torstaina, elokuuta 11, 2016

Ravintola Nili, Rovaniemi

Käytiin perheen kanssa syömässä Nilissä about 4-5 vuotta sitten mutta näköjään en ole siitä blogannut, kokemus oli uskomaton ja sen vuoksi halusinkin mennä sinne Rovaniemen reissulla uudelleen.
Ravintola on ihan Rovaniemen keskustan laidalla mutta varaus kannattaa tehdä sillä paikka on varsinkin turistien suosiossa.
Päätimme ottaa ravintolan menun sekä viinipaketin ja uskomatonta, en kuvannut yhtään viiniä!
Keittiön tervehdyksenä ruisnappi lohimoussella. Kuvani, surkea.
Ja kylkeen tuli leipävalikoima tuohiastiassa.
Menun aloitti tattiliemi ja perunarieskat. Ihania pikkurieskoja mutta pakko myöntää että minun potturieskat on parempia, niiden pitää vaan olla vielä kärtsänneempiä reunoista :). Tattiliemen join kuksasta kaiken!
Alkuruokana tarjoiltiin kylmäsavustettua haukea ja tämä oli minulle se "vaikea pala". Ihanasti oli jotain majoneesin tyyppistä annoksessa sekä salaattia ja rapeaa murua mutta ihan kaikkea en vaan osannut syödä. Mutta mieletön haukiannos, yllätin itseni!
Pääruokana puikuloita, poropyöryköitä, ruskeaasoossia, juureksia ja puolukkaa. Ai-jai, ja nami. Pyörykät oli niin tiukkoja että kolmea ei millään enää jaksanut syödä ja tietty, minulle soossia olisi voinut olla tuplamääärä mutta hyvää.
Kun ooteltiin jälkkäriä niin tulikin jälkkärijuustot marinoidulla punasipulilla. Aaah :D Yllätys!
Rahkaletut jälkkäriksi kruunasi kyllä illallisen....yllättävää tosiaan että en kuvannut ollenkaan menun viinejä mutta saimme ihanat lakkaskumpat, hyvät valko- ja punaviinit sekä lakkajälkkäriviinit. Ja vettä.

Voin niin suositella, ravintola on ihana niin ruoan kuin tunnelman suhteen.

21 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Upeita herkkuja. Kuolaain näitä jo kun näin ne fb:ssa. Ja hei, kiva kun olet tehnyt "paluun"!

Dinner4u2 Mirka & Pauliina kirjoitti...

Rovaniemellä en ole ikinä käynyt ravintolassa syömässä, vaikka pohjoisessa tuleekin käytyä yleensä kerran talven aikana. Pitää laittaa ravintola muistiin seuraavaa reissua varten, ja poiketa Rovaniemellä. Innostuin tuosta haukiannoksesta ja rahkaletut näyttivät aivan mahtavan herkullisilta!

Mari kirjoitti...

Hyvältä näyttää, mutta ihan juuri ei ole matka tuonne asti.. :(

Merituuli kirjoitti...

Minä taas tykkään kylmäsavuhauesta, muutaman maistamiskerran perusteella.

anne/ 52 weeks of deliciousness kirjoitti...

Oi, ihania herkkuja! harmi että tulee käytyä tuolla suunnalla harvoin.. tai no, en ole koskaan Rovaniemellä käynyt :D

Hoo kirjoitti...

Eipä ole tullut kylmäsavuhaukea koskaan vastaan! Ois kiva kokeilla!

Terhi kirjoitti...

No niin ja taas on Blogger muuttunut enkä tiedä miten kommentoida per kommentti, vinkkejä? Mutta kiitos Sari, Dinner4u2, Mari, Merituuli, Anne ja Hoo :). Suosittelen Lapin reissua sekä Niliä! Muistaakseni joku vuosi takaperin valittiin pohjolan parhaaksi ravintolaksi ja pöytä kannattaa tosiaan varata.
Tunnelma on niin lappilainen ja ruoka hyvää...itelle tuo kylmäsavustettu hauki oli kyllä aika uusi juttu :) Rahkaletut ihanan paksuja ja hyviä!

Peggy kirjoitti...

Olemme käyneet Rovaniemellä melkein joka vuosi "joulupukkia" katsomassa, mutta uokailu on ollut aina omassa mökissä. Ensi kerralla kyllä mennään tänne.

Terhi kirjoitti...

Suosittelen Peggy! Elämys meille eteläläisille ;)

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Ihanasti "perinteistä" - kivasti nyt on trendikästä syödä muutakin kuin eksoottisia herkkuja.

Mari - Kivistössä kirjoitti...

Näyttääpä hyvältä! Kiva, ettei esillepanossa ole vyörytetty liikaa lappilaista eksotiikkaa, vaan puut ja kuksat ovat sopivan maltillisesti mukana.

Nanna kirjoitti...

Välillä pelottavaa mennä paikkaan pitkän ajan päästä, mutta ihana, että edelleen oli hyvä!

Juulia kirjoitti...

Voihan tattiliemi! En ole käynyt Rovaniemellä aikoihin mutta kovasti haluaisin, sielläpäin olis sukuakin. Nyt olis sit lisäsyitä visiitille :)

Heidi / Makuja kotoa kirjoitti...

Voi mitä herkkuja! Pitäisiköhän tehdä joku viikonloppu minilomareissu Rovaniemelle, olen käynyt siellä vain kerran, mikä häpeä!

Alisa W kirjoitti...

Voi nam!<3

Jenni liemessä kirjoitti...

Toi rahkalettu on just sopivasti kärtsähtänyt, näyttää hyvältä :) Olen viimeksi ollut Rovaniemellä ehkä 25 vuotta sitten :D Pitäisiköhän tässä korjata tilanne...

Erja/ Andalusian auringossa-blogi kirjoitti...

Rovaniemen ravintolatarjonalle on kyllä tapahtunut paljon ja hyvä omien aikojeni. Hyvä noin!

Hellan ja viinilasin välissä -blogi kirjoitti...

Ylläkselle mennessä Rovaniemi jää aina harmituksen verran sivuun. Näyttää kyllä niin hyvältä!

Hanna kirjoitti...

Kuulostaa herkulliselta! Ihana tuo leipäkori :)

Veera R. kirjoitti...

Tervetuloa takaisin Terhi! Sua on jo vähän kaivattukin. <3 Herkullisia kuvia.

Jonna/suolaa&hunajaa kirjoitti...

Jotenkin sympaattisen kotoista. Ehkä tuollaiseen ruokaan ei sellainen fiinimpi asettelu edes toimisi. Tätä lukiessa tajusin, etten ole koskaan käynyt Rovaniemellä. Liian usein jää pyörimään tähän etelään, jos reissaa Suomessa.