sunnuntaina, joulukuuta 27, 2009

Pikkujoulut

Järjestin joulukuun puolivälissä ystäville ja työntekijöilleni pikkujoulut uudessa myymälässä kiitokseksi remonttiavusta ja kovasta työstä. Ensin teki kyllä mieli tehdä kaikki tarjottavat itse mutta päätin, että on minunkin aika rentoutua ja antaa tarjoilu ulkopuolisille.

Halusin runsaan "finger food" pöydän ja kohtuu haastavaa oli joulukuussa saada "keitraus" mutta useiden yhteydenottojen jälkeen löysin sopivan.
Muutaman jutun olisin tehnyt kyllä itse toisin mutta kukapa kokki olisi koskaan täysin tyytyväinen ;)

Pikkujoulupöydässä nautimme chilillä höystettyjä rapu-melonivartaita ja paahtopaistileipiä joiden pinnalla oli ihanaa punasipulia.

Salaatteina oli perinteistä vihersalaattia vadelmakastikkeella sekä tomaatti-mozzarellasalaattia.

Lohi-mätirullissa lohta oli turhan paksusti mutta hyvin nekin tekivät kauppansa.

Myöskin frikadelli-oliivivartaiden frikadellit olen tottunut syömään pienempinä mutta eipä tuo haitannut illan kuluessa :)

Kanavartaat taisivat loppua ensimmäisenä, nämä olivat todella hyviä!

Juomina nautimme tonkista puna- ja valkoviiniä.
Halusin järjestää yllätyksen vieraille ja tietenkin halusin sen liittyvän jollakin tavalla ruokaan & juomaan.
Pääsimme tutustumaan Riedel-laseihin sekä erilaisiin viineihin upean tastingin merkeissä. Maistoimme kahta erilaista kuohuvaa; kuohuviiniä sekä shampanjaa, kahta erilaista valkoviiniä ja kahta erilaista punaviiniä. Miehille oli vielä lopuksi konjakkitasting. Ja myös minulle yllätyksenä saimme vielä maistella makeaa jälkiruokaviiniä!
Kiitos Essi!
Tasting oli menestys ja oma lasivalikoima kasvoi jälleen :). On se vaan niin suuri ero viinin maussa kun sen nauttii oikeasta lasista!
Tastingin jälkeen nautimme vielä kahvit, viskiä/konjakkia sekä konvehteja sekä aivan ihania macaronseja jotka tilasin pH7:n Tonilta. Makuina valitsin piparkakun, vadelman ja vaniljan....aah, ne olivat niin hyviä kuin olin kuvitellutkin! Harmi kun en enää siinä vaiheessa muistanut kuvata macaronseja! ...niin ja muistan popsineeni niitä vielä jääkaapilla yön pimeinä tunteina :)



Ilta päättyi vielä uudessa neukkarissamme (nooh, etuseinä vielä puuttuu eikä pinkki kuusikaan ennättänyt saada koristeita, hih) SingStarin merkeissä. Hauskaa oli!

Kiitos vielä kaikille ystäville, sukulaisille ja työntekijöille! Olette ihkuja :)

5 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Ihanat olivat meidän pikkujoulut ja tosi upeat ruuat saimme! Tasting oli huippujuttu, en uskonut miten suuri ero laseilla on ennen tätä!
Kiitos itsellesi kivasta illasta <3

Terhi kirjoitti...

Sanna - mähän sanoin...niistä laseista :) eli ei enää piripintaan jookos? :)

Sanna kirjoitti...

Okei! Vaikkakin niihin punaviinilaseihin menisi kivasti puoli pulloa kerrallaan??!!

Heli kirjoitti...

Oli kyllä ihan huippu ilta ja niin hauskaa maistella viinejä!Herkullista ruokaa ja hyvää seuraa... Kiitos vielä! :)

Mimosa kirjoitti...

Vitsi miten ihanat tarjoilut! Nam, kaikki näyttää niiin herkulliselta :)