sunnuntaina, elokuuta 16, 2009

Japanilainen sushi-ilta

Tänä viikonloppuna oli tarkoitus viettää sushi-iltaa mutta yllättäen meidän perheen suunnitelmat menevät aina uusiksi :).
Samuel sai kutsun Espooseen ystävän luokse ja olisi ollut nautinnollista valmistaa ja nauttia sushia lauantaina...yllättäen kun olemme tottuneet yhteen lämpöiseen ruokaan per päivä, ei illalla enää sushikaan maistunut.
Nooh, sushia voi tehdä milloin vaan ja Cava vaan paranee kylmässä :) Ja näin sunnuntai-iltaan herkuttelu sopiikin mainioisti!

En laita näistä sen kummempaa reseptiä, jos tarvitset ohjeistusta tms. niin laitapa meiliä minulle!

Homma aloitettiin pilkkomalla kaikki kasvikset; kurkku, porkkana, avokado ja endiivi. Emme löytäneet kunnon "sushi-rapuja" joten keitimme ja leikkasimme mitä kaupasta löytyi. Lohi leikattiin meheviksi paloiksi, tosin minulle hieman ohuemmiksi :). Tonnikalasta, majoneesista ja ranskankermasta tein seoksen joka sopi minun sushi-paloille.
Viimoiseksi tein tempuraa varten taikinan.

Valmistimme kaikki sushit ensin ja latoimme ne jääkaappiin. Tämän jälkeen olikin nautinnollista tehdä tempuraa suoraan pöytään :).

Kuvasatoa illalta:

Endiivilehden sisällä sushi-riisiä, kalaa/rapua sekä kurkun siivuja.


Ns. "Kalifornian rulla" eli riisin ja merilevän syleilyssä avokadoa sekä rapua. Pinnalla seesaminsiemieniä.


Perinteistä eli sushi-riisiä ja lohta, tonnikalatahnaa, rapua jne...


Petri (rakas mieheni) on niin monet kerrat kehunut tempuraa, jota on saanut herkutella Japanissa työmatkallaan joten päätin, että kyllähän sitä minäkin osaan tehdä!
Löysin läheisestä kirjakaupasta todella hyvän japanilaisen keittokirjan ja sieltä myös paljon mielenkiintoisia ohjeita. Itse tempura-taikina löi minulle haasteita. Meidän ensimmäiset koitokset wokilla meni hunningolle, kun kokemattomana "japanilaisen ruoan kokkina" aluksi luotin ohjeeseen. Totesin, että "käsituntuman" mukaan täytyy luottaa vaan omaan ammattitaitoon olipa kyse mistä reseptistä vain. Ja näin, lisäsin jauhoja taikinaa. Yllätys-yllätys, johan toimi!

Tempuraan pilkoimme vihreää paprikaa ja porkkanaa. Kokonaisina lisäsimme siitakesieniä sekä keitettyjä ravun pyrstöjä.


Kaikki ainekset "uitetaan" tempura-taikinassa ja nostetaan poreilevaan öljyyn wokkipataan.


Temrupa yllätti minut, aivan ihanaa!


Kokonaisuudessaan Japanilainen ilta oli minun mieleeni. Tätä tehdään toistekin!

4 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Voi, sushia! NAM :) Tuo endiivissä tarjoilu on tosi hyvä idea! Pitääpä pitää mielessä.

Terhi kirjoitti...

Jep! Sain tuon idean ostamastani kirjasta jossa käytettiin jotain muuta salaatinlehteä mutta en edes tiedä saisiko sitä Suomesta ja päädyin sitten endiiviin. Endiivihän on aika kirpakka salaatti ja sen maku sekä muoto sopi minusta aivan loistavasti tähän!

En olisi itse kuvitellutkaan vielä puoli vuotta sitten syöväni sushia mutta ystäväperheen joululahjan (ihana sushisetti) ja tarjoilujen jälkeen jäin koukkuun :)

Anonyymi kirjoitti...

Oi, sushia. Kiitos näistä vinkeistä. Sushi on aivan ihanaa pitäs taas itsekkin joku viikonloppu jaksaa vääntää tota :) Tule ihmeessä käymään munkin blogissa! Sivut juuri perustetut joten ei vie juuri mitään ja käyttöö opetellaan mut kuiteski.

Miia kirjoitti...

Osoite http://makujenmaailma-ala-miia.blogspot.com/