lauantaina, kesäkuuta 18, 2011

Autolla Toscanaan, vol. 3, Garda-järvellä

Olimme ajaneet vajaan viikon Suomesta kohti Italiaa ja päätimme jo lähtiessä, että Garda-järven maisemissa vietämme pari yötä.

Italian liikenne hieman jännitti lähtiessä vaikka iPhonelle TomTom hankittiinkin. Suosittelen muuten ostosta, vain paluumatkalla satelliittiyhteys oli huono ja navikka ei osannut neuvoa kohteisiin vaan oli luotettava perinteiseen suunnistukseen. Muutoin kännynavikka toimi paremmin kuin odotimme! Laturissahan iPhohena sai pitää koko ajan mutta mikäs siinä!


Matkamme suuntautui Garda -järven eteläpuolelle ja leirintäalueeksi valitsimme Camping Village San Francisco:n, joka sijaitsee Desenzano ja Sirmione kylien välissä. Upea paikka aivan järven rannalla ja koska olimme low season aikaan liikenteessä niin matkailushekeillä (voit tilata kortin ja ladata siihen shekkejä ennen matkaa Karavaanareilta sekä matkan aikana puhelimitse, loistava systeemi!) pystyi maksamaan. Ja tässä kohtaa vielä muistutan, että kansainvälinen leirintäkortti kannattaa hankkia, ilman sitä ei oikein pärjää, yksi per perhe riittää!. Ainoastaan nettiyhteydestä maksoin erikseen täällä.
Tällä leirintäalueella oli myös koko matkan tarkimmat "säännöt". Mm. uima-altailla piti olla uimalakki (juu!!), jokin todiste (leirintäkortti tai passi) piti jättää respaan mutta toisaalta taas vartija oli aina portilla jos oli jotain kysyttävää ja rannekkeet kädessä piti kulkea, että pääsi sisään alueelle yms.

Leirintäalueella oli ihana ravintola The Restaurant Bar Pizzeria Vela D'oro, jonne suuntasimme ensimmäisenä iltana syömään.


Ravintolassa oli iltasella aikasta paljon porukkaa ja sitä myöden vähän hidas palvelu. Vai oiskohan niin, että en vielä ymmärtänyt Italialaista "rauhallisuutta" kiireen suhteen?

Söimme ulkoterassilla ja juomiksi valikoitui niin viiniä, olutta, limua kuin vettäkin.
Miehen kanssa otimme litran kannun valkoviiniä joka oli, kuten odotimmekin, pöytäviiniä mutta juuri sopivaa lipiteltävää pizzan kera kuumassa kesäillassa.


Pizzojen hinnat vaihtelivat 6-8 euron välillä, joku oli kalliimpikin. Itse tilasin vielä "Italia ummikkona" pizzan sipulilla eli Pizza Puglieze joka oli kyllä hyvää. Matkan varrella tosin opin salamin saloihin :).
Tilasin pizzaan erikseen valkosipulia vaan empä tietenkään osannut aavistaa, että se tuli öljyssä, joten siitä pizzan öljyinen pinta. Mutta ei tätä jäänyt muille :). Nami!


Toisena Garda-päivänä päätimme suunnata pyörillä läheiseen Sirmioneen kylään. Matkaa tuli ehkä 3-5 kilometriä suuntaansa, vaikea oli arvioida kun pää pyöri ympäriinsä kun ajoimme viini- ja oliiviöljykauppojen ohi, puhumattakaan muista herkkukaupoista.

Jätimme pyörät parkkiin ja suuntasimme jalkaisin Sirmionen linnoituksen sisään mutta ihan "etuovella" minut pysäytti tuoreet sitruunat....


...ja hedelmämyyjät. Meidän oli pakko napata pikkumiehen kanssa tästä kylmäaltaasta rasia kylmiä hedelmiä; tuoretta ananasta, vesimelonia, rypäleitä ja cantaloupea. Nuo kookoksenpalat jäivät houkuttamaan ja ne jäi maistamatta vaikka monessa kohteessa matkan varrella niitä näin!


Ennen Sirmionien linnoituksen sisälle astumista oli myös upeat hedelmä- ja vihanneskojut jo pystyssä.


Kaikki ah, niin tuoretta!


Varsinkin nuo pyöreät mutta "ruttuiset" tomaatit kiinnostivat mutta kun palasimme iltapäivällä niin kojumyyjät olivat poissa! Hetken mietittiin, että miten nyt näin kunnes tajusimme, että siestahan se. Italiassa siestaa vietetään klo 13-16/17 riippuen paikkakunnasta ja eri viikonpäivinä voi olla myös poikkeuksia. Mm. Bagni di Luccassa kaupat ovat auki maanantaina aamupäivästä, iltapäivän kiinni ja keskiviikkona aamupäivän kiinni ja iltapäivän auki. My kind of a country!!
No, isot hypermarketit isoissa kaupungeissa on toki auki (matkaa saattaa olla 20-30 km) mutta pikkukaupungeissa on eri rytmit ja nämä kannattaa kyllä tarkistaa mikäli mielii lomalle Italiaan. Hypermarket Italiassa on kuin meidän Prisma tai Cittari, Supermarket isompi K-ruokakauppa ja minimarket kuin R-kioski ja näissäkin on toki suuri ero. Esim. leirintäalueiden "Grocery" vastaa tarjonnaltaan R-kioskia + alkoholijuomia jonkin verran.
Myös pyhäpäivät kannattaa tarkistaa etukäteen!

