perjantaina, tammikuuta 04, 2013

Pappardelle-pastaa ja lihapullia soossissa

Miehen veli oli käymässä meillä taannoin ja tuli puhetta pastan valmistamisesta. Hän haaveili pastakoneesta joten ehdotin että mitäs jos tehdään pastaa yhdessä?
Ja siitäpä se lähti.

Kaivoin esille anopin äidin pastakoneen jota vaalin kuin aarretta.
Koneella ei saa tehtyä kuin levyä mutta äkkiäkös sitä leikkaa levyn pappardelleksi eli leveäksi pastanauhaksi.
Haaveissa on toki myös pastakone jolla saisin tagliatelleä sekä spaghettia mutta tästä pastakoneesta en silti luovu koskaan!

Pastataikina:

  • 4,5 dl durumvehnäjauhoja
  • 3 kananmunaa
  • 3 tl oliiviöljyä
  • ripaus suolaa
  • tarvittaessa hieman vettä 
Mittaa pöydälle jauhot ja suola.
Tee kuoppa jauhojen keskelle ja riko kuoppaan kananmunat. Lisää öljy.

Ala muokkaamaan taikinaa sekoittamalla jauhoja kananmunaan, nypi, nypi ja nypi taikinaa kiinteäksi.
Kun taikina alkaa irtoamaan pöydältä, vaivaa taikinaa jotta saat kiinteän pallon.
Jos taikina vaan tuntuu jäävän käsiin kiinni, lisää hieman vettä.
Alusta taikinaa noin 10 minuuttia kunnes pallo on kimmoisa. Nämä aika-asiat on aina vähän so-so, tunnet kyllä käsissä kun taikina on sopivaa.

Anna taikinan levätä puolisen tuntia kelmuun käärittynä ja mieluusti kylmässä. 

Ota taikina kylmästä ja muotoile durumvehnäjauhojen kanssa pieni pallo, litistä ja laita isoimmalla asteella pastakoneeseen....veivaa, veivaa ja veivaa....
...ota levy vastaan toisella kädellä ja pienennä asteita. Veivaa, veivaa ja pienennä asteita kunnes saat sopivan ohuen levyn.
Valmista näin koko pastataikina haluttuun muotoon.

Minä leikkasin levyt noin 5-7 cm:n levyisiksi nauhoiksi, oikein sopivia pappardellejä!
Nauhat kerälle durumvehnäjauhon kanssa odottamaan keittämistä.
Aah, miten kauniita!

Anna pastan levätä (voit lisätä vaikka kelmun päälle ettei pasta kuivu) ja tee lihapullat perinteisellä ohjeellani, lisäsin muuten lihapullataikinaan puristettua valkosipulia.

Paista lihapullat voissa pannulla lähes kypsiksi ja lisää joukkoon:
  • tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia maun mukaan sekä saman verran vettä
  • maun mukaan punaviiniä, minä laitan yleensä noin desin
  • pari lorausta ruokakermaa
  • puoli puskaa basilikaa -> revi käsin joukkoon
Ja anna poreilla....uuh, miten ihana tuoksu!

Keitä pasta kuumassa, suolalla maustetussa vedessä noin 3 minuuttia. Maista välillä että pastasta tulee al dente.
Siivilöi ja sekoita lihapullasoossiin tai tarjoile erikseen. Jos tarjoat pastan erikseen niin lorauta joukkoon vähän hyvää oliiviöljyä etteivät pastat intoudu takertumaan toisiinsa :).
Tarjoile annos tuoreen parmesaaniraasteen kera. Unohda siis ne valmisraasteet sinne kaupan hyllylle!
Kylkeen lasi punaviiniä ja aah, olet Italiassa ;)

Ja juuri näin talviaikaan tekee mieli tämmöistä tuhtia lohturuokaa, nooh...pastaa voi syödä kyllä aina vai mitä?
Nämä kuvat ovat jälleen luvattoman huonoja, ehkäpä on pakko siirtyä automaattikuvaukseen näin talvella ellen ehdi opettelemaan lisää kuvauksen saloja. Onhan se makrolinssi kameralaukussa joten jospa kokeilen sitä seuraavaksi.

Pastan valmistaminen on muuten loppupeleissä supernopeaa ja ihanaa puuhaa! Itse tehty pastataikina säilyy kylmässä 2-3 päivää joten kannattaa kerralla valmistaa vähän isompi satsi. Taidan tehdäkin pastaa tässä viikonloppuna ja unohtaa ne kaapin perukoille jääneet kuivat pastapussit :).
Nämä ihanat lasagnelevyt tein viime kertaiseen lasagneen, ihania eikös?

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan oman pastan valmistamista ja jos et omista pastakonetta, myös kaulimalla onnistuu!
Ensi kerran taidankin kokeilla ravioleja tms....tuli taas nälkä!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Korjaatko tekstiin pappardellin nauhaleveyden sentit milleiksi... niinhän sen pitäisi olla :)

Hyvää loppuvuotta!

Vakkarivieras Seija H.

Anonyymi kirjoitti...

Itse tehty pasta - niin hyvää.... mutta koin sen joskus äärettömän työlääksi - ja mitä menin tekemäänkään - myin pastakoneeni kirpparilla muka tilanahtauden vuoksi:( No - onhan tosiaan kaulinkin olemassa! Pitäisi taas kokeilla tuota herkkua - nyt on syöjiäkin taloudessa vähemmän eli helpompaa siinäkin suhteessa :)

Iskä kirjoitti...

Teetkö raviolit ihan käsin vai käytätkö jotain vekotinta. Pelmennitsaa olen kuullut käytettävän myös raviolin tekoon.

http://iskakokkaa.blogspot.fi/2012/12/pelmennitsa-arpajaiset.html

Terhi kirjoitti...

Hei Seija H. Kyllä pappardellenauhan leveys on tuo, yleensä tuo 5 senttiä :).

d-malli, auts...mutta tosiaan kaulimalla onnistuu myös ihan hyvin.

Iskä, vielä en ole ehtinyt tekemään ravioleja. Ne ovat työlistalla ja laatikossa leikkuri jo odottelee :). Semmoinen pyörä, veikkaan että aikasta näppärä!

Jerry kirjoitti...

Oikean pappardellin leveys on kyllä tuuma! Ei suinkaan 5 cm :D