torstaina, huhtikuuta 08, 2010

Maailman paras pizza

Monia ruokia ja jälkiruokia on ihanaa vertailla kotimaassa mutta vieläkin mielenkiintoisempaa se on reissun päällä ulkomailla.
Omalla listallani ovat mm. pizza, Chicken Alfredo (pastaa, kanaa ja alfredo-kastiketta), crème brûlée, tiramisu jne. Pizzaa harvoin voi pilata mutta näitä muita kyllä, luvattoman usein. Tämähän on toki maistajan mielipide, jokaisella on varmasti se oma versionsa "siitä oikeasta" ja oletusarvo annokselle.

Pizza on yksi suosikeistani, sitä voi syödä missä vaan ja milloin vaan. Ja lähes poikkeuksetta pizza on hyvää.
Minulle, maailman paras pizza löytyy rapakon takaa, Domino's pizza. Domino's pizzoihin tutustuin jo yli kahdeksan vuotta sitten kun asuimme Yhdysvalloissa Glen' Fallsissa. Ketju on siis laaja, perustettu jo vuonna 1960 ja heillä on tällä hetkellä yli 8000 ravintolaa ympäri maailmaa. Tanskasta löytyy lähin ja kumpa vaan joskus saisimme Domino's pizzan myös Suomeen!

Ennen lomalle saapumista Kanadaan yli viiden vuoden jälkeen ajattelin, että aika on kultaistanut muistot eikä Domino's pizza voi olla niin hyvää kuin muistelen. Niinhän minä luulin ja väärässä olin. Yami!
Heidän pizzassaan on jokin ihana ominaismaku, sen täytynee tulla mausteista. Pizza on parasta kuumana mutta maistuu myös kylmänä ja mikä parasta, vielä seuraavana päivänä mikrossa lämmitettynä pizza on hyvää! Ja se on paljon se. Valitettavasti kotimaiset pizzat kuivuvat mikrolämmityksessä eikä oikein uunissakaan lämmitettynä ne maistu enää milleen. Aah, mutta Domino's! Mikä salaisuus heidän pizzoissa piileekään?

Yleensä ison pizzan mukaan saa herkulliset leipätikut, kuten nytkin saimme. Leipätikkuja saa normaaleina tai juustolla päällystettynä. Meille maistuu parhaiten ihan perinteiset, niiden pinnalla on jotain ihanaa suolaista ja valkosipulista maustetta mikä tekee niistä aah, niin herkullisia! Dippinä toimii marinara-kastike.
Näistä leipätikuista meillä taistellaan ja viimeinen menee yleenä puoliksi :).

Pizzasuosikkimme on original hand tossed Deluxe, jossa on pepperonia, mausteista italialaista makkaraa (vähän kuin tiiviitä, pieniä, mausteisia jauhelihapalleroita), rouskuvaa sipulia, tuoretta vihreää paprikaa ja ohuen ohuita herkkusieniviipaleita (tuoreita tietenkin!).


