torstaina, maaliskuuta 08, 2007

Rucolapizza


Tänään on Idols-ilta ja pakkohan sitä oli loihtia jotain ihanaa katsomisen lomaan!
Monta päivää on jo tehnyt mieleni pizzaa ja päätinkin tehdä oikein gourmet-sellaista kun nyt yksikseni oleilen. Ei sillä etteikö miehellenikin uppoa mutta nyt olikin Naisten päivä ;)

-------------------------------------------------------------------------------
Rucolapizza

- pizzapohjaa puolikas annos

- paseerattua tomaattia
- mustapippuria
- Valion mozzarellaraastetta
- pepperoni siivuja
- mozzarellaa
- hieman Auraa

- tuoretta rucolaa
- oliiviöljyä

Valmista pizzataikina ohjeen mukaan ja anna kohota hetki.
Käytä pizzan paistoon reiällistä peltiä ellei käytössäsi ole leivinuunia/pizzakiveä. Reiät pellissä antavat pohjalle samaa rapsakkuutta kuin leivinuuni/pizzakivi.

Muotoile pohja käsin, älä siis käytä kaulinta koska silloin kaikki kuohkeus taikinasta häviää. Siirrä pohja rasvasumutteella sumutetulle pellille.

Levitä päälle paseerattua tomaattia ja rouhi päälle mustapippuria.
Lisää mozzarellaraastetta, pepperonin-siivuja, muutama siivu mozzarellaa (esim. Valion valmiita siivuja tai oikeaa bufalaa) sekä ropsauta päälle Aura-murua.

Paista kiertoilmassa noin 230 asteessa kunnes reunat näyttävät kypsiltä ja juusto ihanasti poreilee.

Heitä kourallisia rucolaa pizzan pinnalle ja valuta vielä oliiviöljyä pinnalle.

Nauti heti hyvän punaviinin kera!!
---------------------------------------------------------------------------------

Tuo rucola-pizza on keksitty jo ties kuinka kauan sitten mutta vihdoin päädyin sitä omassa keittiössä kokeilemaan. Se toimii!
Rucola-pizzaa saa ainakin pääkaupunkiseudulta Classic pizzasta joiden pizzat ovat minun suosikkejani tosin hieman heilläkin olisi parantamisen varaa mutta siitä toisella kertaa.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nam, näyttää tosi herkulliselta

Anonyymi kirjoitti...

Kuullostaa/näyttää hyvältä...herkullinen täyte :)

Anonyymi kirjoitti...

No onpa ihanan näköistä. Itse en tosin pidä rucolasta, mutta voihan tilalle laittaa jotain muuta.
Jaksaisikohan tänään tehdä pizzaa...mistä tuollaisia reikäpeltejä löytyy?

Anonyymi kirjoitti...

lintu - tuon pellin olen ostanut Kanadassa asuessani mutta luulisi noita saavan Suomestakin.
Katsompa kun lähden tästä Prismaan!

Anonyymi kirjoitti...

Aika jännä että Suomessa rucola-pizza on noin harvinaista. Täällä en ole sellaiseen pizzariaan törmännytkään missä ei sitä olisi. Mun vatsalle se on vähän turhan ärtsy mutta syön sitä silti joskus kuitenkin...

Anonyymi kirjoitti...

gringa - hauskaa oli selailla blogiasi! Uusi blogi minulle mutta entisenä ulkosuomalaisena erittäin suurella mielenkiinnolla kävin juttujasi läpi :).

En tiedä onko rucola-pizza niin harvinaista täällä mutta ei siihen ihan joka pizzeriassa törmää.
Itse ihastuin siis täysin!