sunnuntaina, lokakuuta 05, 2014

Novotel Paddington

Vitsit että on kyllä vaikeaa valita hotellia olipa kohde mikä tahansa!
Käytän helposti puoli päivää tutkien mm. Hotels.com sivustoa, Tripadvisoria sekä blogeja. Minulle tärkeää hotellin valinnassa on tietenkin sijainti, haluan aina olla lähellä hyviä kulkuyhteyksiä niin lentokentälle, keskustaan sekä tietenkin messukeskukseen tai mikä kohde nyt onkaan.
Harvemmin on tullut petyttyä ja kiitosta olen saanut perheeltäkin siitä että käytin aikaa vertaillen mm. viime Turkin reissulta.

Muina kriteereinä hotellin valintaan on tietenkin mahdolliset etukortit, ilmainen wi-fi ja hyvä aamupala. Toki euroopassa matkaillessa täytyy muistaa ettei aamupala ole koskaan Suomen hotellien tasoa mutta hyviä kyllä löytyy.

Tällä kertaa valitsin Novotelin Paddingtonilta. Luin etukäteen että hotelli olisi hankala löytää mutta en kyllä ollenkaan kokenut niin. Asemalta kohti Sheldon Square -aukiota ja opasteita löytyi koko matkan. Kävelymatkaa oli ehkä viitisen minuuttia, aivan sopiva!

Le Club Accor platinum jäsenenä minun huoneeni upgreidattiin Executive huoneeksi :). Aina näin ei käy mutta nyt onnisti.
Sain huoneen ylimmästä kerroksesta, ihanan rauhallista!
Erittäin siisti huone mutta erillinen wc ja kylpyhuone vähän hämmensi. Kädet pääsi vessareissun jälkeen pesemään vasta kylpyhuoneessa....hmm...
Sänky oli hyvä, tyynyt omaan makuun liian isot kuten aina. Mutta ihanan möyhennettävän pehmeät.
Huoneessa oli pieni minibaari, tosin ilman alkoholia mutta yksi kivennäisvesipullo kuului huoneen hintaan. Myös tallelokero löytyi.

Huoneeni hintaan ei tällä kertaa kuulunut aamupala ja mietin sitä hetken että otanko vaiko enkö. Vajaa kymmenen puntaa tuntui kalliilta, tosin jos et ole hotellin asiakas olisi hinta ollut 17 puntaa, huh!
Minä kun olen vähän huono syömään heti heräämisen jälkeen, sitten pari tuntia siitä onkin jo järetön nälkä.
Päädyin nyt ottamaan aamupalan ja mukava valikoima kaikenlaista oli tarjolla.
Mulla on tapana syödä reissulla aina valkoinen paahtoleipä mansikkahillolla :) Niin epäterveellistä mutta ah, ihanaa kun harvoin syö.
Kokonaisuudessaan hotellista jäi mukava fiilis.
Tilasin vielä toisena iltana ensimmäistä kertaa elämässäni huonepalvelusta club sandwichin kanalla. Leivän rapeus oli tietenkin kärsinyt mutta toimi loistavasti iltapalana kun en jaksanut enää lähteä mihinkään...kuvankin unohdin ottaa.
Hotelli tarjosi vielä lasin ihanan pirtsakkaa Pino Grigiota lasillisen :)
Tänne voin ehdottomasti tulla uudelleen niin sijainnin, laadun, hinnan kuin aamupalankin vuoksi.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanía nää sun Lontoon postaukset :) Me olimme perheen kanssa ( 2 aikuista + 1 teini )kesällä Lontoossa 3:n yön ihanalla lomamatkalla :) Hotelli oli ihan Lancaster Gaten metroaseman ja Hyde Parkin vieressä, London Elizabeth hotel,todella kiva pieni hotelli ,4 kerroksinen , hissi oli vaan todella pieni. Tykkäsimme kyllä hotellista kovasti.Sisäpihalla oli ruusuterassi ,siellä syötiin illallsita muutaman kerran :)
Aamuisin mannermaisen aamiaisen jälkeen lähdimme seikkalemaan metrolla ympäri Lontoota mm Soho,Covent Garden, Regent park ( Zoo) ,Camden town ja Westfield London ja tietenkin Oxford street,loistavat kulkuyhteydet metrolla :) Iltaisin vaelsimme Hyde Parkilla ja Holland parkin ja Kensingtonin puistoissa nauttien mansikoita ja muuta hyvää :) Ensi kesänä uudestaan :)
~ Irmeli