sunnuntaina, heinäkuuta 19, 2015

Amerikassa - Kalifornia vol.1.

Are you ready? Nyt se alkaa, Kalifornian reissukuvat tarinoineen! 
Älä kuitenkaan huoli, väliin kyllä postailen reseptejä niin kotoa kuin mökiltä sekä muita kuulumisia mutta nyt sukelletaan Kaliforniaan. Ensin vähän taustaa.

Tapasimme ihanan amerikkalaisen perheen Thaimaassa 2012. Uskomaton ja ehkäpä jopa surrealistinen kokemus.
Iltaloungessa poikamme pelailivat kimpassa ja me aikuiset alettiin vaan juttelemaan drinkkien lomassa. Siitäpä alkoi vuosien ystävyys joka on johtanut heitä Suomeen mutta vasta nyt meitä Kaliforniaan. Ja siis kun meidän mielestä yleensä amerikkalaiset puhuvat ja sanovat, ei sitä niin tarkoiteta. Vaan hepä ovatkin toista maata.

Säästettiin pitkään penniä ja saatiin puolta vuotta ennen kohtuu hyvään hintaan liput SAS:lta Köpiksen kautta Friscoon, ihan perusluokassa.
Noh. Köpiksessä istuttiin jo koneessa ja kappas. Jotain vikaa koneessa, jonkun releen kanssa. Sen varmaan reilun tunnin istumisen jälkeen ei muuta kuin ulos koko konkka ronkka ja koneen vaihtoon.
Miehistö, me matkaajat, laukut ja kaikki. Kolmisen tuntia viivästystä ainakin…
Siinäpä me ooteltiin ilmaan minkäänlaista kompensaatiota SAS:lta. Itse ostettiin sitten skumpat, nekin juotiin olutttuopista!?
Mutta meitä vaan nauratti, eipäs meillä ollut kiire yhtään minnekään. Paitsi Friscoon :D
Lento meni ihan jees, saatiin nukuttua eikä saapuminen iltapäivästä ollut ollenkaan niin paha kuin kuviteltiin.

Isäntäperhe oli vastassa ja käytiin pikaiseen nakkaamassa matkalaukut heidän valitsemaan hotelliin ja suunnattiin heidän lemppariravintolaan syömään.
Perry's on ketjuravintola mutta ah, niin hyvää!
Itse tilasin clubin, ja kas. Tuore avokadoa. Nami!
Ja myös miehen hampparin välissä. Itse asiassa loman aikan kävi kyllä selväksi että avokado on se must juttu Kaliforniassa, muodossa jos toisessa.
Ja yllättäen, viinit olivat puoleen hintaan meidän saapumisiltana!! What? Eipä kyllä ihan äkkiä näe Suomessa :)
Joten päädyimme hyvään Kalifornialaiseen Russian River -alueen Pinot Noir -punkkuun. Ai nami!
Ja heti iltatuimaan iski kyllä väsy.
Suuntasimme hotelliin ja ihanat isäntämme olivat koonneet meille korit. Herkkusemmoset :D
Viiniä, hedelmiä, keksejä, naksuja, mansikoita ja kaikkea ihanaa….niin ja shampoot sekä saippuatkin.
Kyllä meidän kelpasi nukkua yö ja aloittaa loma!

5 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Maltan tuskin odottaa lisäpäivityksiä 🇺🇸
Ihanaa!!

Terhi kirjoitti...

Ihanaa Jonna E, heti huomenna tulossa lisää ja näitä postauksia riittää. Olipas niin upea loma!

Annis kirjoitti...

Aivan ihanaa! :) odotan innolla näitä postauksia. Minulla on unelmissa matka Jenkkeihin, varsinkin Frisco tuntuu siltä että sinne on pakko päästä!

Terhi kirjoitti...

Kiitos Annis! Näitä postauksia kyllä riittää pitkälle syksyynn :)

Tita kirjoitti...

Huokaus.... kuulostaa ihanalta!