tiistaina, joulukuuta 17, 2013

Silja Symphony joulubuffet

Olin lähinnä työn puolesta mutta myös kutsuttuna ruokabloggaajana Hill+Knowltonin pikkujouluissa jokunen aika sitten. Paikalla oli huippubrändejä mm. Marli, Fiskars, Ifolor, LG, Sinebrychoff, Saga, Veikkaus ja Tallink Silja Line....ja tietenkin Confetti sekä muita brändejä. Aikasta upeassa seurassa oltiin firman kanssa ja ruokabloggaajana sain Siljalta lahjakortin risteilylle.

Mikä ihana tekosyy lähteä vielä ennen joulua minilomalle. Varasin risteilyn sopivasti viime viikonlopulle, ihana hengähdys ennen joulusiivouksia ja -kokkailuja.
Upgreidasin hyttiluokkamme promenadelle joka näin jälkikäteen oli virhe. Meille oli varattu huone kymppikerroksesta juurikin muutama kerros baarin yläpuolella ja tokihan lauantai-iltana trubaduuri viihdytti kansaa...ja se kuului hyttiin. Pikkumies toki nukahti mutta minä en.
Lauantai-sunnuntai yönä oli myös myrskyisää ja kun seinähylly hytissä oli irti niin jouduimme viiden aikaan aamuyöstä tilkitsemään hyllyä jotta narinalta saimme nukuttua. Mietittiin kyllä hytin vaihtoa mutta ei sitten kysytty, toisenkin yön narinan jälkeen olisi pitänyt.

Nooh, päätin että tunnelmaa yksi narina ja vähät yöunet ei pilaa, halusimmehan että pikkumies saa kokemuksen perinteisistä Tukholman risteilyistä kaikkinensa :).

Olin varannut meille ateriapaketin joka sisälsi kaksi joulubuffettia sekä meriaamiaiset.

Lauantaina odottelimme joulubuffaan pääsyä laivan Old Port pubissa jonka henkilökunta kyllä ansaitsee erikoismaininnan, pikkumies sai tilata huikeita drinkkejä upeine koristeineen! Palvelu oli muutenkin erinomaista.
Niin ja pahoittelen kuvien laatua. iPhone ei pelittänyt pimeässä niin hyvin ja Sonyn Cyber-shotilla en oikein osannut enää kuvata. Isoa järkkäriä en halunnut raahata nyt mukaan. No vaan siihen buffaan...

...olin googlettanut Siljan joulubuffasta kokemuksia ja muutan bloggaajan kokemuksia löysinkin joten niistä muodostui odotusarvo.

Olin varannut illan toisen kattauksen, klo 20.

Kylmiä ruokia oli monenlaisia.
Mätien kanssa olisin kaivannut esim. pikkublinejä.

Kinkkua sai leikata itse mikä oli ihanaa koska minä jätän aina ne "ei niin kivat kohdat" pois joten sain juuri sellaista osaa kuin halusin.
Minä en ole suuri kala- ja äyriäisihminen mutta siitä huolimatta halusin maistella. Ja näissä buffissa onkin mukavaa se että voi kokeilla kaikkea eikä haittaa vaikka ei tykkääkään.
Valitsin lautaselle rapua, simpukoita, äyriäisterriiniä, kananmunaa, limeaiolia, smetanaa, puolukkakastiketta ja patonkia voilla.
Oikein hyviä, limeaioli kaipasi tosin makua mutta puolukkakastike vei kielen mennessään.
Seuraavalle lautaselle keräsin päärynää sinihomejuustolla jossa harmikseni sinihomejuusto oli liian suolaista. Aura olisi sopinut paremmin. Perussettinä rosollia ja sitten minilihapullia jotka oli kyllä tosi hyviä...niitä oli pakko santsata! Broileri maistui smetanan kanssa ja jouluista maksapasteijaa halusin maistaa ehkäpä lähes kolmenkymmenen vuoden takaa vaan ei tuo maksapasteija ole mun juttu.

Mutta, se ihanuus....kalkkunaa jossa oli hentoinen savun maku. Siihen kyytipojaksi puolukkakastiketta niin johan maistui!
Tässä vaiheessa tunsin jo syöneeni mutta vielä sitä lämmintä. Niitä lihapullia smetanalla & hunajalla, aika kiva yhdistelmä muuten! Joulukinkkua, lohkoperunoita ja laatikoita. Toimi mutta laatikoihin kaipasin makuja.
Jälkiruokabuffassa oli jos jonkinlaista jälkiruokaa ja kakkua. Yhdestä blogista löysin kuvan tältä vuodelta jälkkäribuffasta ja siellä oli käpykakkua, suurinta herkkuani. Odotin sitä mutta oli kyllä pettymys että sitä ei sitten ollutkaan tarjolla. Ilmeisesti joulubuffetin valikoima vaihtelee netissä olevasta menusta koska löysin muutakin mitä ei ollutkaan tarjolla. Vähän kyllä harmitti.
 
Kasasin jälkkärilautasen ja tämä oli joulubuffan heikoin lenkki. Herkut olivat osittain lähes mauttomia ja tekstuuri ei ollut onnistunut. Ainoastaan porkkanakakku oli suussa sulavaa ja nuo joulupukkikarkit :)
Kokonaisuudessaan joulubuffet oli perus, minulle. Muutamia helmiä, liian vähän makuja ja tekstuureissa toivomisen varaa. Mutta ymmärrän, itse olen vaativa vaikkakaan en niin välitä tähtipaikoista enkä varmaan osaisi niissä erotella kaikkia makuja. Ja ymmärrän että näin isoissa buffeteissa kaiken pitää olla kaikille maistuvaa, ei liika mausteita tms.

Suosittelen joulubuffettia kyllä yhdelle illalle jos jouluruokaa haluaa herkutella.

Päädyimmekin perumaan toisen illan joulubuffan koska muistin vuosien takaa laivan El Capitá
n -ravintolan ja herkullisen menun, kerrankin onnistunein pihvein. Kävin vielä kysymässä että saisiko viereistä Happy Lobster -ravintolasta tilata mies halutessaan ja kun se onnistui, päädyimme sinne sunnuntai-iltana.
Tunnelma laivalla oli ihanan jouluinen! Ja kyllä me nautittiin.
Päätin kyllä että ensi kerralla voisi pikkumies jäädä kotiin ja me miehen kanssa varata esim. deluxe-hytti skumppa-aamiaisineen ja testata Bon Vivant -ravintolan joku menu...aina saa haaveilla :).

Tukholma postauksella jatketaan ja sitten vielä arvostelut El Capitán illasta.

Edit 17.12.2013 klo 22.53 Sain risteilyyn lahjakortin, huoneen upgreidauksen sekä ateriat aamiaisineen maksoimme ihan omasta pussista :)

Ei kommentteja: