tiistaina, elokuuta 06, 2013

Vitostien aarre, InStile Mannila

Kuten lukijani muistavat, ajamme yksin, kaksin tai koko perheen voimin Tuusula-Kajaani-Tuusula akselia yleensä kesäisin. Matka on Pennoroisen kanssa pitkä, ihana koiruutemme ei jaksa koko matkaa peräkontissa juomatta tai jaloittelematta.
Monesti pysähdymme ihan P-paikalle mutta mekään emme ilman sapuskaa matkaa jaksa ja lähes jokainen kuppila on jo kokeiltu reitin varrelta.
Joo, Shell -ruoka on mitä on ja Kartano-lounaille ei näillä matkoilla aika riitä ja kyllä kirpaisee about 40-50 € lounas per nokka joten on jäänyt kokeilematta.
Aikanaan Kielkalliolla oli hyvä seisova pöytä mutta omistajien vaihtuminen tiuhaan ei ole antanut uskallusta kokeilla taas vuosien jälkeen.

Kajaania kohti ajaessa bongasin kyltin juuri Otavan kohdalla Italialaisesta puodista! Ja niin hätäisesti näin maininnan pizzasta. Mutta mainos oli kyllä niin pahassa paikassa että eihän me liittymä 21:stä ehitty kääntyä kun tajusimme että vois kokeilla.

Minua "Italia-hullua" asia jäi tietenkin vaivaamaan ja päätimme että paluumatkalla paikka täytyy löytää.
Navigaattori neuvoi väärin josta paikan pitäjät olivatkin tietoisia mutta onneksi opaskylttejä oli sen verran että löysimme perille.
Olkaa hyvä, InStile Mannila.
Koska meillä oli prinsessa mukana niin kysyimme josko saisimme syödä puutarhassa. Erittäin ystävällinen tarjoilija totesi että "totta kai" ja tämä on meille jo supertärkeää. Miten käyt syömässä jossain ketjuhuoltsikassa kun koiruus pitää jättää kuumaan autoon?

Saimme vielä paikan ihanan omenapuun alta, suojasta kun aurinko porotti pilvettömältä taivaalta.

Ja olihan sitä pizzaa, about kymmenisen vaihtoehtoa.
Ruokajuomaksi ei ollut saatavilla viiniä, vähän toivoin mutta vesilinjalla mentiin.

Ja oijoi-joi...empä ole kyllä yhtä autentista italialaista pizzaa Suomessa ihan äkkiä syönyt. Hinta vajaa 9 € margheritalle ei ollut paha ollenkaan.
Minun vajaan 13 €:n pizza ei ollut kyllä niin hyvä kun halusin uskaltautua kokeilemaan pizzaa parsasoossilla ja salamilla. Salami oli vähän erikoisen makuinen ja kyllä pizzaan kuuluu tomaattisoossi.
Mutta. Pohja oli aivan upea, juuri kuin muistan Toscanan reissulta!
Ja oli ihanaa maistella erilaista, ei tämmöisiin ole tullut Suomessa aiemmin törmättyä. Vai oletko?

Syötiin kyllä lähes kaikki ja ensi kerralla on pakko kokeilla mozzarella pizzaa, jäin vähän koukkuun :).
Ja pizzat tarjoili murtaen suomea puhuva italialainen hemmo joten eipä ihme että oli hyvvää.
Italialaisesta puodista ostin pastaa jota jo mökillä keittelin kanan & tomaatti-kermakastikkeen kera. Ja uu-uh, niin hyvää!
Puodissa on myynnissä niin italialaisia herkkuja kuin myös vaatteita.

Suosittelen ehdottomasti pysähtymään ja nauttimaan ihanasta kesäpäivästä! Tänne me pysähdytään pizzalle taatusti toistekin.

2 kommenttia:

Merituuli kirjoitti...

Me käytiin tuolla myös heinäkuun lopulla ja tykättiin kovasti! Me kyllä tykätään myös noista cremoista pizzassa - ei sen aina tarvitse tomaattikastiketta olla. Linkki meidän juttuun jos sallit http://sillasipuli.blogspot.fi/2013/08/levollinen-pizzapaikka-instilemannila.html

Unknown kirjoitti...

Sun suosituksesta tänään tänne! :)