sunnuntaina, lokakuuta 07, 2012

Syksyn tunnelmia

Syksy on ihanaa aikaa! Luonto on kauneimmillaan, värit huumaavia ja satoa riittää säilöttäväksi.
Asun ihanalla alueella sikäli että ympärillä kohtuuetäisyydellä on toinen toistaan ihanampia sisustuskauppoja ja lifestyleputiikkeja.
Jo toista kertaa vietetiin Tuusulassa Koiramäen Pajutallilla Kurpitsakarnevaaleja. Koska olin lähdössä työmatkalle niin piipahdin jo perjantaina syömässä vohveleita ja tietenkin hakemassa ihanuuksia kotiin.

Alue oli kyllä herkullisesti koristeltu!
Mukaan tarttuikin tietysti pikkuruisia koristekurpitsoja.
Jotka päätyivät keittiöön upean oranssisten ruusujen viereen.
Jostain syystä tänä vuonna joulufiilis on jo sydämessä mutta "pitää juhlia ensin Halloween" alta pois. Vaan saapa nähdä ehdinkö perinteisiä Halloween pirskeitä järjestämään, tässä kun on muutama muuttuja :).

Tekisi mieli jo laitella ulkovaloja ja tunnustan että jotain olen jo viritellytkin, varovaisesti toki ettei mies järkyty :). Lyhtyjä taas olen kyllä asetellut jo paikoilleen ja kovasti kynttilöitäkin jo poltellut. Ihanaa!
Näistä isomman lyhdyn shoppasin Tarjoustalosta, 29,90 €. Ihan vastaava olisi Stockalla maksanut 40 €. Sillä kympin säästöllä saan aikasta paljon kynttilöitä, hih :).
Jos ihastuin oransseihin ruusuihin niin upeita ovat myös valkoiset, oranssisten neilikoiden seurassa. Minä niin rakastan tuoreita kukkia ja joka viikko niitä tuleekin ostettua!
Minusta on ihanaa sisustaa kotia aina sesongin värien mukaan ja pikkuhiljaa alkaa koko vuoden värimaailma olla hankittu pöytäliinojen, sohvatyynyjen jne. suhteen. Toki aina tekee mieli jotain uutta ja itse asiassa syksyyn sopiva Marimerkon pöytäliina odottaa vielä pääsyä ruokapöytään.

Pitkään etsin olohuoneeseemme sohviimme sopivaa nojatuolia tai lepotuolia vaan en löytänyt mitään sopivaa. Tai no, okei. Löysin Vepsäläiseltä juurikin ihanan lepotuolin mutta vajaa 1500 € ei niinkään houkuttanut :(.
Ja kuin kohtalon oikusta anoppini soitti että josko haluaisin kiikkustuolini takaisin. Olin unohtanut koko kiikkustuolin!
Taannoin Espoossa olevalla tontiltamme purkukuntoisesta mummonmökistä tämän nappasin. Silloin se ei mahtunut meille, joten pääsi anopin hoiviin heidän mökille mutta nyt kaunokainen on palannut kotiin!
Ensin mietin että maalaan kaunokaisen uudelleen mutta hetken mietittyäni päätin että elämän jäljet saa näkyä!

Oransseja sävyjä lisäsin kynttilöin Festivoihin ja ihana tonttunen istahti niiden viereen. Vähän jouluinen vaan ei liian ;).
Syksyn ihania kuulaita päiviä on vielä edessä ja toivottavasti olisi vapaita viikonloppuja niistä nauttia. Edessä on työmatkoja ja pikkumiehen säbäpelejä, kiirettä siis riittää.

Ja jotta ei aika kävisi tylsäksi niin yrityksemme puitteissa tapahtuu myös suuria muutoksia, joulun alla tietenkin kuten aina. Näistä lisää pian Confetin FB-sivuilla.
Ja ehkäpä tämä kuva paljastaa lähiviikkojen kiireet meillä töissä :)
Niin ja se Gordon-postaus seuraavaksi, I promise!

Kuvat jälleen Sonyn minidigi ja iPhone

3 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Pajutalli on kyllä tosi kiva paikka, aivan mahtavat värit noissa kuvissa joita olet sieltä napsinut!

Sanna kirjoitti...

Hauska kuva :D tuo viimeinen nimittäin! Ja oot löytänyt matonkin tuolin alle, nyt voi rauhassa keinuskella.

Terhi kirjoitti...

Kiitos Anna, tämän kuvan taltioi iPhone 4 joka ottaa parempia kuvia kuin minun pieni Sonyn digi.
Päivä oli kaunis ja värit kylpivät luonnonvalossa.

Sanna, kiitos :). Vihdoin sain sen maton, vielä pitäisi olla aikaa keinuskella!