelli- ja ravintolaoppilaitokseen (muistinko kai oikein?) opiskelemaan ravintolakokiksi. Linja oli ihan uusi Suomessa ja kun en päässyt kauppatieteitä lukemaan niin valitsin sen koska ruoka oli lähellä sydäntä. Imatralla opiskeltiin pari vuotta ja sain hyvin arvosanoin paperit käsiin mutta en koskaan loppupeleissä päätynyt ravintolakokin hommiin. Tässä minä vuonna 1993.

Kuva on otettu valokuvasta joten resoluutio sekä kuva on hassu!

Veri vei kokkikoulun jälkeen myyntityöhön sekä maailmalle miehen perässä; Yhdysvaltoihin ja Kanadaan kolmeksi vuodeksi jossa perustin nettisivut mm. Montrealin suomalaisille sekä itselleni jotta sain pitää yhteyttä jotenkin kotiin. Sosiaalista mediaa ei silloin ollut. Omalla kotisivullani jaoin reseptejä sekä kuvia, harmittaa kovasti että tuhosin jostain syystä sen alkuperäisen sivun sekä osa tästäkään ei näy enää.

5. syyskuuta 2006 tämä blogi näki päivän valonsa ja hyvin aktiivisesti päivitinkin blogia yli 10 vuotta. Perustin samana vuonna Confetti Oy:n, oman leivonta- ja juhlatarvikemyymälän joka ajan saatossa kasvoi jopa ketjuksi sekä useaksi verkkokaupaksi.
Sain kunnian olla mukana Blogirinki -mediatoimistossa sen alusta saakka 2012 lähes loppuun asti. Tein reseptiikkaa niin Valiolle, Soy Appetit:lle, Suomen sokerille, GoGreenille, AGA:lle, Lanfranchille, Koffille ja monille muille mutta upeinta oli kyllä olla liki vuosi Valion "salaisena tuotetestaajana". Kiitos Jenni upeista vuosista sekä toki myös koko toimiston muulle väelle!

Yrittäjän ruusuisia vuosia, 😂, tuli vietettyä liki 13 jossa oppi jos jotakin leivonnasta ja juhlien järjestämisestä, ainiin ja yrittämisestä. Tuli hutiostoja, vääriä päätöksiä, onnistumisia, epätoivoa, kyyneleitä niin ilosta kun surustakin, kuplivia palavereja (tietenkin), naurun räkätystä ihanien työntekijöiden kanssa ja vaikka mitä!
Nyt taas on uusia haasteita edessä uuden omistajan myötä, paljon lupaavia projekteja  kehitteillä....jännittävää nähdä missä sitä ollaan taas muutaman vuoden päästä!
Minä rakastan ruokaa, leivontaa ja juhlia. Minusta sitä ei pois saa kulumallakaan!
Aina pilke silmä kulmassa!

Olen varmaan kysynyt tämän jo monen monta kertaa mutta jos Sinä seuraaja olet siellä jossain niin haluatko että blogini jatkuu vai mennnäänkö Instan/FB:n voimin eteenpäin?

Niin ja ehdottomasti, seuraathan @terhinkeittiossa Instassa sillä siellä on on paljon kuvia tietenkin ruoasta, leivonnasta, juhlien järjestämisestä, kodistani sekä matkoista. Ja myös Facebookissa Terhin Keittiössä.

10 kommenttia:

ekku kirjoitti...

Haluaisin, että jatkuu. Olis kiva lukea ohjeita edelleen.

Terhi kirjoitti...

Kiitos Ekku! Katsotaan miten asiat etenee ja sitä mukaa blogi jää tai nousee eloon, päätöksien aika ja paikka :D

Heli Toivonen kirjoitti...

Hei!
Se on sinun oma blogisi ja sinä päätät mitä sillä teet. Jos tunnet että sinulla on annettavaa ja teet sen sydämellä, lukijoita kyllä löytyy.

Nimetön kirjoitti...

Ihanaa <3 Palaa takaisin. Minä en osaa käyttää instaa. Olen vanhan kansan blogin seuraajia. Aurinkoisia päiviä sinulle ja perheellesi. Terkuin Pirjo Porvoosta

Terhi kirjoitti...

Kiitos Heli! Niinhän tämä on mutta sitä aina miettii että onko tarpeeseen :D

Terhi kirjoitti...

Ja Anonyymi. Ihanaa että tykkäät <3. Iso sydän! Minäkin sydämeltäni vanhaa liittoa :), Ihanaa kesää Sinulle ja perheellesi!

Leinonen Terttu kirjoitti...

Jatka vaan samalla tyylillä..Seuraan harvakseltaan mutta seuraan kuitenkin. Katselen reseptejä . Mukavaa kesän jatkoa teille.

Terhi kirjoitti...

Kiitos Leinonen Terttu! Jatkan kyllä ja kiva kun seuraat. Mukavaa kesää myös Sinulle :)

Nimetön kirjoitti...

Kyllä täällä on tullut säännöllisen epäsäännöllisesti käytyä katsomassa joko olisi jotain uutta. Peukku blogin jatkolle.

Terhi kirjoitti...

Kiitos Anonyymi....yritän tässä jatkaa, säännöllisen epäsäännöllisesti :D