Me jaksamme syödä leipätikkujen jälkeen yleensä pari slicea molemmat ja loput jäävät seuraavalle päivälle. Mutta tosiaan, mikäs siinä kun lämmitettynä pizza on loistavaa!
Suomessa suosikkipizzani tilaan tai syön joko Pizza Hutissa tai Classic pizzassa. Harmillista, että Pizza Hutilla on Suomessa enää niin vähän ravintoloita, näinköhän ketju on katoamassa kokonaan? Pizza Hutin suurin miinus Suomessa on ehdottomasti se, että lounasaikaan ei listalta voi tilata pizzoja vaan on "tyydyttävä" buffeen valikoimaan. Miksi? Ei varmaan ole hankalaa täyttää pizzoja toiveiden mukaan kun niitä buffaan kuitenkin paistetaan...ei ymmärrä :). Täällä rapakon takana Pizza Hut löytyy lähes joka kaupungista, myös kakkoskotini läheisyydestä. Sitä en ehdi "testaamaan" tällä lomalla mutta onneksi palaamme tänne jälleen kesäkuussa :).
Classic Pizza on herkullinen tulija pizzamarkkinoilla Suomessa. Kyllähän mm. Espoon Isossa Omenassa Classic Pizza on ollut jo pitkään mutta erittäin etelä-painoitteinen ketju vielä on. Rukalle ketju levittäytyy sivujensa mukaan lokakuussa. Classic Pizzaan suuntaan Jumbossa ja kun astuu sisälle ravintolaan, ostoskeskuksen hulina unohtuu. Valaistus on suunniteltu varmaankin tarkoituksella hieman hämyisäksi, loistava tunnelma! Ainut miinuspuoli on se, että hyvin usein Classic pizzaan joutuu jonottamaan mutta toisaalta, sen tekee mielellään.
Heidän pizzansa sisältävät tuoreita raaka-aineita, valkosipulista kävin taannoin omistajan kanssa keskustelua mutta minut vaakutettiin että se on aitoa ja oikeaa. Purkkitavaraa kun ei laadukkaasta pizzasta halua löytää! Myös Classicin pizzoissa on omalaatuinen makunsa mikä tekeekin niistä niin hyviä, puhumattakaan pizzan rapeudesta ja koosta. Classicin pizzoissa ei reunoja juuri ole ja ainakin itse kuuluun koulukuntaan joka tykkää sekä että; vähillä reunoilla ja paksuilla reunoilla. Domino's pizzassa on pohjaa ja reunaa eli on enemmän pannupizzamainen olematta kuitenkaan pannupizza....tajusikohan tästä kukaan mitään :)? Classicin pizza on taas erittäin ohut vaikka välillä salaa toivon, että olisipa himpun enemmän reunoja.
Yksi haaveeni on vielä pizzan osalta toteuttamatta, Classic Pizzasta pizzan kanssa saa ruokajuomaksi samppanjaa - odotan vielä päivää kun saan pullon samppanjaa sekä Classic pizzaa. Someday :).
Nyt kun olen paljastanut omat pizzasuosikkini - mistä Sinä olet saanut maailman parasta pizzaa?
Kaikkien viim. 9.4. klo 24.00 kommentin jättäneiden kommentoijien kesken arvon hauskan pizzaleikkurin!

11 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Mun lempipizzoja on new yorkissa saatavat, öljyä tihkuvat herkkupizzat, joiden hinta ei päätä huimaa ja maksu vie kielen mennessään. Mutta ihan kaikkein parasta pizzaa olen saanut ystäväni Giorgion Pizza Shopissa, joka on pikkiriikkinen, kudulle aukeava kioskimainen luukku pienessä Frascatin kaupungissa Rooman lähistöllä. Pizza Shopissa tehdään vain muutamaa erilaista pizzaa jättikokoisina levyinä, myydään isoina paloina, joita ihmiset syövät ulkona suoraan voipaperista. Paras näistä on Pizza Bianca, jossa on vain oliiviöljyä, rosmariinia ja.... en tiedä mitä, mutta se on todella hyvää.

Sanna kirjoitti...

Parasta pizzaa olen saanut Kreetalla, se oli jonkin sortin "kaikkea mahdollista". En tiedä, oli loma muuten se tekijä joka sai oikeastaan kaiken maistumaan :)

Tarja kirjoitti...

Ei ole tullut kauheasti ulkomailla reissattua joten parhaat pizzat minun mielestäni löytyy Hämeenlinnasta Popino-ravintolasta. Pohja on ihanan ohut ja rapea. Ja yleensä otan sen neljällä täytteellä kinkku-ananas-jauhenliha ja ananas. Hmm... nyt tuli nälkä :)

Jenni kirjoitti...

