sunnuntaina, syyskuuta 23, 2007

Syksyiset porkkanaleivokset


Leivoin vieraillemme ihanan syksyisiä porkkanaleivoksia ja halusin kokeilla niihin sekä Wiltonin sabluunoita että Wiltonin värisokeria.
Ohjeena käytin vanhaa ohjettani.
-------------------------------------------------------------------------
Porkkanaleivokset:
  • 6 kananmunaa
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 6 dl sokeria
  • 4 tl leivinjauhetta
  • 4 tl vaniljasokeria
  • 5 tl kanelia
  • 1 tl kardemummaa
  • noin 8-9 dl raastettua porkkanaa
  • 3 dl juoksevaa margariinia
Päällys:
  • 100 g voita
  • 200g maustamatonta Olympia-sulatejuustoa
  • 3,5 dl tomusokeria
Vaahdota kanamunat ja sokeri.
Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, porkkanaraaste ja rasva vuorotellen muna-sokerivaahtoon. Sekoita tasaiseksi.
Paista korkeareunaisella pellillä/paistovuoalla noin 200 asteessa puolisen tuntia. Anna pohjan jäähtyä kunnolla.
Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sulatejuusto. Lisää tomusokeri.
Levitä kuorrutus tasaisesti kakun päälle.
Leikkaa porkkanakakku pieniksi leivoksiksi ja koristele esim. värisokerilla tai käytä apuna sabluunoita. Koristeiksi sopivat hyvin myös suklaalastut ja glitterit.
---------------------------------------------------------------------------
Tällä kertaa minulla tuo päällys meni liian notkeaksi ja se valui leivosten reunoilta. Mutta eipä tuo vieraita haitannut :).
Tuon päällisen löysyyden vuoksi myös sabluunoilla koristelu oli hieman haastavaa ja en ole ihan lopputulokseen tyytyväinen koska kaakaojauhe jäi liian rakeiseksi. Hauskat lepakot kuitenkin ja mikäpä olisikaan hauskempi jälkiruoka Halloween-juhliin kuin porkkanaleivos Halloween-henkeen koristeltuna!
Nämä oli ihania, vaikka itse sanonkin :)

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana ohje! Lisää näitä makeita ohjeita :)!

Anonyymi kirjoitti...

Missä ne vaiheittaiset ohjeet viipyy, joita lupailit?

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi - näistä leivoksista en napannut vaihekuvia.
Niitäkin varmaan otan ja lisään ohjeen mukaan jahka taas leivon jotain.

Anonyymi kirjoitti...

jaa-a,jotenkin jäi pohdituttamaan tarvitseeko tuollaisia sabluunoita...

Anonyymi kirjoitti...

anonyymi - sabluunat on varmaankin makuasia. Niillä saa kivoja koristeluja ja helposti esim. keksien päälle. Ja lapset tykkäävät niillä koristella :)

Anonyymi kirjoitti...

No ei noista kuvista saa selvää, mitä esittävät, siis nuo sabluunakuviot. Onko nämä oikeasti hyviä?

Anonyymi kirjoitti...

keksi - kuten kerroinkin niin tuohon porkkanakakun pintaan sabluuna ei ollut paras mahdollinen ja kaakaojauhe liian rakeinen vaikka pieni rakoista siivilää käytinkin.
Minusta on fiksua antaa myös vinkkejä mihin tuotteet eivät välttämättä hyvin toimi.

Mokkapalan pintaan sabluuna olisi toiminut varmasti paremmin, koska pinta jähmettyy. Samaten keksien pinnalle.

Maku oli loistava!

Anonyymi kirjoitti...

Moi terhi,

näin Vartti-lehdessä sun haastattelun ja olet ilmeisesti leiponut paljon ns. fantasiakakkuja.
Innolla odotan että laitat tänne kuvia!

t.paula

Anonyymi kirjoitti...

Paula - itse asiassa en ole juurikaan leiponut fantasiakakkuja muuta kuin mm. Wiltonin muotovuoilla. Itse keskityn enemmän tuotteiden myymiseen sekä uutuuksien testaamiseen.

Kakun muoto ja koristelu on se juju noissa vuoissa ja mm. Wiltonin vuoat ovat tosiaan niin helppoja käyttää, että jokainen voi onnistua!

Blogin tulevaisuus selviää tässä syksyn aikana, katsellaan!

Anonyymi kirjoitti...

Ethän vaan lopeta? On niin mukavaa seurata noita testailuja mitä olet luvannut =)

Anonyymi kirjoitti...

Marja - blogin kohtaloa minun täytyy miettiä mutta jos blogin tie päättyy niin reseptejä kuvineen uusista tuotteista tulee sitten löytymään Confetin sivuilta josta ne olisivat paremmin asiakkaidenkin löydettävissä.

Anonyymi kirjoitti...

Kivan näköisiä porkkanaleivoksia =)