lauantaina, lokakuuta 04, 2014

Notting Hill ja ihastuttava pizzapaikka Arancina

Olin siis varannut hotellin nyt eri puolelta Lontoota kuin aiempina vuosina.
Päädyinkin Paddingtonille Novoteliin (hotellipostaus myöhemmin) koskapa siitä on niin helppo liikkua maanalaisella minne vaan sekä Heathrowlle Expressillä. Matka Paddingtonille, pääteasemalle lentokentältä kestää vain vartin eikä juna ole koskaan täynnä.
Ihan vinkkinä että minä ostan meno-paluu lipun Expressiin aina juuri ennen matkalaukkujen karusellia, liukuportaiden alapäästä mieheltä joka myy niitä lennosta. Ei tarvitse jonotella missään. Meno-paluu 34 puntaa.
Näin ei tarvitse huolehtia paluumatkasta. Itse liikkumiseen Lontoossa ostan aina Oyster-cardin ja lataan siihen yleensä 20 puntaa. Se on riittänyt hyvin seikkailuun Lontoossa parin päivän ajan. Maksat kortista panttia 5 puntaa mutta sen sekä jäljelle jääneet punnat saa palauttaessa takaisin.
Minä olen monesti säästänyt kortin ja käyttänyt seuraavana vuonna, nyt palautin ja otin punnat kotiin :).

Työmatkani kohde oli kakkumessut joilla olen käynyt nyt jo kolmatta vaiko jopa neljättä vuotta. Mutta voihan pettymys!
Messut ovat muuttuneet entistä enemmän puhtaasti kuluttajamessuiksi eikä puhdas kakkuilu ole enää pääosassa.
Päämiehiämme paikalla oli vain kourallinen, suurin osa näytteileasettajista oli Confetin kaltaisia yrittäjiä sekä leipomoita, kondiittoreita sekä paikallisia herkkutuottajia. Eikä siinä mitään, tämä ei vaan ollut se mitä tulin etsimään.

No, työmatka muuttui sitten mini-lomaksi. Mikäs siinä aurinkoisessa Lontoossa.
Otin maanalaisen Earl's Courtista Notting Hilliin jossa olen halunnut käydä jo vuosia. Ja aah, juuri niin ihania taloja kuin odotinkin!

Ja oletkos huomannut että olen ihan koukussa näihin vanhoihin katuvaloihin?
Enkä yhtään vähempää vanhoihin pubeihin. Pysähdyin juuri Portobello Roadin alkupäähän The Sun in Splendour -pubiin. Yli tunti hurahti istuessa ja katsellessa ihmisiä.
Pubimenukin vaikutti tosi hyvältä, harmi kun ei vaan ollut vielä nälkä.
Lähdin kävelemään Portobello Roadia mutta harmikseni moni kauppias oli jo laittamassa kojuaan ja kauppaansa kiinni.
Toisaalta jäin miettimään että kuinka paljon näistä kojuista sisälsi oikeasti antiikkia? Itse kun en hirveästi ymmärrä niin empä uskaltanut ostaa mitään.

Tästä kylttikaupasta teki mieleni ostaa joku kyltti vaan en kuitenkaan löytänyt sitä mikä kolahti.
Lähdin kävelemään kohti Paddingtonia, en "raaskinut" mennä maanalaisella koska mietin että matkan varrella olisi varmaan joku kiva ruokapaikka. Välimatkaa laskin reippaat pari kilometriä.

Olin jo ennen lähtöä tehnyt listaa mielenkiintoisista ruokapaikoista ja löysinkin Tripadvisorista italialaisen paikan, Arancinan. 
Ravintola löytyi heti Notting Hill Gaten kupeesta mutta illallistarjoilu olisi alkanut vasta puoli seitsemältä. Ja en minä jaksanut paria tuntia pyöriä ympyrää joten vähän pettyneenä suuntasin toiseen suositeltuun italialaiseen.
Sama juttu.

Mikä siinä on että Lontoossa ei lounasta saa ennen kahtatoista ja illallista ennnen puolta seiskaa?

Vähän jo Britit myyneenä lähdin lampsimaan pitkin Westbourne Grovea kohti hotelliani.
Ja kappas, toinen Arancina! Kävelin heti sisään ja kysyin saako tilata menusta koska heillä on tarjolla pizzapaloja pieneen nälkään vitriinistä. Ja kyllä, sai!

Paikka ei ole todellakaan mikään valkoisen liinan paikka vaan aika karut penkit ja pöydät mutta tarjoilivat pöytiin.
Pyysin pientä pizzaa....
....piti vielä varmistaa tarjoilijalta että ootko nyt ihan varma. Jos olisin tiennyt koon, olisin ehkä ottanut niitä paloja :D
Mutta aivan törkeän hyvää pizzaa! Ihanat reunat ja loistava maku.
Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!
Ja kävellessäni Notting Hillissä, huomasin itse asiassa aika monta paperipussista jotain syövää turistia ja kun oikein kurkkasin logoa niin Arancinanhan se oli.

Tekipä ihan hyvää käppäillä vajaa kilometri ravintolasta hotelliin, sopivasti laski ähky :).

Nyt olen jo lentokentällä loungessa odottelemassa lentoa mutta muutama Lontoo-postaus vielä tulossa.
Muistakaas kuitenkin osallistua korvapuustipäivän arvontaan! Muutaman herkun nappasin voittopakettiin täältä mukaan :)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpäs iski matkakuume kun lukee näitä matka postauksia! :D -jannituulia

Minna kirjoitti...

Oi, NottingHill <3. Ihanan näköistä