Ainiin, ja nuo "ryttyiset" tomaatit osoittautuivat täydellisiksi mm. Bruschettaan, josta reseptiä pian!

Ja takaisin Sirmionen tunnelmiin...kaupunki on upea ja vaikka olimme siis sesongin ulkopuolella liikenteessä, oli kaupunki täynnä turisteja. Mitähän se on sitten heinä- elokuussa?
Pysähdyimme pikku naposteltavaa haukkaamaan jonnekin kylän varmaan lukemattomista "bar":eista, jotka tulkitsin kahviloiksi/pikkuruokapaikoiksi.
Siellä nappasimme muistaakseni nimeltään pizzettan, joka oli höttöpohjainen pizzantyyppinen viritys. Paljon tomaattisoossia, joka oli kyllä ihanan maukasta mutta mozzarellaa olisi voitu raaskia laittaa vaikka kourallinen lisää.
Kylmän talon viinin kanssa maistui kuitenkin eikä tullut ähky mikä olisi ollut kurjaa yli +30 helteessä.


Kiertelimme ja kävelimme ympäriinsä monta tuntia ja bongasin monta kojua missä myytiin tuoreita hedelmiä. Eikä mitään pieniä paloja :).


Sirmionen kylä oli kyllä niin herkullinen jo ulkonäöltään, että olisimpa voinut hyvin jäädä tänne!


Päivä oli tosi kuuma ja kun kiertelimme ja kiertelimme niin välillä oli pakko hypätä sisään gelateriaan. Näitä jäätelöbaareja oli kylässä varmaan yhtä monta kuin ravintolaakin.


Yritä nyt sitten valita haluatko tikkujäätelön, jäätelökeksin, tötterön....


...ja kun tietäisi vielä millaisen tötterövohvelin?
Itse jäätelöistä sai aina pyytäessä maistiaisen ja makuina löytyi kiiviä, pistaasia, tiramisua jne. jne. jne. Varmaan yhtä paljon makuja kuin gelaterioitakin ja jokaisella omansa.


Itse kun en ole niin hillitön jäätelön ystävä niin nappasin jääjuoman, jossa oli tuoretta sitruuna jäämurskan kera. Ihanan kirpeää ja kun jää suli, juoma lisääntyi. Ihanan viilentävä ennen pyöräilymatkaa leirintäalueelle! Jäin miettimään, että jos tuohon olisi itselle lorauttanut joukkoon Limoncelloa niin oispa ollut täydellinen :).

Päätimme toisena iltana grillata leirintäalueella, joten suuntasimme il Leone di Lonato -ostoskeskukseen, joka oli Jumbon tyyppinen. Sieltä löysimme ison Iper -ruokakaupan, josta shoppasimme kalaa, lihaa, viinejä, salaatteja, makkaroita, juustoja ja valmiita leipiä jne. Tiskit olivat superihania vaan kun yritin napata kuvia, sain kimppuuni henkilökunnan....pöh!

Ostimme pöytään erilaisia valmiita foccacia -leipiä. Höttöisiähän nämä olivat mutta "italian ensinälkään" upposivat sipulisin ja tomaattisin päällisin.


Ostimme myös oliiveja, kirsikkatomaatteja ja pikkumozzarellaa....aah miten ihania!


Grilliin päätyi ihmeen pitkä "makkara"...joka näytti kyllä äärettömään epäilyttävältä mutta sisälsi puhdasta lihaa. Pitkän grillauksen jälkeen lopputulos oli hyvä. Lihaisan mausteista.
Kanan fileet kypsyivät myös meidän upean isossa hiiligrillissä salaatin kaveriksi.


Bongasin tiskiltä myös upeaa lähes paperin ohutta, herkullisesti marmoroitunutta lihaa. Pakkohan sitä oli ostaa ja käyttää nopsaan hiilillä.
Nopea käyttö hiilillä ja pinnalle oliiviöljyä & balsamicoa. Voiko enempää pyytää?


Voi. Miksi Suomesta ei saa tämmöistä lihaa? Valmiina lihatiskiin ja ääntä kohden semmoisenaan tai vaikka carpaccion muodossa.
Nämä slicet olisivat upeita myös lihafonduessa. Montrealissa näitä myös sai mutta jospa joskus Suomestakin tai jos saa niin vinkatkaa mistä?

Grilliherkuista en ehtinyt ottaa kuvaa kun ne syötiin kilpaa ja telttaan unille.

Seuraavana aamuna olikin kohteena jo Modena, sieltä Maranelloon ja kurkkaamaan Ferrareita.



 Ja autojen jälkeen kohteeseen, Toscanaan josta seuraavat raportit!

1 kommentti:

health news kirjoitti...

erittäin informatiivinen artikkeli kiittää u