maanantaina, marraskuuta 27, 2006

Lämmin täytetty patonki

Monen kiireisen päivän ja illan pelastajana meidän perheessä toimii lämmin täytetty patonki. Vuosien saatossa täytteet ovat hieman vaihdelleet mutta nyt pitempään jo pysyneet samana. Patonki vaihtelee saatavuuden mukaan; paras mielestämme on ehdottomasti paistopisteistä saatava muhkea maalaispatonki ja huonoin "perus-pulla-patonki". Kokemukseni mukaan kuitenkin parhaitten toimii hieman pehmeähkö patonki, liian rapsakat eivät kestä lämmitystä uunissa vaan niistä tulee kivikovia.

Tästä tulee siis kahdelle.

- kokonainen patonki (maalaispatonki tai joku muu pehmeähkö)
- ohuen ohuita herkku palvikinkun siivuja oman maun mukaan, muukin oma suosikki-kinkku käy
- 3 siivua aamupala-juustoa
- melkein kokonainen punasipuli renkaiksi siivutettuna
- tomaattia siivuina
- jäävuorisalaattia
- Ranch-salaatinkastiketta
- tulista soossia tai esim. valkosipulimajoneesia

Laita uuni lämpiämään noin 220 asteeseen.
Leikkaa patonki ensin puoliksi, vinottain. Halkaise puolikkaat siten, että toisesta reunasta puolikkaat ovat kuitenkin kiinni. Voitele puolikkaan toinen puoli tulisella kastikkeella tai valkosipulimajoneesilla hyvin ohuesti.
Puolita aamupala-juustot kolmion mallisiksi ja laita 3 kolmiota elikkä 1,5 juustosiivua per leipä. Lisää juuston päälle kinkkusiivut. Täytä patonkia vielä punasipulin- ja tomaatin siivuilla ja päällimmäiseksi lisää suikaloitua jäävuorisalaattia.Lorauta pinnalle sopivasti Ranch-salaatinkastiketta.

Nosta täytetyt patongit uuniritilän päälle varovasti ja paahda uunissa muutama minuutti. Nauti heti kylmän cokiksen kanssa!

p.s. kinkun sijasta täytteenä voi mainiosti käyttää esim. grillattua broikkua ohuina siivuina.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi! Ihania juttuja olet kokkaillut, kauniita käpyjäkin sumutellut=) Itse rakastan myös sisutusjuttuja, nyt odottelen lähinnä isompaa kotia, jota pääsisi laittamaan=)

Jatkankin vielä selaamista sivuillasi...viime aikoina en ole juuri koneelel ehtinyt, en omaan blogiin enkä muuallekaan.
Jos käyt vierailulla blogissani, jätäthän www-osoitteesi, kun en ole vielä saanut sitä tallennetuksi...

Terhi kirjoitti...

Hei!

Et jättänyt blogisi osoitetta?

Anonyymi kirjoitti...

Idea on hyvä, mutta miksi ihmeessä se tuore patonki pitää pilata jollain niin kuvottavalla tuotteella, kuin punasipuli.

Tiedän toki, että sen voi jättää myös pois, mutta miksi sitä aina tungetaan joka hemmetin ruokaohjeeseen? Sipuli on rahvaanomainen ja mielikuvitukseton lisuke.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Anonyymi

- itse vaan suorastaan rakastan punasipulia...niin myös koko perheemme :).
Jos siitä ei pidä, sen voi jättää hyvin pois.
Miksi sitä "tungetaan" joka paikkaan johtuu varmaan ns. hengenheimolaisuudesta eli kun rakastaa punasipulin makua ja tuoksua, sitä vaan haluaa "tunkea" joka paikkaan ja mielestäni nämä täytetyt patonkit sitä kaipaavat.

Anonyymi kirjoitti...

Todella ihana ohje :) Ajattelin iltapalaksi tehdä ja tämä on yksi hyvä vaihtoehdoista :) Mistä tuota valkosipulimajoneesia saa, näihin patonkeihin se ei tosin kerkee, mutta näin yleisesti ajatellen?

Anonyymi kirjoitti...

Hei Noora,

minä teen valkosipulimajoneesin joko alusta saakka itse tai sitten ostan esim. Helmannsin purkin (ehdoton suosikkini!) ja puristan purkkiin kokonaisen valkosipulin. Sen kun antaa maustua pari päivää niin johan on hyvää!!