keskiviikkona, elokuuta 01, 2012

Ravintola Sagarmatha

Meidän perhe rakastaa nepalilaista ruokaa! Välillä tuntuu että voitaisiin syödä joka päivä mutta "onneksi" lähin paikka on sen verran matkan päässä että ei lounaallekaan viitsi lähteä kuin silloin tällöin.

About vuosi sitten oli vielä Keravalla ihan ok nepalilainen ravintola vaan en tiedä miksi lopetti koska ravintola oli aina lähes täynnä kun siellä kävimme. 
Turvauduin Googleen kun en vaan voinut hyväksyä ajatusta siitä että nepalilaiseen täytyy lähteä Hesan ytimeen. Järvenpäästä en löytänyt mutta Tikkurilasta löysin Sagarmathan. Onneksi!
Hauskaa että lähes poikkeuksetta nepalilaisten ja intialaisten ravintoiloiden nettisivut ovat omaa luokkaansa kirjoitusvirheineen vaan minusta se jotenkin kuuluu asiaan :).
Tällä kertaa kävimme lounaan ulkopuolella ja hintataso on silloin korkeampi, annoskoko ei minusta kuitenkaan juurikaan poikkea.
Tässä suhteessa minulle ihan sama, silloin kun iskee himo - se on tyydytettävä!
Ja ne naan-leivät. Ei voi olla parempaa!
Okei, itsekin teen ihan ok naan-leipää kiertoilmauunissa ja viimeksi kokeilin Chuck Hughes:n ohjeella pienellä omalla twistillä ja tuli ehkä parempaa kuin uunissa tehtynä. Mutta mutta. Ei sitä tandooriuunia mikään voita eikä vastaavanlaista voi itse tehdä.
Niin ja en kuitenkaan asennuttanut tandooriuunia kotiin keittiörempan yhteydessä vaikka ideaa väläyttälin edellisessä naan-leivän postauksessa :).
Tällä kertaa kävimme kaksisteen syömässä ja molemmat valittiin listalta Chicken Tikka Masala. Juuri sopivan tulista kanaa tandoori-uunissa valmistettuna.
Lounaalla ruoat tarjoillaan niiltä perinteisiltä peltivadeilta lokeroineen mutta lounaan ulkopuolella posliiniastioilta. Sinällään minulle ihan sama koska maku on se juttu!

Ja aah, että oli jälleen hyvää! Lautaset lähes nuoltiin puhtaaksi ja kyytipoikana toimi vesi ja mangolassi loistavasti.
Ravintolassa on aina ystävällinen ja ripeä palvelu, koskaan en ole ollut pettynyt.
Suosittelen ehdottomasti herkkuhetkeä Sagarmathassa! Itse en ole lähempää löytänyt hyvää paikkaa tai ylipäätänsä yhtään. Kerrothan ihmeessä jos Kehä kolmosen ulkopuolella akselilla Pohjois Vantaa-Tuusula-Kerava-Järvenpää on kokeilemisen arvoinen paikka.

Muutoin olen kokeillut Pikku Nepalia Helsingissä ja Oulussa pariakin intialaista joiden nimiä en tietenkään muista. Minulle nepalilainen ja intialainen ruoka ei hirveästi eroa toisistaan, joku varmaan osaa kertoa peruseron näissä sapuskoissa?

Minulle tuli nälkä, apua!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oulusa Indian Cuisine se missä käytiin, mutta Garam Masala on parempi :)

Anonyymi kirjoitti...

Minulle perusero on se, että nepalialaisessa ravintolassa saa yksinkertaisesti parempaa ruokaa kuin intialaisessa. Asun Helsingissä ja esim. Mount Everest on ihan huippupaikka. Tilaan itse myös aina Chicken Tikan.

Nepalialaisessa ravintolassa naan-leipä kuuluu aterian hintaan toisin kuin intialaisessa, jossa se pitää tilata erikseen.

Enni M. kirjoitti...

Riihimäellä on hyvä intialainen vai oliko se nepalilainen. Tykkään! Ja keravalla nyt kaksi, pitää testata!