perjantaina, lokakuuta 04, 2013

Elokuun kuumin blogitapahtuma, pääosassa Samsung tuplauuni

Sain kutsun Blogiringiltä Samsungin kuumimpaan kesätapahtumaan elokuun lopulla ja tapahtuma osoittautui hieman salamyhkäiseksi koska meidät kutsuttiin bloggaajakisaan ja kutsussa hymyili komeasti itse Akseli Herlevi. Hmm...kanssabloggaajien kanssa vielä "kisapaikalle"mennessä pähkäiltiin mistä on kyse.

Loppukesän viimeisinä aurinkoisina iltoina kohteessa paljastui että kyseessä on kokkisota Samsungin upeilla tuplauuneilla. Kannattaa muuten käydä kurkkaamassa Youtubessa tästä uuniuutuudesta!

Ennen kokkisotaa Akseli kertoi meille uunin toiminnallisuuksista mutta pakko tunnustaa että siinä pienoisessa jännityksessä moni toiminto meni ns. ohi ja Akselia piti välillä vetää hihasta jotta saimme uunin viriteltyä toimintavalmiuteen.
Kuva Satu Kemppainen

Mukana minun lisäksi oli kisaamassa kymmenen ruokablogia ja meidät jaettiin tiimeihin. Toisen tiimin vetäjänä toimi ihanan pirtsakka Nata sekä upea Rakel Lignell eli Raksu. Ja minä pääsin Raksun tiimiin :).

Akseli oli valmistanut meille alku-, pää- ja jälkiruoan jotka kokkisota henkeen piti tietenkin maistaa ja valmistaa. 
Minä päädyin ylläri pylläri tekemään jälkiruokaa, mascarponevaahtoa ja kirsikkakompottia Avaruusasema blogin emännän kanssa. 
Kisan ajan keittiössä oli mukavasti sutinaa, videokuvaaja pyöri ja hyöri joukossa tehden haastatteluja. Kello kävi ja tunti hurahti erittäin nopsaan, juuri saimme kaiken lautaselle.
Nippa nappa meidän joukkue hävisi kisan vaikkakin Akseli kehui jälkkäriämme, tosin vähän riekkamiehen annoskoko sai miinusta. Höh, siinä vaiheessa kun mascarponevaahdosta olisi pitänyt lusikalla pyöräyttää söpöjä palleroita, ei koko keittiöstä löytynyt kuin yksi lusikka, ja iso salaattisemmonen. Nooh, pääasia että maku oli hyvä.

Kokkisodasta jäi kiva fiilis ja pääsinhän mä kuvaan Akselin ja Raksun väliin :). Ja sain Akselin omistuskirjoituksen lahjaksi saatuun kirjaan. 

Ja siitä tuplauunista. Olihan se veikeä tapaus, välilevyllä uunin saa eroteltua siten että toisessa voit kiertoilmalla paistaa vaikka korvapuusteja ja samaan aikaan minä kokeilisin höyryttää kasvisnyyttejä. Siis loistavaahan tuo olisi kokkailla eri aikaan kypsyviä ja eri asteissa kypsyviä kotosalla samaan aikaan.

Mutta ei, emme saaneet tuplauuneja mukaan mutta jos sinua alkoi tuplauuni kiinnostamaan niin Samsungin kilpailusta sen voi voittaa. 

Kiitos Samsungille ja Blogringille, sanansa mukaisesti, kesän kuummimmasta blogitapahtumasta!

2 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

oli mukava tavata, Terhi!

Terhi kirjoitti...

Samoin Nanna!