Voi etta, itse asun Briteissa ja kyllahan tuo Domino's on minunkin suosikkipizzaani! Tai no, yleensakin pizza on lempiruokaa, ja Domino's:n "kaksi yhden hinnalla" tiistaitarjouksia tuleekin hyodynettya vahan turhankin usein... Vyotaronymparys kiittaa :D

Niin ja kiitos mahtavasta ruokablogista, olen jo kauan lukenut, mutten kommentoinut koskaan. Erityisen mielenkiintoista on lukea juuri teidan ulkomaanreissuista, juurikin tuosta ruokavinkkelista. Harvemmin matkaoppaissa yms kuitenkaan puhutaan ravintoloista hintatasoa enempaa. Juuri muutama viikko sitten kavimme New Yorkissa, ja eraasta toisesta ruokablogista sainkin vinkin ravintolaan, joka osoittautui aivan loistavaksi valinnaksi. Juustokakku etenkin oli taivaallista... :p

biber82 kirjoitti...

Sannan tapaan minäkin olen Kreetalla saanut aika hyvää pitsaa. Itse tykkään enemmän sellaisesta paksusta ja mehevästä pitsasta kuin ohutpohjaisesta. Ja rucola pitsan päällä on tosi nam :D

Satu kirjoitti...

Ei ole Domino's pizzan voittanutta ja onneksi konsepti toimii hyvin niissa maissa mihin se nyt on lanseerattu! Jopa taalla Kiinassa, jossa pizzan voi saada hoystettyna vaikkapa merilevalla.

Suomessa on pakko paasta Koti Pizzaan ja rakastan allo epaterveellisia kebab-jalapeno-katkarapu -yhdistelmia!

Parhaat jalkiruokapizzat saa Brasiliassa ja niissa ei sokerissa tingita. Pizza Brigadeiro joka pitaa sisallaan leite condensadosta ja ruskeista nonparelleista tehdyn taytteen. Meu Deus! Loytyy myos pizzoja joissa on vaikkapa taytteena Goiaba-marmeladia ( guavaa ) tai sitten banaania ja suklaata.

Suomesta ei saa viela minkaanlaisia jalkiruokapizzoja. Kai. Luulen kuitenkin suomalaisten olevan niin persoja makealle etta markkinoita loytyisi?!

JenniL kirjoitti...

Kyllä se toistaiseksi on Classic Pizzasta Jumbossa. Kanapizza on siellä loistavaa!

Terhi kirjoitti...

Virallinen arvontakoneeni Random.org arpoi voittajaksi kommentin nro. 5.
Onnea!
Laitatko Biber82 osoitteesi minulle terhinkeittiossa@hotmail.com niin saan paketin matkaan!

Anonyymi kirjoitti...

Jälkiruokapizza löytyy Classic Pizzalta, maistamaan vaan :)

cebic kirjoitti...

Mie haluaisin päästä joskus taas Pizza Hutiin. Joensuussa oli joskus silloin Hut, kun olin tosi nuori. Sitten siihen tilalle tuli joku Golden Rax tms mättölä, mikä on ihan kauhee paikka. Pizza Hutin tosin voi aika kullata, mutta se pizza ja joku valkosipulinen leipä jäi mieleen.

Parasta ja pahinta pizzaa olen saanut Roomassa. Paras oli sellainen kojusta ostettu, jossa oli ilmeisesti vain tomaattia ja juustoa ja päälle laitettiin sitten salaattia, mozzarellaa ja tomaattia jne. Pahimmassa pizzassa oli helvetin suuri reikä keskellä ja se maistui pahalta muutenkin.

Uusi lempparipizzani sisältää kinkkua, ananasta, auraa/fetaa ja pekonia. Aika tuhtia, mutta pizzaa syö niin harvoin. Ja quattro formaggi!

Anonyymi kirjoitti...

Domino's Pizzan salaisuus on rasva, rasva ja rasva. Mikään kulinaarinen kokemus se ei missään nimessä ole!